Kyselyistä hyötyä alaselkäkivun pitkittymisriskin tunnistamisessa
14.1.2020 12:07:51 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Englannissa kehitetty STarT-selkäkysely on kehitetty tunnistamaan yksilöllisiä riskitekijöitä selkäkivusta aiheutuvan haitan pitkittymiselle ja Ruotsissa kehitetty Örebro-kysely kivusta johtuvalle työstä poissaololle.Molempien kyselyiden perusteella potilaat voidaan jakaa matalaan, kohtalaiseen ja korkeaan riskiluokkaan. Sosiaalisten ja elintapatekijöiden yhteyttä molempien kivun pitkittymistä arvioivien kyselyiden riskiluokkiin ei ole aiemmin tutkittu eikä kyselyitä ole verrattu väestöaineistossa.
Oulun yliopiston tutkimuksessa on selvitetty, kuinka psykologiset (masentuneisuus, ahdistuneisuus, kivun pelkoon liittyvät välttämisajatukset), sosiaaliset (koulutustaso) ja elintapoihin (ylipaino, tupakointi, alkoholin riskikäyttö, fyysinen inaktiivisuus) liittyvät tekijät ovat yhteydessä kyselyiden riskiryhmiin väestöaineistossa.
Aineistona on käytetty Pohjois-Suomen 1966 -syntymäkohortin niitä henkilöitä, joilla oli ollut alaselkäkipua edeltävän 12 kuukauden aikana. Tutkimuksen mukaan kaikkia tutkittuja ja kliinisesti merkittäviä psykologisia, sosiaalisia ja elintapariskitekijöitä esiintyi selvästi enemmän kyselyiden luokittelemissa korkeammissa riskiluokissa.
STarT-kyselyn perusteella korkeaan riskiryhmään kuului 4 % miehistä ja 3 % naisista. Örebro-kyselyn perusteella korkean riskin omasi 7 % miehistä ja 9 % naisista.
Yleisen vaivan, kuten alaselkäkivun hoidossa haitan ehkäisy varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Hoidon ja ehkäisyn kohdistaminen eniten hoitoa tarvitseviin ja siitä hyötyviin on kustannustehokkainta. Riskiluokkien tunnistukseen perustuva hoito alaselkäkivusta aiheutuvan haitan ehkäisemiseksi vaatii vielä lisätutkimusta.
Lääketieteen lisensiaatti Anna Sofia Simulan tutkimusryhmineen tekemä tutkimus on julkaistu 14. tammikuuta 2020 Nature-kustannusyhtiön Scientific reports -lehdessä. Artikkeli: Association of STarT Back Tool and the short form of the Örebro Musculoskeletal Pain Screening Questionnaire with multidimensional risk factors.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
LL Anna Sofia Simula
Elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
ESSOTE, Etelä-Savon sosiaali- ja terveystoimi, Mikkeli
anna.simula@oulu.fi, p. 044 5758125
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston rehtorin tehtävään 19 hakijaa22.9.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Hakuaika Oulun yliopiston rehtorin tehtävään päättyi 21.9.2026, ja rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle haki 19 henkilöä.
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Porojen laidunnus muuttaa Lapin tuntureiden kasvien ja hyönteisten vuorovaikutusta17.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Kilpisjärven pitkäaikainen koe osoitti, että porojen laidunnus muokkaa arktisen tundran kukkien ja hyönteisten suhteita voimakkaammin kuin ravinnelisäys. Vaikutukset ovat erityisen voimakkaita karulla tundralla. Eniten hyönteisiä houkuttelivat laidunnukselta suojatut tunturiniityt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
