Lääkärikoulutuksen ja verkkopedagogiikan edelläkävijä Jussi Mertsola palkittiin lääketieteen opettajan palkinnolla
Lääketieteen opettajan Duodecim -palkinto on myönnetty lastenlääkäri, professori Jussi Mertsolalle. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Mertsola on vienyt lääkärikoulutusta laaja-alaisesti eteenpäin niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Hän on toiminut aktiivisesti lääkärijärjestöissä ja edistänyt lääkärikoulutuksen kehitystä.

Palkintoperusteluissa Jussi Mertsolaa kiitellään monipuoliseksi, ennakkoluulottomaksi ja innovatiiviseksi kollegaksi, jonka kliinisessä opetuksessa psykologinen turvallisuus on aina ollut läsnä.
”Olen suuresti yllättynyt ja ilahtunut tästä palkinnosta! Toivon, että palkinto omalta osaltaan havahduttaisi päättäjiä huomioimaan paremmin jatkuvan koulutuksen merkityksen 'human capital' -investointina, eikä pelkästään menoeränä. Asia on hyvin tärkeä terveydenhuollon kaikilla aloilla. Koulutus tuo osaamista, osaaminen työtyytyväisyyttä ja henkilöstön stabiliteettia. Nykyisessä sote-uudistuksessa koulutuksen asema tulisi selkiinnyttää ja resursoida.”
Mertsola valmistui lääkäriksi vuonna 1978 ja lastenlääkäriksi vuonna 1987 Turun yliopistosta. Hän työskenteli 1990-luvulla kliinisenä opettajana ja Tyksin lastenpoliklinikan sivutoimisena osastonylilääkärinä. Turun yliopiston lastentautiopin professorina hän toimi vuosina 2000–2010.
Mertsola eläköityi vuonna 2018. Työuransa kahdeksan viimeistä vuotta hän toimi Tyksin Lasten ja nuorten klinikan ylilääkärinä sekä toimialuejohtajana.
”Eläkeläisenä toimintani jakautuu lähinnä globaalin verkkokoulutuksen, tutkimustyön ja kolmannen sektorin välille. Yhdistystoiminta suuntautuu erityisesti lapsiperheiden tukemiseen, olen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja. Kaikissa näissä koulutus on tärkeä yhteinen tekijä.”
Lääketieteen verkko-opetuksen kehittäjä
Jussi Mertsolan uran keskeisin elementti on vahva kliininen osaaminen ja kokemus. Työ yliopistosairaalassa on aina tuntunut erityisen merkitykselliseltä.
”Olen ollut onnekas saadessani toimia hyvin monipuolisesti eri lääkäriuran sektoreilla. Kliininen osaaminen ja kokemus on ollut uralla keskeistä: sen oheen rakentui kliininen lastentautien perusopetus, myöhemmin jatkokoulutus ja lopulta erityisesti täydennyskoulutus. Lisäksi tutkimustyö on innoittanut minua yli 40 vuoden ajan.”
Mertsola on myös lääketieteen verkko-opetuksen uranuurtaja ja kehittäjä. Pitkän uransa kohokohdiksi hän mainitsee innostavat ohjaajat ja yhteistyökumppanit, joiden kanssa on luotu uusia koulutuksen ja tutkimuksen innovaatioita. Kollega Markku Äärimaan innoittamana hän perehtyi verkkopedagogiikkaan 2000-luvun alussa.
Mertsola tekee edelleen töitä Turun yliopiston koulutuksen tukipalvelujen kanssa järjestäen globaaleja verkkopedagogiikan kursseja Indonesiaan, Vietnamiin ja Afrikkaan. Lisäksi hän toimii viikoittain hankkeessa, jonka tarkoituksena on lapsi- ja äitiysterveydenhuollon, verkko-opetuksen sekä IT-infrastruktuurin kehittäminen Afrikassa.
Mertsola on myös mukana lasten lääketutkimuksen eurooppalaisessa kehittämishankeessa (c4c), jossa hän toimii seitsemän kuukauden mittaisten Advanced course on paediatric clinical trials and drug development -kurssien koordinaattorina.
”Verkko-opetus oli 20 vuotta sitten lähinnä harraste. Tekniset vaikeudet ja ymmärtämättömyys usein tuskastuttivat. COVID-19-pandemian myötä digikoulutus nousi uudelle tasolle. Tekniikat paranivat ja globaalit väylät avautuivat. Kansainväliset kontaktit, uudet toimintamallit, ajasta ja paikasta riippumattomat mahdollisuudet ovat innostavia, ja mahdollistavat nyt sellaisia asioita, joita on harjoiteltu kansallisella tasolla jo vuosia.”
Jussi Mertsola
- 71-vuotias, viiden lapsen isoisä.
- Väitellyt hinkuyskästä vuonna 1985, 208 kansainvälistä julkaisua ja 11 ohjattua väitöskirjaa.
- European Society for Paediatric Infectious Diseases -yhdistyksen Bill Marshall -palkinto vuonna 2010.
- Turunmaan Duodecim-seuran puheenjohtaja vuosina 2003–2004 ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen puheenjohtaja vuosina 2010–2013, toiminut myös Duodecimin ja SLY:n koulutusvaliokunnissa.
- Toimii aktiivisesti kansainvälisellä koulutussektorilla muun muassa verkko-opettajana ja koordinaattorina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Mertsolaprofessori
Puh:040 556 6173jussi.mertsola@utu.fiNiina Myllysviestinnän ja markkinoinnin asiantuntijaLääkäriseura Duodecim
Tavoitettavissa klo 9–15.30.
Kuvat

Lääketieteen opettajan Duodecim -palkinto jaetaan vuosittain lääkärien perus-, jatko- tai täydennyskoulutusta tai tutkijakoulutusta ansiokkaasti ja pitkäjänteisesti kehittäneelle henkilölle. Palkinto myönnettiin Lääkärikouluttajien Kesäkoulussa 8.6.2023 Majvikissa, Kirkkonummella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duodecim
Ammenna uutuuskirjoistamme tasapainoisen elämän eväitä25.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kustannus Oy Duodecimin tulevat tietokirjat tarjoavat voimavaroja tasapainon löytämiseen eri elämäntilanteissa. Psykologi Katja Myllyviidan uutuuskirja rakentaa tietä kohti turvallisia ihmissuhteita.
Rasvamaksan ja diabeteksen yhteyden selvittäjä Hannele Yki-Järvinen sai Matti Äyräpää -palkinnon10.4.2025 15:15:00 EEST | Tiedote
Yki-Järvinen on kansainvälisesti arvostettu tutkijalääkäri, jonka alkuperäishavainnot rasvamaksataudin ja tyypin 2 diabeteksen alalla ovat mullistaneet potilaiden hoidon ja terveyden.
”Asenteet aivorappeumasairauksia kohtaan ovat muuttumassa,” sanoo Nuori tutkija -palkittu Eino Solje10.4.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt Nuoren tutkijan palkinnon 34-vuotiaalle apulaisprofessori Eino Soljelle. Hän johtaa ryhmää, joka tutkii varhain alkavia muistisairauksia monesta eri näkökulmasta. Tutkijan työssä Soljelle erityisiä hetkiä ovat ne, jolloin syntyy aavistus merkittävästä löydöksestä.
Duodecimin Seuraava potilas -podcast tekee terveystarkastuksen Suomen terveydenhuollolle3.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joko kuuntelulistallasi on Duodecimin Seuraava potilas -podcast? Kunta- ja aluevaalit ovat kohta ovella – ja podcastimme tekee terveystarkastuksen koko Suomen terveydenhuollolle.
MEDIAKUTSU Terveys, luonto ja talous – miten sovitamme ne yhteen kestävällä tavalla?20.3.2025 07:01:00 EET | Kutsu
Miten sovittaa yhteen kestävällä tavalla terveys, luonto ja talous? Olet lämpimästi tervetullut Duodecimin ja Apollonian Äyräpää-symposiumiin, jossa kuulet kiinnostavimmat puheenvuorot kestävästä terveydenhuollosta juuri nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme