Kysely: Kesätyöpaikkojen määrässä selvä nousu
12.5.2022 05:50:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote

Koronapandemia leikkasi kesätyöpaikkojen määrää, mutta tuleva kesä näyttää kesätöitä havitteleville hyvältä: Kesätyöpaikkoja on tarjolla nyt enemmän kuin vuosiin.
Kesätyöpaikkojen lisäys on suurinta yksityisellä palvelualalla, jossa 85 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että työpaikalle palkataan kesätyöntekijöitä. Nousua vuodesta 2021 on 19 prosenttia.
– Yksityisellä palvelualalla koronapandemian helpottuminen on merkinnyt työvoimapulaa ja tämä näkyy myös meidän kyselyssämme. Alan luottamushenkilöistä 52 prosenttia arvioi, että kesätyöntekijöitä on vaikea löytää riittävästi, sanoo SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho.
Hän painottaa, että kaikilla toimialoilla on kesätöiden suhteen tapahtunut käänne parempaan. Kyselyyn vastanneista viidennes (21 %) kertoo, että kesätyöntekijöitä palkataan enemmän kuin viime kesänä.
Perehdytyksessä parannettavaa
Luottamushenkilöistä hieman yli puolet (55 %) kertoo, että kesätyöntekijöille tehdään perehdytyssuunnitelma. Tyypillisimmin perehdytyksestä huolehtivat muut työntekijät (37 %). Vastaajista neljä prosenttia sanoo, että perehdytyksestä ei huolehdi työpaikalla kukaan.
– Neljä prosenttia kuulostaa pieneltä määrältä, mutta sekin on liikaa. Nuorten perehdyttämisessä on edelleen parantamisen varaa. Tästä kertoo karua kieltä myös julkisuuteen tulleet tiedot nuorten huonoista työoloista.
Kirsi Rasinaho huomauttaa, että kyse ei ole vain työtehtäviin ja esimerkiksi työturvallisuuteen perehdyttämisestä vaan myös työsuhteeseen ja työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvästä tietämyksestä.
Tutustu työelämään ja tienaa -mallin kautta palkataan tänä kesänä hieman viime kesää enemmän kesätyöntekijöitä. Nyt 16 prosenttia (2021 14 %) luottamushenkilöistä kertoo, että omalle työpaikalle palkataan tätä kautta kesätyöntekijöitä.
– Tutustu työelämään ja tienaa -mallin suosio on valitettavan vähäistä. Sen avulla voidaan kuitenkin tarjota kesätyötä kaikkein nuorimmille eli yläkoululaisille ja alle 18-vuotiaille. Myös heidän on tärkeää saada kokemusta työelämästä, Kirsi Rasinaho muistuttaa.
SAK:n luottamushenkilöpaneelin vastasi 27.4.–4.5. 1058 luottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi RasinahoKoulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija
Puh:050 342 8027kirsi.rasinaho@sak.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin1.9.2026 20:42:06 EEST | Tiedote
Hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista. Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa. Ensi vuoden valtion budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen vastuuttomien veronkevennysten vuoksi.
Työmarkkinarikollisuuden kitkeminen on kasvutoimi1.9.2026 14:17:43 EEST | Tiedote
Yle uutisoi maanantaina Kotkan akkumateriaalitehtaalla tapahtuneista epäillyistä kiinalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksista. SAK vaatii hallitusta tiukentamaan toimia työmarkkinarikollisuuden torjumiseksi. Siihen olisi nyt mahdollisuus tänään alkaneessa budjettiriihessä.
Budjettiriihi on viimeinen mahdollisuus keskittyä auttamaan ihmiset takaisin työelämään25.8.2026 14:48:35 EEST | Tiedote
Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen budjettiriiheensä tilanteessa, jossa Suomea rasittavat ennätystyöttömyys ja ennätysvelka.
SAK: Budjettiehdotus unohtaa työttömät4.8.2026 17:01:14 EEST | Tiedote
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mukaan valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa olisi pitänyt keskittyä työttömyyden torjuntaan ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen.
SAK: Hallituksen esitysluonnos suojaa alustayrityksiä enemmän kuin alustatyöntekijöitä9.7.2026 10:37:16 EEST | Tiedote
SAK pitää hallituksen alustatyötä koskevaa esitysluonnosta vakavana pettymyksenä. Se ei nykyisessä muodossaan täytä Euroopan unionin alustatyödirektiivin alkuperäistä tarkoitusta eli alustatyöntekijöiden työehtojen ja työolojen parantamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme