Laaja kohorttitutkimus selvittää koronapandemian vaikutuksia keski-ikäisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin
5.2.2021 08:00:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää esimerkiksi sitä, miten pandemia on vaikuttanut henkilöiden mielenterveyteen tai muuttanut heidän terveyskäyttäytymistään tai sosiaalisia suhteitaan.
”Ihmiset reagoivat yksilöllisesti terveysuhkiin, sosiaaliseen eristäytymiseen sekä negatiivissävytteiseen uutisointiin. Nämä voivat joillain lisätä psykososiaalista stressiä. Haluamme saada lisätietoa muun muassa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat psykososiaalisen stressin kehittymiseen ja ilmentymiseen”, professori Sylvain Sebert kuvaa.
Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 on eliniän mittainen seurantatutkimus, joka kattaa yli 12 000 vuonna 1966 Pohjois-Suomessa syntynyttä henkilöä. Kohortin jäsenistä on kerätty tietoa jo raskausajalta lähtien säännöllisin väliajoin.
Nyt alkaneeseen tutkimukseen sisältyy verkkokysely ja kognitiivista suoriutumista mittaavia testejä. Tutkittavilta kerätään kyselyllä tietoa koronaviruspandemian vaikutuksista arkielämään, terveyskäyttäytymiseen, sosiaalisiin suhteisiin, talouteen ja työelämään sekä mielenterveyteen ja elämänlaatuun. Kognitiivisten testien avulla mitataan muistia ja oppimista.
”Kohortin jäseniä on seurattu läpi elämän ja tutkittavista on olemassa jo entuudestaan runsaasti tutkimustietoa ja näytteitä. Tämä kaikki antaa loistavan lähtökohdan tutkia pandemian vaikutuksia terveyden ja hyvinvoinnin kehittymiseen koko elinkaaren näkökulmasta”, tohtorikoulutettava Helmi Ikonen kertoo.
Tämänhetkinen tutkimusnäyttö osoittaa, että lihavuus, tyypin 2 diabetes sekä sydän- ja verisuonitaudit lisäävät riskiä koronavirusinfektioon sairastumiseen ja vakaviin oireisiin. Nyt alkanut tutkimus voi tuoda lisätietoa myös siitä, miksi jotkut sairastuvat vakavammin kuin toiset.
Jo yli 2 400 kohortin jäsentä on vastannut pandemian vaikutuksia selvittävään kyselyyn ja suorittanut kognitiivista suoriutumista mittaavia testejä. Kaikkiaan tiedonkeruu kestää kesään saakka. Ensimmäisiä tuloksia tutkijat odottavat saavansa jo tämän vuoden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Professori Sylvain Sebert (englanti)
Elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
sylvain.sebert@oulu.fi
p. 050 344 0842
Tohtorikoulutettava Helmi Ikonen
Elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
helmi.ikonen@oulu.fi
p. 040 502 1258
Meri RovaViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Muokatulla hiekalla mikromuoveista talteen lähes 100%24.9.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa kehitetty uusi menetelmä tehosta mikromuovien poistoa jätevesistä.
Oulun yliopiston rehtorin tehtävään 19 hakijaa22.9.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Hakuaika Oulun yliopiston rehtorin tehtävään päättyi 21.9.2026, ja rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle haki 19 henkilöä.
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
