Laajaa yhteistyötä tarvitaan koronavirustilanteessa - huomio myös henkiseen jaksamiseen
Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi Keskuskauppakamarista kertoi valmiustoimikunnalle koronaviruspandemian vaikutuksista yritystoimintaan ja elinkeinoelämään.
Hyvää itäsuomalaista laajaa yhteistyötä on syytä jatkaa
Uudet virusmuunnokset ovat saaneet tautitapaukset kasvuun. Pahimmat talousromahdukset eivät kuitenkaan ole onneksi toteutuneet, totesi Juho Romakkaniemi esityksessään. Meni siis vähemmän huonosti kuin pelättiin ja olemme pärjänneet kohtuullisen hyvin.
Kauppakamari on tehnyt laajemman koronakyselyn yrityksille ja kyselyn tulokset julkaistaan myöhemmin tällä viikolla, kertoi Romakkaniemi. Kyselyn tuloksiin voi tutustua niiden julkistamisen jälkeen mm. Kauppakamarin verkkosivuilla.
- Aina, kun perustetaan erilaisia koordinaatioryhmiä, on tärkeää ottaa mahdollisimman paljon mukaan myös elinkeinoelämän edustajia. Yhteistyön määrän lisääminen ei yleensä ole huono vaihtoehto, kannusti Juho Romakkaniemi viranomaisia yhteistyöhön myös elinkeinoelämän kanssa.
Rokotuksilla kokonaistilanne hallintaan
On erittäin tärkeää, että kaikkia kiihtymisvaiheen suosituksia ja rajoituksia noudatetaan tarkasti ja laajasti, jotta epidemia ei ajaudu leviämisvaiheeseen, jolloin käyttöön pitää ottaa maksimaaliset rajoitukset.
- Jos tartuntaketjuihin reagoidaan nopeasti, niihin pystytään vaikuttamaan ja ne saadaan laantumaan. Toki odotamme nyt rokotuksia, jotta kokonaistilanne saataisiin hallintaan, totesi johtajaylilääkäri Antti Hedman, kertoessaan sairaanhoitopiirien tilanteesta KYS erva-alueella.
Rokotukset etenevät sovitussa järjestyksessä
Pelastusylitarkastaja Kai Horelli Itä-Suomen aluehallintovirastosta antoi valmiustoimikunnalle katsauksen koronavirustilanteesta Itä-Suomessa. Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella on tällä hetkellä perus- sekä kiihtymisvaiheessa olevia alueita. Rokotukset Itä-Suomen sairaanhoitopiirien alueella etenevät valtioneuvoston säätämässä rokotusjärjestyksessä. Rokotusjärjestyksestä löytyy lisätietoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta.
Huomio valmiussuunnitteluun ja henkisen kriisinsietokyvyn tukemiseen
Keskustelussa nousi esiin valmiussuunnittelun tärkeys ja tarve kiinnittää huomiota hyvään valmiussuunnitteluun myös tulevien hyvinvointialueiden valmistelussa. Esiin nousi myös huoli kansalaisten henkisestä kriisinsietokyvystä. Varsinkin nuorten kohdalla on tärkeää kiinnittää huomiota kriisinsietokyvyn tukemiseen koronavirustilanteen jatkuessa.
Alueellisen valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuustilannekuvaa ja toimia viranomaisten välisenä tiedonvaihdonfoorumina, edistää alueellista ja paikallista turvallisuussuunnittelua sekä turvallisuusyhteistyötä.
Lisätietoja
ylijohtaja Soile Lahti, p. 0295 016 964
johtaja Taina Rautio, p. 0295 017 042
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus hammashoitojonoista4.7.2025 11:49:27 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueella on puutteita kiireettömän suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä. Hoitoon pääsy ei toteudu lain vaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen omavalvonnallisista toimenpiteistä huolimatta. Lähes 7700 tamperelaista odotti hammaslääkärin vastaanotolle pääsyä yli kuusi kuukautta helmikuussa 2025.
Pudasjärven kaupungin varhaiskasvatuksen järjestämisessä puutteita3.7.2025 12:53:12 EEST | Tiedote
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti kaupungin huomiota asiaan.
Kontaktpunkttjänsterna i Tillstånds- och tillsynsverket1.7.2025 13:57:59 EEST | Pressmeddelande
Kontaktpunktsuppgifterna enligt Europeiska unionens direktiv om förnybar energi, förordningen om kritiska råmaterial och förordningen om nettonollindustrin kombineras i Tillstånds- och tillsynsverket som inleder verksamheten 2026.
Yhteyspistepalvelut Lupa- ja valvontavirastossa26.6.2025 10:31:47 EEST | Tiedote
Euroopan unionin uusiutuvan energian direktiivin, kriittisten raaka-aineiden asetuksen sekä nettonollateollisuuden asetuksen mukaiset yhteyspistetehtävät yhdistyvät vuonna 2026 aloittavassa Lupa- ja valvontavirastossa.
Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release
According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme