Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kymenlaaksossa lievennetään kokoontumisrajoituksia - enintään 20 hengen yleisötilaisuuksia voi järjestää toukokuun lopun ajan

Jaa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt lieventää Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoitusta alueellisen koronaryhmän suosituksen huomioiden niin, että 12.-31.5.2021 välisenä aikana voi järjestää enintään 20 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on parantunut ja on nyt kiihtymisvaiheessa. Suotuisan epidemiakehityksen myötä Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää toukokuun lopun ajaksi alueen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoitusta niin, että enintään 20 (kahdenkymmenen) henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia. Tällöinkin täytyy noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniajärjestelyistä, joilla osallistujien terveysturvallisuus varmistetaan.

Päätös on voimassa ajalla 12.-31.5.2021, ja sillä kumotaan aiempi, 16.5.2021 saakka voimassa oleva päätös, jolla kokoontumisten enimmäishenkilömäärä rajattiin Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella kuuteen henkilöön.

Aluehallintovirasto on huomioinut päätöksessä sairaanhoitopiirin johtaman alueellisen koronaryhmän tuoreen tilannekuvan ja siihen perustuvat suositukset välttämättömiksi toimenpiteiksi.

”Olemme huomioineet myös sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksen ja päätöksen epidemian torjunnan valtakunnallisista toimenpidetasoista luopumisesta”, kertoo aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Päätöstemme sisältö harkitaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti alueellisten koronakoordinaatioryhmien tilannetiedon valossa. Päätöksessä on huomioitu ympäröivien alueiden selkeästi huonompi epidemiatilanne ja periaate, jonka mukaan rajoitusten purkamisessa täytyy noudattaa varovaisuutta.”

Aluehallintoviraston päätös ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin ja perhejuhliin. Näissä tulisi huomioida sairaanhoitopiirin suositus yksityistilaisuuksien järjestämisestä.

Etelä-Suomen muiden alueiden kokoontumisrajoituksia tarkastellaan lähipäivinä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki perjantaina 7.5.2021 jatkopäätökset muiden sairaanhoitopiirien alueiden eli Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksista toukokuun loppuun asti. Aluehallintovirasto arvioi jatkuvasti alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa voimassa olevien päätösten välttämättömyyttä ja mahdollisuutta lieventää päätöksiä.

Arvioinnissa huomioidaan myös sosiaali- ja terveysministeriön 10.5.2021 antama ohjaus ja hybridistrategian toimintasuunnitelma. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjaus suosittelee edelleen rajoittamaan leviämisvaiheen alueilla yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset enintään kymmeneen henkilöön. Rajoituksia täytyy purkaa hallitusti ja varovaisesti huomioiden myös ympäröivien alueiden epidemiatilanne.

Aluehallintovirasto tiedottaa mahdollisista uusista päätöksistä päätösten julkaisun yhteydessä.

Lisätietoja:

Medialle:

  • aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), etunimi.sukunimi@avi.fi
  • ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), etunimi.sukunimi@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Myndigheternas och producentorganisationernas gemensamma lägesbild av jordbrukets investeringar och djursjukdomar16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade måndagen 15 april ett forum om gårds- och tillståndstillsyn gemensamt för myndigheterna och producentorganisationerna, för att där skapa en lägesbild över jordbruket, djurhållningen och investeringarna i området. Också det aktuella djursjukdomsläget och bekämpningsåtgärderna lyftes upp i diskussionerna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye