EHYT

Kysely: Suomalaisten alkoholinkäyttö vähentynyt korona-aikana – juomista lisänneet muita yksinäisempiä ja ahdistuneempia

Jaa

Suomalaisista joka neljäs (26 %) arvioi oman alkoholinkäyttönsä vähentyneen koronapandemian aikana. Neljä prosenttia arvioi alkoholinkäyttönsä lisääntyneen. Tiedot käyvät ilmi Kantarin kyselytutkimuksesta*, johon vastasi 1004 ihmistä. Kyselyn teetti Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.

Alkoholinkäyttö oli vähentynyt kaikissa ikäryhmissä. Eniten se oli vähentynyt opiskelijoilla sekä 18–34-vuotiailla, joista lähes puolet arvioi alkoholinkäytön vähentyneen. Yleisintä alkoholin käytön lisääntyminen oli niillä, jotka ilmoittivat käyttävänsä alkoholia vähintään pari kertaa viikossa.

“Alkoholinkäytön vähentyminen on hyvä uutinen ja siihen ovat vaikuttaneet korona-ajan rajoitukset. Toivon mukaan alkoholin käytön vähentämisestä jää monille pysyvä tapa. Toisaalta tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että osalle ihmisistä alkoholi on entistä suurempi ongelma. Ne, jotka juovat paljon, juovat entistä enemmän. Tämä näkyy myös lisääntyneinä soittoina EHYTin Päihdeneuvontaan”, sanoo EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.

Joka viides juo kerralla viisi annosta tai enemmän

Suurin osa suomalaisista (60 %) käyttää alkoholia yhdestä kahteen annosta kerralla. Noin joka viides kertoi käyttävänsä alkoholia kerrallaan viisi annosta tai enemmän: miehistä joka neljäs (24 %) ja naisista joka kymmenes (12 %). Yleisintä viiden tai useamman annoksen juominen oli työssäkäyvän väestön ja opiskelijoiden keskuudessa. Joka neljäs vastaaja arvioi ainakin silloin tällöin juovansa alkoholia niin, että se tuntuu toden teolla. Humalahakuinen juominen oli yleisempää niillä, jotka käyttävät alkoholia usein.

Omasta alkoholinkäytöstä on ollut huolissaan pandemiavuoden aikana kuusi prosenttia suomalaisista. Eniten oma alkoholinkäyttö huolestuttaa heitä, jotka juovat alkoholia viisi annosta kerralla tai enemmän sekä heitä, jotka juovat alkoholia vähintään pari kertaa viikossa. Ne vastaajat, joiden alkoholin käyttö oli lisääntynyt, arvioivat muita useammin yksinäisyyden tunteen sekä stressin ja ahdistuksen tunteen lisääntyneen koronaepidemian aikana.

“EHYTin Päihdeneuvontaan soittavien määrä on lähes tuplaantunut edeltävänä vuonna. Avun tarve on ilmeistä ja yhteyttä ottavat usein myös huolissaan olevat läheiset. Alkoholin haitat eivät kosketa vain suurkuluttajia, vaan haittoja omalle terveydelle ja myös lähipiirille aiheutuu jo vähäisemmällä käytöllä. Apua ja tukea kannattaa hakea matalalla kynnyksellä”, toteaa Mikkonen.

Kyselyyn vastanneista joka viides kertoi juovansa alkoholia vähintään pari kertaa viikossa, miehistä 30 prosenttia ja naisista 12 prosenttia. Neljä kertaa viikossa tai useammin alkoholia käytti viisi prosenttia vastaajista. Käyttökertojen määrä on pysynyt samalla tasolla, kuin vuonna 2016 tehdyssä juomatapatutkimuksessa (THL).

* Kantar TNS toteutti kyselyn puhelinhaastatteluilla, jotka tehtiin osana Catibus-monitilaajatiedonkeruuta. Kyselyn kohderyhmä olivat 18–79-vuotiaat suomalaiset. Aineisto on painotettu vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan ja se edustaa kohderyhmää pois lukien Ahvenanmaa. Puhelinhaastatteluja tehtiin yhteensä 1004. Tiedonkeruuaika oli 11.–25.1.2021. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on ± 3,1 %-yksikköä 50 % tulostasolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Juha Mikkonen, EHYT ry, p. 050 527 4780 tai juha.mikkonen@ehyt.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 27
00510 HELSINKI

ehyt@ehyt.fihttp://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) yhdistää 58 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä, jotka haluavat ehkäistä ja vähentää päihdehaittoja.

https://www.ept-verkosto.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Nuorten huumeiden käytön kasvu näkyy liikenteessä, hyvä puheyhteys vanhempien ja nuorten välillä voi ehkäistä ongelmia24.5.2021 10:12:36 EEST | Tiedote

Lähestyvä kesä ja höllentyvät koronarajoitukset houkuttelevat nuoria tien päälle. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry kannustaa vanhempia ja muita kasvattajia keskustelemaan viimeistään nyt huumeiden vaikutuksesta ajokykyyn ja tarkkaavaisuuteen liikenteessä. Erityisesti kannabiksen käyttö ja kokeilu ovat yleistyneet nuorilla muita huumeita enemmän.

Kaikkien aikojen viimeisen Smokefree-kilpailun voitot Sastamalaan, Lopelle, Liperiin ja Pieksämäelle – vuosikymmeniä vaikuttanut kilpailu päättyy20.4.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

EHYT ry:n Smokefree-kilpailuun osallistui 899 koulu- ja harrasteryhmää ympäri Suomen, yhteensä 16 200 nuorta. Kilpailussa koululuokat ja harrasteryhmät sitoutuivat olemaan käyttämättä tupakka- ja nikotiinituotteita 150 päivän ajan. Kilpailun tarkoituksena on ehkäistä nuorten nikotiinituotteiden käyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme