Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Kymmeniä suomalaisia altistunut koronavirukselle yksityistilaisuudessa Virossa – lähes kaikki altistuneet asetettu karanteeniin

Jaa

Kymmeniä suomalaisia on altistunut koronavirukselle Virossa järjestetyssä yksityistilaisuudessa. Suurin osa altistuneista on palannut Suomeen. Osallistujiin on oltu yhteydessä ja valtaosa heistä on asetettu varotoimena karanteeniin.

Yksityistilaisuus pidettiin Virossa 31.7.-2.8. Kahdella mukana olleella helsinkiläisellä on todettu koronavirustartunta. Heillä oli jo tilaisuuden aikana virukseen viittaavia oireita.

Kaikkiaan tilaisuuteen osallistui 81 ihmistä eri puolilta Suomea sekä muutama virolainen. Mukana olleet ovat altistuneet koronavirukselle. Yli puolet altistuneista on helsinkiläisiä. Osallistujia oli yhteensä 14 eri kunnasta.

”Tapaus on esimerkki siitä, kuinka tauti voi levitä nopeasti eri alueille Suomessa. Edes lieväoireisena ei tulisi osallistua yleisötilaisuuksiin, lähteä töihin tai liikkua julkisilla paikoilla muuta kuin välttämättömissä asioissa”, painottaa johtaja Mika Salminen THL:stä.

Kuntien ja sairaanhoitopiirien tartuntatautiviranomaiset ovat yhteistyössä THL:n kanssa olleet yhteydessä kaikkiin osallistujiin.

”Myös tilaisuuden järjestäjä on auttanut kiitettävästi altistuneiden tavoittamisessa”, Salminen sanoo.

Suomeen palanneista 22 on kuvaillut saaneensa koronavirukseen viittaavia oireita matkan jälkeen. Toistaiseksi testitulokset ovat olleet kuitenkin negatiivisia, eli jatkotartuntoja ei ole todettu. Tilannetta seurataan tarkasti.

Suurin osa altistuneista palasi Suomeen 2.-3.8. seuraavien laivayhtiöiden eri vuoroilla:

  • Eckerö Line & Finbo Cargo
  • Tallink Silja
  • Viking Line

Kyseisillä laivoilla tuona ajankohtana matkustaneita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan.

Jos sinulla on koronavirukseen viittaavia oireita, kuten hengenahdistusta, yskää, nuhaa, ripulia, kuumetta, kurkkukipua tai maku- ja hajuaistin heikkenemistä, ota yhteyttä alueesi terveydenhuoltoon tai tee Omaolo-oirearvio ja hakeudu testiin.

Lisätietoja:


Mika Salminen
johtaja
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Timo Lukkarinen
terveysasemien johtajalääkäri
Helsingin kaupunki
etunimi.sukunimi@hel.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Useita koronatartuntoja eri puolella Suomea, tarkkaile oireita jos olet oleskellut Ylläksellä 14.–25.9.30.9.2020 15:50:01 EESTTiedote

Eri puolilla Suomea on todettu tähän mennessä yhteensä 26 koronatartuntaa, jotka on saatu Ylläkseltä 14.–25. syyskuuta. Tartunnat ovat levinneet ravintola Pirtukirkossa, Äkäshotellissa ja Jounin kaupassa. Tartunnan saaneet asuvat 14 eri kunnassa. ​​Jos olet oleillut Ylläksellä 14.–25. syyskuuta ja sinulle ilmaantuu koronaan sopivia oireita, hakeudu testiin. Jos Koronavilkku on ilmoittanut mahdollisesta altistumisesta, tee oirearvio Omaolossa tai ole yhteydessä terveydenhuollon toimipisteeseen testaustarpeen arvioimiseksi "Tartuntojen estämiseksi on nyt tärkeää huolehtia hygieniasta ja pitää turvavälejä. Jos turvaväliä ei voi pitää, on tärkeää käyttää kasvomaskia sisätiloissa ja julkisissa kulkuneuvoissa", sanoo infektiolääkäri Markku Broas Lapin sairaanhoitopiiristä. Lisätietoja Markku Broas infektioylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Taneli Puumalainen ylilääkäri THL

Kutsu: Tiedotustilaisuus koronatilanteesta ti 29.9. klo 10.3028.9.2020 11:31:26 EESTKutsu

Hyvät toimitukset, järjestämme medioille tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta tiistaina 29.9. klo 10.30. Tilaisuudessa esiintyvät THL:n johtaja Mika Salminen ja ylilääkäri Taneli Puumalainen. He kertovat ajankohtaisesta epidemiatilanteesta, mahdollisista kehityskuluista ja toimista, joilla viruksen leviämistä voidaan nyt ehkäistä. Tilaisuus pidetään Teamsilla, jonka välityksellä asiantuntijoillemme voi myös esittää kysymyksiä. Lähetämme Teams-linkin niille, jotka ovat ilmoittautuneet tilaisuuteen. Infoon voi tulla myös paikan päälle ja sitä voi striimata. Toivomme, että kaikki paikalle tulevat toimittajat ja kuvaajat käyttävät kasvomaskeja ja noudattavat turvavälejä. Aika: Tiistai 29.9.2020 klo 10.30–11.30 Paikka: THL, päärakennus, Mannerheimintie 166, Salit 1–3 Ilmoittautuminen: ilmoittaudu infoon meilitse viimeistään 29.9. klo 8 Eija Petäjäjärvelle osoitteeseen eija.petajajarvi(at)thl.fi. Kerro ilmoittautumisessa nimesi, edustamasi media, yhteystietosi sekä tieto siitä, oletko

Porin prikaati harjoittelee kenttälaboratorion toimintaa yhdessä THL:n kanssa – tilaisuus medialle ma 21.9. klo 1318.9.2020 07:54:24 EESTKutsu

Porin prikaatin Suojelun osaamiskeskus järjestää Suojelun erikoisosaston kertausharjoituksen Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Helsingin alueella 14.–25.9.2020. Osana harjoitusta THL:n Tilkanmäen kampuksen pihalle pystytetään Puolustusvoimien liikuteltava kenttälaboratorio. Kenttälaboratoriossa Puolustusvoimilla on tarkoitus harjoitella koronatestien tekemistä ja tulosten analysointia sekä kouluttaa henkilöitä COVID-19-diagnostiikkaa varten. Tarkoituksena on myös testata, miten kenttälaboratoriota voisi hyödyntää COVID-19-diagnostiikassa THL:n tukena, jos koronatilanne niin vaatisi. THL antaa harjoituksessa asiantuntijatukea testauksen ja tulosten analysoinnin pystyttämisessä. Harjoitus on osa THL:n ja Puolustusvoimien viranomaisyhteistyötä. Harjoitus alkaa THL:n pihalla 21. syyskuuta ja päättyy 24. syyskuuta. Puolustusvoimat ja THL ovat kehittäneet kenttälaboratorion yhdessä, kansainvälisiä kriisinhallintatehtäviä varten. Medialla mahdollisuus tutustua harjoitukseen maanantaina 21.9. kl

Liikennevalomalli päivitetty uusien linjausten mukaiseksi – tarkista, mistä maista voi matkustaa Suomeen ilman rajoituksia17.9.2020 10:06:58 EESTTiedote

THL on päivittänyt liikennevalomallinsa, joka auttaa ihmisiä arvioimaan ulkomailla matkustamiseen liittyvää koronatartunnan riskiä. Mallissa on otettu huomioon hallituksen tekemät matkustamista koskevat linjaukset, jotka tulevat voimaan 19.9.2020. Mallissa maat jaotellaan kolmeen kategoriaan: Vihreässä luokassa riski tartunnalle ei ole merkittävästi korkeampi kuin Suomessa. COVID-19-ilmaantuvuus on alle hallituksen asettaman raja-arvon eli korkeintaan 25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 päivää. Punaisessa luokassa riski tartunnalle on korkeampi kuin Suomessa tai riskiä ei voida luotettavasti arvioida. COVID-19-ilmaantuvuus on yli 25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 päivää. Harmaaseen luokkaan kuuluvat EU:n ulkorajapäätöksen mukaiset maat. Matkustamista näihin maihin ei suositella lainkaan. Punaisista ja harmaista maista Suomeen saapuville suositellaan 14 päivän omaehtoista karanteenia. Terveydenhuollon ammattilainen saattaa myös tarkistaa näistä maista Suomeen saapuvien terveyd

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme