Kysely: Nuoret yrittäjät toiveikkaita koronakriisistä huolimatta
8.9.2020 10:27:36 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Suomen Yrittäjät kysyi heinä-elokuun vaihteessa alle 36-vuotiailta yrittäjiltä, miten koronakriisi on vaikuttanut heidän yrityksiinsä. Koronakriisin vaikutukset ovat olleet vaihtelevia ja riippuneet paljon toimilasta.
Myynti oli laskenut jopa 67 prosentilla vastaajista, ja samaan aikaan kasvanutta myyntiä koki 12 prosenttia nuorista yrittäjistä.
Vähentynyt myynti ja maksuvaikeudet ovat mitä todennäköisimmin johtaneet siihen, että noin kolmannes keskittyi yrityksensä kehittämiseen, 13 prosenttia siirsi toimintansa verkkoon ja 11 prosenttia muutti liiketoimintamalliaan.
16 prosenttia vastaajista uskoo siirtyvänsä uusille markkinoille ja joka kymmenes aikoo yhdistää voimansa toisen yrittäjän kanssa. Vain neljä prosenttia harkitsi liiketoiminnan lopettamista.
- Avoimissa vastauksissa tuli esiin myös huolta omasta jaksamisesta erityisesti pienten lasten vanhemmilta ja työllistäviltä yrittäjiltä, jotka olivat joutuneet lomauttamaan tai irtisanomaan henkilökuntaa, verkostopäällikkö Aicha Manai Suomen Yrittäjistä sanoo.
Kyselyyn vastasi 284 yrittäjää. 62 prosenttia vastaajista oli yksinyrittäjiä ja loput työllistäviä yrittäjiä. Valtaosa toimi palvelualalla (57 prosenttia) ja loput muun muassa kaupan, rakentamisen sekä hyvinvoinnin ja terveyden alalla.
Elokuussa julkistetussa, kaiken ikäisiä yrityksiä koskevassa Yrittäjägallupissa 59 prosenttia vastasi myyntinsä vähentyneen ja seitsemän prosenttia myynnin kasvaneen. Molempien ryhmien kokemukset ovat siis melko samanlaisia.
Julkiselle tuelle edelleen tarvetta
Koronakriisi osui lujaa erityisesti palvelualoille ja esimerkiksi ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjät joutuivat koville. 47 prosenttia nuorten yrittäjien kyselyyn vastanneista koki tarvitsevansa suoraa julkista tukea selvitäkseen kriisistä ja 53 prosenttia olikin hakenut tukea yritykselleen. 57 prosenttia sai hakemansa tuen.
Yrittäjägallupin tuloksiin verrattuna nuorten keskuudessa näyttäisi olevan kovempi tarve suoralle tuelle, Yrittäjägalluppiin vastanneista ainoastaan 39 arvioi tarvitsevansa suoraa tukea ja 43 prosenttia oli hakenut tukea yritykselleen.
Vain viidennes tuen saaneista koki sen riittävän kriisin yli pääsemiseksi.
- Julkisen tuen muotoja ja kriteerejä tulisikin kehittää, sillä tarve niille on ilmeinen, positiivisista asenteista huolimatta, Aicha Manai sanoo.
Viidennes vastaajista tukeutui yrittäjien työttömyysturvaan, 41 prosenttia maksoi itselleen pienempää palkkaa ja 29 prosenttia turvautui sosiaalietuuksiin pystyäkseen jatkamaan toimintaa. 12 prosenttia on tehnyt palkkatöitä yrittämisen ohella.
- Kriisi on siis pakottanut nuoret yrittäjät mukautumaan vallitseviin olosuhteisiin ja joustamaan sekä oman palkanmaksun että rinnakkaisen työnteon suhteen.
Aiempia suunnitelmia ei unohdeta
Nuorilta yrittäjiltä kysyttiin, miten koronakriisi oli vaikuttanut jo ennen koronaa tehtyihin suunnitelmiin. Vain kahdeksan prosenttia vastaajista joutui perumaan kaikki suunnitelmansa. Kolmannes siirsi suunnitelmansa tulevaisuuteen ja kolmannes muutti tai kehitti suunnitelmiaan. Joka viides vastaajista piti suunnitelmansa ennallaan.
- Positiivista oli, että viisi prosenttia vastaajista koki heidän saamansa kehittämistuen auttavan tehtyjen suunnitelmien toteuttamisessa, Manai sanoo.
Iällä on väliä
Lisäksi kysyttiin, kokivatko nuoret yrittäjät he, että iällä on vaikutusta koronakriisistä selviämiseen ja sen käsittelemiseen. Reilu kolmannes vastasi avoimeen kysymykseen, ja suurin osa koki, että iällä on erityisesti positiivinen vaikutus vaikean tilanteen käsittelemiseen lähinnä nuoren iän tuoman jaksamisen vuoksi ja siksi, että nuorena on helpompi aloittaa alusta ja nykyajan nuoret ovat tavalla tai toisella tottuneet jatkuvaan muutokseen.
Nuorten selviytymiskyky hyvällä tasolla
59 prosenttia uskoo yrityksensä selviävän kriisistä ja 32 prosenttia uskoo ehkä selviävänsä, kukaan vastaajista ei usko yrityksensä kaatuvan. Elokuun Yrittäjägallupissa 60 prosenttia uskoi selviävänsä kriisistä ja prosentti vastaajista uskoi yrityksensä kaatuvan.
Peräti 51 prosenttia oli sitä mieltä, että heidän selviytymiskykynsä oli kasvanut koronakriisissä.
Näin kysyttiin
Suomen Yrittäjät selvitti nuorten, alle 36-vuotiaiden, yrittäjien kokemuksia ja ajatuksia koronakevään ajalta
Kyselyyn vastasi 284 yrittäjää.
Kyselyaika oli 23.7. - 20.8.2020.
Kyselyä jaettiin sosiaalisessa mediassa sekä Nuorten Yrittäjien uutiskirjeessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aicha Manaiverkostopäällikkö
Puh:044 555 3220aicha.manai@yrittajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote
Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Esitys yhdistelmävakuutuksesta jää puolitiehen27.8.2026 13:46:45 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen yhdistelmävakuutuksesta. Yrittäjät on esittänyt tätä pitkään. ”On tärkeää, että myös työttömyysturvassa voi jatkossa vakuuttaa työsuhteisen ja yrittäjätyön erilaisia yhdistelmiä”, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten sanoo.
Yrittäjägallup: Riikka Purra pk-kentän suosikki pääministeriksi25.8.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on suosituin vaihtoehto seuraavaksi pääministeriksi pk-yritysten keskuudessa. Purraa kannattaa 20 prosenttia vastaajista ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa 17 prosenttia. Kokoomus on menettänyt puoluekannatustaan selvästi perussuomalaisille, mutta on edelleen suosituin yrittäjien ja pk-yritysten edustajien keskuudessa.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten luottamus tulevaan selvästi vahvistunut22.8.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten pk-yritysten näkymät ovat valoisimmat sitten syyskuun 2022, jolloin asiaa kysyttiin vertailukelpoisesti ensi kerran. ”Näkymät ovat parantuneet selvästi. Tämä lupaa hyvää taloudelle ja työllisyydelle. Yrityksistämme 99,9 prosenttia on pk-yrityksiä. Kun niillä on luottamus tulevaan, se tuo investointeja ja työpaikkoja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
