Fysi Partners Finland Oy

Kymmeniä uusia fysioterapiayrittäjiä Fysi Partnersin OmaFysio-verkostoon

Jaa
LEHDISTÖTIEDOTE 12.12.2017. Fysi Partners Finland Oy on kasvanut jälleen roimasti: tänä vuonna jo yli 40 fysioterapiayritystä on liittynyt siihen. Verkostoon kuuluvien yritysten määrä on nyt jo yli 500. Se on kattavuudeltaan Suomen suurin ja laajapeittoisin kuntoutusalan yritys. Toimintaa on yli 200 kaupungissa ja kunnassa suurimmasta pienimpiin. Fysioterapeutteja ja muuta kuntoutusalan henkilökuntaa työskentelee niissä yli 3 000.

Fysi Partnersin OmaFysio -toimintamallissa yritykset kuuluvat yhteen, mutta säilyttävät itsenäisyytensä ja oman asiakaskuntansa. Tämä on mahdollista Fysi Partnersin kehittämän alustatalouden ekosysteemin avulla. Fysi Partnersiin liittyneiden yritysten joukossa on ympäri Suomea toimivia fysioterapiayrityksiä muun muassa Jämsästä, Kouvolasta, Salosta, Rantasalmelta ja Turusta.

Huolellisesti kehitetyssä toimintamallissa mitataan systemaattisesti myös asiakastyytyväisyyttä. Jokaiselta hoidetulta asiakkaalta kerätyn NPS-palautteen valtakunnallinen keskiarvo oli 9,36, mikä on vahva viesti asiakkaiden tyytyväisyydestä. Erityisesti asiakkaat arvostavat sitä, että he pääsevät hoitoon lähellä kotia tai työpaikkaa ja liikkuvaa työtä tekevät asiakkaat voivat saumattomasti vaihtaa hoitopaikkaa. Esimerkiksi Tuusulassa rakennuksilla työskennellyt asiakas oli saanut aluksi hoitoa Tuusulassa, ja rakennustöiden vaihduttua Poriin, hoito jatkui vaivattomasti Porissa toimivalla OmaFysio klinikalla.

”Vakuutusyhtiöiden ja lääkärikeskusten yhteistyökumppanina meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus löytää niiden asiakkaille nopeasti paras hoitopaikka lähellä kotia sijaitsevasta OmaFysio-yrityksestä”, toteaa Fysi Partnersin toimitusjohtaja ja partneri Aino Sainio.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Aino Sainio YTM, tj. partner
Fysi Partners Finland Oy
suora puh. 0400 784 515
keskus 010 327 5220
aino.sainio@fysipartners.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fysi Partners Finland Oy
Fysi Partners Finland Oy
Nuijamiestentie 7
00400 HELSINKI

http://www.fysipartners.fi/

Fysi Partners Finland Oy on Suomen laajapeittoisin, vahvasti kasvava fysioterapiayritysten muodostama kuntoutusverkosto, joka perustuu osakkuuteen. Fysi Partners Finland Oy on toiminut aktiivisesti vuodesta 2013 lähtien ”yhden luukun periaatteella” ja OmaFysio-toimintamallilla kuntoutettavien asiakkaiden hyödyksi. OmaFysio-klinikoiden yhteenlaskettu vuotuinen asiakaskäyntien määrä on vuosittain yli 2 miljoonaa. Yrityksissä työskentelee yhteensä lähes 3 000 fysioterapeuttia ja muuta henkilökuntaa. Yrityksen johdossa toimii pitkäaikaisella fysioterapia-alan johtamiskokemuksella partneri Aino Sainio. www.fysipartners.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fysi Partners Finland Oy

Fysioterapia- ja kuntoutusyritysten OmaFysio -verkoston suosio jatkaa vahvaa kasvuaan7.1.2020 15:55:50 EET | Tiedote

Fysi Partners jatkoi viime vuonna yli 20 prosentin vuosittaista kasvuvauhtia. Viime vuonna Fysi Partners kykeni ohjaamaan OmaFysio -klinikoilleen asiakkaita jo yli 5 miljoonalla eurolla. Samalla OmaFysio -klinikoiden määrä nousi yli 700:aan. Fysi Partners on perustettu kokoamaan suomalaisten fysioterapiaa ja kuntoutusta tarjoavien yritysten voimat, jotta pienillekin yrityksille tarjoutuisi mahdollisuus kilpailla valtakunnallisista toimeksiannoista.

Kela hukkasi kokonaisuuden hallinnan: Kolmella eurolla 18 000 euron taksikulut25.1.2019 17:16:27 EET | Uutinen

Kela muutti syksyllä pöyristyttävällä tavalla sääntöjä, joilla kilpailutetaan vaikeavammaisten aikuisten ja lasten lääkinnällistä kuntoutusta. Laadun paino kilpailutuksissa pudotettiin 20 prosenttiin aiemmasta 50 prosentista. Samalla Kela jätti kokonaiskustannukset laskematta, sillä kolmen euron säästö yhdellä hoitokerralla, 360 euroa vuodessa, johtaa esimerkkitapauksessa 18 000 eurolla kasvaviin taksikuluihin.

Fysi Partners Finland Oy ja Kotopro Oy tiiviiseen yhteistyöhön3.8.2018 12:00:00 EEST | Tiedote

Fysi Partners ja Kotopro tiivistävät yhteistyötä fysioterapiassa käytettävien kotiharjoitteiden, sähköisten palvelujen ja etäfysioterapian kehittämiseksi. Fysi Partners –verkostoon kuuluu noin 600 fysioterapian palveluntuottajayritystä, jotka sijaitsevat joka puolella Suomea yli 200 kunnassa. Kotopro -sopimuksen tavoitteena on mahdollistaa asiakkaiden kotiharjoitteiden teko ja etäfysioterapia modernilla mobiilialustalla, joka on asiakkaille erittäin helppokäyttöinen. Tämä auttaa asiakkaiden paranemisen tehostamista, toimintakyvyn palautumista ja itsenäistä pärjäämistä. Kotoprolla on jo yli 25.000 käyttäjää eri aloilta ja nyt se on tulossa vahvasti myös terveydenhuoltoon ja kuntoutukseen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye