Kysely: itsesääntely tehokkaampaa kuin lainsäädäntö
21.9.2020 08:50:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Keskuskauppakamarin yhteydessä toimivan elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan tekemään kyselyyn vastasi keväällä yhteensä 58 elintarvikeketjun toimijaa. Kyselyssä selvitettiin muun muassa sitä, onko itsesääntelyllä ollut vaikutusta elintarvikeketjun kauppatapoihin.
Lähes 60 prosenttia vastaajista katsoo, että itsesääntely on ollut kohtuullisen, hyvin tai erinomaisen tehokasta. Lautakunnan juridisen osaamisen nähdään lisäävän sen uskottavuutta.
Lähes puolet vastaajista vastasi, että lautakunnan lausunnoilla ja suosituksilla on ollut vaikutusta yritysten toimintaan. Vastauksissa myös todetaan, että jo lautakunnan olemassaolo on omiaan vaikuttamaan siihen, että toimijat huomioivat aktiivisemmin hyvän kauppatavan periaatteet. Lähes 60 prosenttia katsoo alan itsesääntelyn toimivan.
“Yksi vastaajista tiivisti käsityksensä lautakunnasta toteamalla, että itsesääntely on selkeästi lainsäädäntöä tehokkaampi tapa kehittää reaalielämän kauppakäytäntöjä”, kertoo lautakunnan puheenjohtaja professori Kari Hoppu.
Lautakunnan ammattitaitoon luotetaan
Annettujen vastausten perusteella sidosryhmät ovat tyytyväisiä Keskuskauppakamarin yhteydessä toimivaan lautakuntaan. He luottavat sen asiantuntemukseen ja puolueettomuuteen. Lisäksi noin 75 prosenttia vastaajista katsoo, että lautakuntaa on helppo lähestyä.
Lähes puolet vastaajista kertoo tuntevansa lautakunnan toiminnan hyvin. Toisaalta noin 60 prosenttia vastaajista katsoo, että he eivät ole saaneet riittävästi tietoa lautakunnan toiminnasta.
Suurin osa vastaajista tietää, että lautakunnalta voi pyytää ennakkolausuntoa. Vastaajat tuntevat myös erinomaisen hyvin sen, että lautakunnalle voi sähköpostilla anonyymisti lähettää tietoa alan kauppatapoihin liittyvistä epäkohdista.
---------------------------------------------------
Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta lyhyesti
Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta on elinkeinoelämän itsesääntelytoimielin. Lautakunta edistää hyvän kauppatavan mukaisia menettelytapoja elintarvikeketjussa. Lautakunta voi antaa lausuntoja hyvän kauppatavan noudattamisesta ja se voi puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin elintarvikeketjussa antamalla yleisiä suosituksia.
Lisäksi lautakunnalla on elintarvikemarkkinalaissa (1121/2018) säädetty rooli. Lain mukaan elintarvikemarkkinavaltuutetun on ennen suosituksensa antamista pyydettävä ensin lausuntoa elintarvikeketjun kauppatapalautakunnalta.
Lautakunnan toimintaa rahoittavat Elintarviketeollisuusliitto ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry ja Päivittäistavarakauppa ry. Lautakunta toimii Keskuskauppakamarin yhteydessä.
Tarkempaa tietoa kyselyn tuloksista löytyy lautakunnan verkkosivuilta: https://kauppakamari.fi/palvelut/elintarvikeketjun-kauppatapalautakunta/ajankohtaista/
Lisätietoa: Elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan sihteeri Paula Paloranta,
puh. 09 4242 6212
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme