Kymmenet tuhannet kesäkukat koristavat Vaasaa
22.6.2021 12:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Kesäkukkien istutustyö kestää noin kolme viikkoa, mutta sitä ennen on jo tehty suuri työ. Suunnittelu aloitetaan edellisen vuoden loppupuolella, ja joka vuosi suunnitelmiin mietitään sopiva teema ja värimaailma. Tämän kesän suunnitelmista on ollut päävastuussa viheraluehortonomi Leila Roininen.
- Kesäkukkasuunnitelmat valmistuvat tammikuussa, jonka jälkeen tilataan siemenet, kylvölaatikot ja pistokastaimet. Kasvihuonekausi alkaa helmikuussa ja kestää noin 17 viikkoa. Taimia ruukutetaan suurempiin ruukkuihin, kastellaan ja lannoitetaan suurella huolella ja ammattitaidolla, Roininen kertoo.
Kukkatornit ja -astiat täytetään ja istutetaan valmiiksi toukokuussa, jonka jälkeen ne saavat jatkaa kasvuaan kasvihuoneessa ennen kuin ne viedään ympäri kaupunkia asukkaiden ihailtaviksi. Kaikkiaan kesäkukkia kasvatetaan keskimäärin vuodesta riippuen noin 22 000-30 000.
- Hoitokaudella kukkia kastellaan sekä tarvittaessa nypitään ja lannoitetaan. Kukat ilahduttavat kaupunkilaisia yhteensä noin neljä kuukautta, Roininen kertoo.
Kesäkukka-esite esittelee lajit
Viheralueyksiköllä on jaossa myös oma Kesäkukkia-esite, jossa esitellään kesän istutuksia lajeittain sekä istutuspaikoittain.
- Esitteestä selviää esimerkiksi, että Vaasanpuistikolle torin viereen on istutettu muun muassa kukonharjaa, isosamettikukkia ja kesäbegonioita. Palosaaren torille puolestaan tulee muun muassa pelargoneja ja algerianmurattia, Roininen kertoo.
Kesäkukka-esitteen painetun version voi maksutta noutaa Visit Vaasan tori-infosta Vaasan torilta sekä Rewellin matkailuinfosta, pääkirjastossa sijaitsevasta kansalaisinfosta tai teknisen viraston aulasta (Kirkkopuistikko 26).
Sähköisen version voit lukea tästä: Kaupungin kesäkukkaesite (pdf)
Yhteyshenkilöt
viheraluehortonomi Leila Roininen, puh. 0400 959 179, leila.roininen@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Caféföretagaren i Metviken har valts – dörrarna öppnas på valborg8.4.2026 12:38:02 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad hyr ut caféet som finns i Metviksparken till Kannika Buss, som vann den auktion som hölls i mars. Hyresavtalet träder i kraft 1.5.2026 och gäller tills vidare. Den nya företagaren har för avsikt att öppna caféet för kunder genast på valborg.
Onkilahden kahvilayrittäjä valittu – ovet avautuvat vappuna8.4.2026 12:37:36 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki vuokraa Onkilahden puistossa sijaitsevan kahvilan Kannika Bussille, joka voitti maaliskuussa järjestetyn huutokaupan. Vuokrasopimus alkaa 1.5.2026 ja on voimassa toistaiseksi. Uuden yrittäjän tavoitteena on avata kahvila asiakkaille heti vappuna.
Vasa stad flaggar för de evakuerade 20.48.4.2026 08:47:43 EEST | Pressmeddelande
Det flaggas för de evakuerades dag 20.4.2026. Vasa stad flaggar vid Styrelsegården och på torget.
Vaasan kaupunki liputtaa evakkojen kunniaksi 20.4.8.4.2026 08:47:28 EEST | Tiedote
Evakkojen liputuspäivää vietetään 20.4.2026. Vaasan kaupunki liputtaa hallintotalolla sekä torilla.
Statsandelssystemet en risk för invånarnas likställdhet och för kommunernas finansiering – omedelbara åtgärder behövs7.4.2026 16:25:37 EEST | Pressmeddelande
Statsandelssystemet ska säkerställa att kommunerna klarar sina lagstadgade uppgifter. Därmed ska invånarna i olika kommuner ha lika möjligheter att få service som är nödvändig för att förverkliga de grundläggande rättigheterna. Det nuvarande systemet fungerar inte, vilket är en risk för invånarnas likställdhet och för kommunernas finansiering. Det här konstateras i professor Tuomas Ojanens sakkunnigutlåtande, som innehåller en bedömning av huruvida statsandelssystemet är grundlagsenligt.13 av Finlands 20 största städer kräver omedelbara ändringar i systemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
