Kysely: Kesätöitä on nyt hyvin tarjolla erityisesti palvelualoilla
Kyselyyn vastanneista luottamushenkilöistä 76 prosenttia ilmoittaa, että työpaikalle palkataan kesätyöntekijöitä. Yksityisen palvelualan luottamushenkilöistä 83 prosenttia ilmoittaa näin. Määrä on selvästi suurempi kuin kaksi vuotta sitten, jolloin 66 prosenttia yksityisen palvelualan luottamushenkilöistä kertoi työpaikalle palkattavan kesätyöntekijöitä.
Vastaajista 60 prosenttia kertoo, että kesätyöntekijöitä palkataan saman verran kuin viime kesänä, 15 prosenttia puolestaan vastaa, että kesätyöntekijöitä palkataan viime vuotta enemmän.
– Hienoa, että kesätyötilanne jatkuu nuorilla hyvänä jo toisena kesänä peräkkäin. Palvelualan työvoimapula varmasti vaikuttaa osaltaan siihen, että myös nuorille on nyt kesätöitä tarjolla esimerkiksi ravintola-alalla aiempaa enemmän, sanoo SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho.
Vastaajista joka kuudes (16 %) kertoo, että kesätyöntekijöille ei tehdä perehdytyssuunnitelmaa. Yleisimmin perehdytyksestä vastaa erikseen määrätty työnohjaaja, esimies tai työtoveri. Neljä prosenttia vastaajista ilmoittaa, että kukaan ei vastaa työpaikalla kesätyöntekijän perehdytyksestä.
– Nuorten perehdyttämisen työhön pitäisi olla itsestäänselvyys. Työnantaja on velvollinen kertomaan työturvallisuudesta ja ohjaamaan esimeriksi koneiden ja laitteiden käytössä. Kunnollinen perehdytys vähentää työtapaturmia ja parantaa työn laatua. Sillä on valtavan suuri merkitys myös työssä viihtymiseen.
Rasinaho tähdentää, että nuoria on kohdeltava kuten muitakin työntekijöitä. Heille on maksettava asianmukaiset ylityökorvaukset ja vuorolisät ja sovittava työvuoroista hyvissä ajoin.
– Lain mukaan työnantajan on tehtävä ehdotus työtunneista vähintään viikko etukäteen. Jos työvuoro perutaan myöhemmin kuin 48 tuntia ennen vuoron alkamista, siitä on maksettava palkka.
Tutustu työelämään ja tienaa -mallilla palkataan aiempaa enemmän kesätyöntekijöitä
”Tutustu työelämään ja tienaa” -mallin kautta palkattavien kesätyöntekijöiden osuus on noussut jo kolmena vuonna peräkkäin. Tänä vuonna 21 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että mallin kautta palkataan kesätyöntekijöitä. Vuonna 2021 luku oli vain 14 prosenttia.
– Upea juttu, että Tutustu työelämään ja tienaa -malli on viimein lyömässä itseään läpi ja kesätöitä löytyy myös nuoremmille. Kesätöiden avulla nuoret saavat itsevarmuutta, oppivat työelämän pelisääntöjä ja vastavuoroisesti yritykset tutustuvat tuleviin osaajiin.
SAK:n kesätöitä koskevaan kyselyyn vastasi 984 luottamushenkilöä huhti-toukokuun vaihteessa 2023.
SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen kesäduunari-info palvelee nuoria, heidän vanhempiaan ja työantajia 31. elokuuta asti. SAK:n Työelämän pelisäännöt -palvelu tarjoaa tietoa työelämästä muun muassa nuorille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi RasinahoKoulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija
Puh:050 342 8027kirsi.rasinaho@sak.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta

Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
När arbetstagarna har goda möjligheter att påverka förbättras arbetsproduktiviteten2.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
En färsk undersökning från fackcentralen FFC bekräftar att arbetsproduktiviteten förbättras när arbetstagarna har möjlighet att påverka sitt eget arbete och de produktionsbeslut som gäller dem själva.
Työntekijöiden hyvät vaikutusmahdollisuudet parantavat työn tuottavuutta2.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
SAK:n tuore tutkimus vahvistaa, että työn tuottavuus paranee, kun työntekijät pääsevät vaikuttamaan omaan työhönsä ja itseään koskeviin tuotannollisiin päätöksiin.
FFC:s Jarkko Eloranta är kritisk till att strejkrätten begränsas med hänvisning till försörjningsberedskapen – arbetstagarnas roll i beredskapen inför kriser borde stärkas1.6.2023 10:32:45 EEST | Tiedote
Fackcentralen FFC:s ordförande Jarkko Eloranta vill stärka arbetstagarnas roll i tryggandet av försörjningsberedskapen. Han påpekar att det i sista hand är arbetstagarna som säkerställer försörjningsberedskapen och därför måste deras roll i beredskapen inför nationella kriser utökas.
SAK:n Jarkko Eloranta arvostelee lakko-oikeuden rajoittamista huoltovarmuuteen vedoten –työntekijöiden roolia kriiseihin varautumisessa vahvistettava1.6.2023 10:30:27 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta haluaa vahvistaa työntekijöiden roolia huoltovarmuuden turvaamisessa. Hänen mukaansa työntekijät viime kädessä varmistavat huoltovarmuuden ja siksi heidän rooliaan kansallisiin kriiseihin varautumisessa on kasvatettava.
SAK: Ay-jäsenmaksun verovähennysoikeus on olennainen osa yhdenvertaista työmarkkinajärjestelmää30.5.2023 17:46:45 EEST | Tiedote
SAK ihmettelee, mihin perustuu ajatus palkansaajien ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisesta, kun sama ei koskisi muita jäsenmaksujen verovähennykseen oikeutettuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme