Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Lääkäriliiton kanta: hyvä saattohoito tärkeintä – ei eutanasialle

Jaa
Lääkäriliiton valtuuskunta keskusteli kokouksessaan 10.12.2020 elämän loppuvaiheen hoidosta sekä eutanasiasta. Liitto pitää tärkeänä laadukkaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon varmistamista jokaiselle sitä tarvitsevalle potilaalle. Lääkäriliitto ei kannata eutanasian laillistamista. Vastauksia tuoreeseen, liiton jäsenten mielipiteitä eutanasiasta kartoittaneeseen kyselyyn kertyi lähes 7 000. Kysymys eutanasiasta jakaa lääkärikuntaa. Lääkärien suhtautuminen eutanasiaan ei ole muuttunut edellisen, vuonna 2013 toteutetun, kyselyn tuloksiin nähden.

Tänään kokoontunut Lääkäriliiton valtuuskunta päätti laajan keskustelun jälkeen, että liiton kanta eutanasiaan säilyy ennallaan. Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista sekä sitä, että lääkärit ammattikuntana velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jouduttaa potilaan kuolemaa (lääkäriavusteinen itsemurha).

Eutanasia jakaa lääkärien mielipiteitä

Puolet työikäisistä lääkäreistä on eutanasian laillistamisen kannalla, puolet laillistamista vastaan. Eutanasian kannatus ei ole muuttunut edellisestä, vuoden 2013 kyselystä.

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittäminen nähdään tuoreen kyselyn perusteella tärkeänä. Kyselyssä 57 % työikäisistä lääkäreistä oli joko osittain tai täysin samaa mieltä siitä, että riittävällä saattohoidolla ja kivunhoidolla tarvetta eutanasiaan ei ole. Eutanasian kannattajistakin joka viides oli sitä mieltä, että jos palliatiivinen hoito ja saattohoito olisi riittävää, eutanasiaa ei tarvittaisi.

Kyselyyn vastanneista alle puolet toivoi muutosta Lääkäriliiton kantoihin

Suhtautuminen eutanasiaan ei ole muuttunut edellisestä kyselystä. Mielipiteet koskien lääkäriavusteista itsemurhaa ovat muuttuneet sallivampaan suuntaan. Työikäisistä lääkäreistä 45 % oli sitä mieltä, että lääkärin tulee voida avustaa potilastaan itsemurhassa. Hieman tätä useampi (48 %) suhtautui lääkäriavusteiseen itsemurhaan kielteisesti.

”Vaikka lääkäriavusteisen itsemurhan suhteen mielipiteet ovat muuttuneet sallivammaksi, vain 40 % kyselyyn vastanneista toivoi muutosta eutanasiaa tai lääkäriavusteista itsemurhaa koskeviin Lääkäriliiton kantoihin. Osa eutanasiaa kannattavista lääkäreistä ei kuitenkaan halunnut, että Lääkäriliiton kantaa tulisi muuttaa”, sanoo Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtaja Tuula Rajaniemi.

Kokemus kuolevien potilaiden hoidosta lisää kriittisyyttä eutanasiaa kohtaan

Mitä pidempi työkokemus elämän loppuvaiheessa olevien potilaiden hoidosta lääkäreillä oli, sitä suurempi osa vastusti eutanasian laillistamista. Miehet olivat kyselyn mukaan naisia useammin eutanasian laillistamisen kannalla.

"Jäsenkyselyn lisäksi asiasta on keskusteltu laajasti liiton valiokunnissa ja eettisessä neuvottelukunnassa. Eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha ovat eettisesti erittäin vaikeita asioita lääkäreille. Yhteiskunnallinen keskustelu asiasta jatkuu ja Lääkäriliitto jatkaa keskustelua jäsentensä ja sidosryhmiensä kanssa", toteaa Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju.

”Lääkärin tehtävänä on mahdollisimman hyvä ja inhimillinen hoito sekä kärsimyksen lievittäminen elämän loppuvaiheessa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Hyvä saattohoito asuinpaikasta riippumatta ja saattohoidon resurssien turvaaminen sekä henkilöstön osaamisen kehittäminen on ensisijaista”, painottaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki.

Lisätietoja:

Marjo Parkkila-Harju, valtuuskunnan puheenjohtaja, Suomen Lääkäriliitto, marjo.parkkila-harju@fimnet.fi, puh. 050 596 1670

Tuula Rajaniemi, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Lääkäriliitto, tuula.rajaniemi@laakariliitto.fi, 040 542 7211

Kati Myllymäki, toiminnanjohtaja, Suomen Lääkäriliitto, kati.myllymaki@laakariliitto.fi, puh. 040 450 6354

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätietoa toimituksille:

Näin jäsenkysely toteutettiin:

  • Kyselyssä esitettiin eutanasiaa ja lääkäriavusteista itsemurhaa koskevia väittämiä (esim. ’Eutanasia tulisi laillistaa Suomessa’).
  • Väittämien vastausvaihtoehdot olivat: Täysin samaa mieltä / Osittain samaa mieltä / Osittain eri mieltä / Täysin eri mieltä / En osaa sanoa
  • Kyselyyn vastasi 6 889 Lääkäriliiton jäsentä (vastausaste 26 %).
  • Vastanneista 6 489 oli lääkäreitä ja 400 lääketieteen opiskelijaa. Lääkäreistä työikäisiä (alle 65-vuotiaat) oli 4 682.
  • Tiedot kerättiin 23.9. – 23.10.2020 verkkokyselynä.
  • Vastaavat kyselyt toteutettiin edellisen kerran vuosina 2003 ja 2013.

Kyselyn tulokset:

https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/tutkimus/palvelujarjestelma-ja-potilas/

Keskeiset käsitteet:

  • Palliatiivinen hoito on potilaan aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa, jota annetaan, kun parantavan hoidon mahdollisuuksia ei enää ole. Se on elämänlaatua tukevaa kokonaishoitoa, jossa keskeistä on kivun ja muiden oireiden lievitys sekä psyykkisten, sosiaalisten ja hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen.
  • Saattohoito on se osa palliatiivista hoitoa, joka ajoittuu kuoleman läheisyyteen viimeisille elinviikoille tai kuukausille.
  • Eutanasialla tarkoitetaan potilaan vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä tapahtuvaa lääkärin tarkoituksellista potilaan elämän lopettamista lääkkeitä antamalla. Tarpeettomista ja vaikuttamattomista hoidoista pidättäytyminen ja niiden lopettaminen ovat osa hyvää hoitokäytäntöä.
  • Lääkäriavusteinen itsemurha tarkoittaa henkilön vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä tapahtuvaa lääkärin tarkoituksellisesti antamaa apua henkilölle itsemurhan suorittamiseksi saattamalla henkilön käyttöön lääkkeitä, jotta tämä voi itse ottaa ne.

Lääkäriliiton kanta: Suomen Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista. Lääkäriliitto vastustaa myös sitä, että lääkärit ammattikuntana velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jouduttaa potilaan kuolemaa. Palliatiivisen hoidon toteutumisen puutteita ei pidä ratkaista eutanasialla tai lääkäriavusteisella itsemurhalla.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye