Lääkäripäivien näyttely täytti tehtävänsä tärkeänä terveydenhuoltoalan kohtaamispaikkana
30.1.2023 12:18:52 EET | Messukeskus | Tiedote

Lääkäripäivät avautui nyt fyysisenä tapahtumana ensimmäistä kertaa kolmen koronavuoden jälkeen. Tapahtumaan tutustui noin 3600 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa eri puolilta Suomea.
– Kollegat pääsivät vihdoin vaihtamaan kuulumisia kasvokkain, tapasivat yritysten edustajia ja tutustuivat lääkärintyön tueksi kehitettyihin uutuuksiin. Näyttelyssä esittäytyi lähes sata yritystä, järjestöä ja viranomaista, sanoo Lääkäripäivien näyttelystä vastaava liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen Helsingin Messukeskuksesta
Siirtyminen hyvinvointialue-malliin oli esillä keskusteluissa monin tavoin. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue VAKE hyödynsi Lääkäripäivät rekrytointiareenana. Katseenvangitsijoina osastolla komeili kunniakirjoja, jotka todensivat alueen terveyskeskusten ansioituneen myös aloittelevien lääkäreiden koulutuksessa. Keravan ja Korson alueiden apulaisylilääkäri ja kouluttajalääkäri Tuure Ärling kertoi, että tarve henkilökohtaisiin kohtaamisiin pitkän tauon jälkeen näkyi selvästi tapahtuman tunnelmassa.
– Kollegoiden näkemiselle oli selkeästi tilausta. Nuorien ja erikoistuvan lääkäreiden lisäksi olemme VAKEssa kiinnostuneita kokeneiden lääkäreiden sekä myös kouluttajalääkäreiden rekrytoimisesta. Saimme jo muutaman tunnin sisällä ensimmäiset työhakemukset sisään, sanoo Ärling.
Aivan erilaisin tavoittein oli liikkeellä myyntijohtaja Henna Sipponen, jonka edustama yritys MediMattress oli Lääkäripäivillä mukana ensimmäistä kertaa. Sipponen tiimeineen esitteli osastolla vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, miten valtava säästöpotentiaali painehaavojen vaikuttavalla ehkäisyllä olisi terveydenhuollossa.
– Osallistuimme näyttelyyn muutaman lääkärin ja kliinisten hoitotyön asiantuntijoiden toiveesta, sillä potilasturvallisuuden varmistamiseksi hoitohenkilökunta tarvitsee lääkärien tuen pystyäkseen valitsemaan vaikuttavimmat lääkinnälliset laitteet painehaavojen ehkäisyyn. Lääkäripäivien näyttely oli täsmäisku, jolla tavoitimme asiasta kiinnostuneita lääkäreitä, kertoo Sipponen.
Glucostratus Oy on startup, joka tarjoaa digitaalista etäseurantapalvelua astman, verenpaineen ja diabeteksen seurantaan. Kevyt, aloitteleville yrityksille tarjottu osallistumisratkaisu teki lähtöpäätöksen Lääkäripäiville helpoksi.
– Tavoitimme uudesta teknologiasta kiinnostuneita lääkäreitä ja korkean tason päättäjiä eri hyvinvointialueilta. Lääkäripäivien luennoilla ja muilla osastoilla pystyi hyvin verkostoitumaan myös muiden teknologiatoimijoiden kanssa, kertoo toimitusjohtaja Pekka Mäkelä.
Seuraava terveysalan tapahtuma alkaa Helsingin Messukeskuksessa jo runsaan viikon kuluttua. Silloin järjestetään Labquality Days, Suomen suurin laboratoriolääketieteen ja terveysteknologian asiantuntijatapahtuma. Sen järjestää Labquality Oy.
Kuvia Lääkäripäiviltä 2023: Messukeskuksen kuvapankki
#lääkäripäivät23
Lääkäripäivät 2023 järjestää Helsingin Messukeskus toimeksiantajanaan Suomen Lääkäriliitto, yhteistyössä mukana Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Finska Läkaresällskapet.
Lisätiedot: Helsingin Messukeskus, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 584 7262, tarja.gordienko@messukeskus.com, www.laakaripaivatnayttely.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja Gordienkoviestintäpäällikkö
Messukeskus | yritysviestintä
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingin Ruokamessut ja Kaupan Tila aloittaa yhteistyön23.9.2026 13:49:33 EEST | Tiedote
Helsingin Ruokamessuilla järjestetään ensimmäistä kertaa Kaupan Tilan seminaari alan ammattilaisille. Samalla ruokamessujen ammattilaisaika muuttuu. Ruoka 2027 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.4.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
KUTSU FinnBuildiin: FinnBuild avataan Helsingin Messukeskuksessa 29.9.202622.9.2026 14:44:39 EEST | Kutsu
Tervetuloa Suomen suurimpaan rakennus- ja talotekniikka-alan messuille FinnBuildiin 29.9.–1.10.2026. Ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa. Tapahtuman kärkiaiheisiin nousevat datakeskusrakentaminen, energiasiirtymä, tekoäly ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.
HELSINGIN KIRJAMESSUILLA ENNÄTYKSELLISEN LAAJA OHJELMA – TÄHTINÄ MM. ÉDOUARD LOUIS JA SANNA MARIN22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut Helsingin Kirjamessut tuo Messukeskukseen 22. – 25.10.2026 jälleen yli tuhannen ohjelmanumeron runsaudensarven. Messujen teemana on tänä vuonna kieli, ja sen tiimoilta puhutaan myös paljon käännöksistä ja maailmankirjallisuudesta. Suurimmat kansainväliset tähtivieraat saapuvat Ranskasta ja Ruotsista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
