Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Lähde-kirjaston peruskorjaus ehdolle Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi

Jaa
Jyväskylän yliopiston Lähde-kirjaston peruskorjaus on valittu ehdolle Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi. Lähteen peruskorjauksen lisäksi palkintoehdokkaiksi on valittu Jätkäsaaren koulu Helsingissä ja Serlachiuksen Taidesauna Mäntässä.

Palkinnon jakaa Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Ehdokkaat on nimennyt esiraati ja voittajan valitsee lopulta henkilö, joka on tullut tunnetuksi muun alan kuin arkkitehtuurin asiantuntijana. Tänä vuonna Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajan valitsee elokuvaohjaaja Klaus Härö. Palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta.  

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan Sanna Sianojan mukaan on kunnia olla kahden hienon kohteen kanssa ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi. 

- Kiitos Jyväskylän yliopistolle siitä, että he näkivät kohteen peruskorjauksen mahdollisuudet tilankäytön kehittämistä tukevana tekijänä ja lähtivät kanssamme toteuttamaan tätä hanketta. Olemme iloisia ja ylpeitä siitä, kuinka Lähde on otettu yliopiston ja opiskelijoiden toimesta käyttöön ja miten rakennus peruskorjauksen myötä palvelee avoimena ja yhteisöllisenä paikkana säilyttäen uudistettuna myös alkuperäistä ilmapiiriä, Sianoja lisää. 

Jyväskylän yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen mukaan Lähde-rakennuksen suunnittelun lähtökohtana oli luoda elämää sykkivä yliopistoyhteisön kohtaamispaikka ja portti yhteiskuntaan.  

On ollut ilo huomata, että ihmiset ovat löytäneet rakennuksen ja myös ihastuneet sen arkkitehtoniseen kokonaisuuteen. Muuntojoustava rakennus on korjattu kestävä kehitys huomioiden ja se katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Lähde-rakennus edustaa arkkitehtuuriltaan konstruktivismia, jossa tilojen muunneltavuus ja joustavuus ovat suunnittelun keskeisiä periaatteita. Raikkaat värit luovat sisätiloihin valoisan ja ilmeen, kertoo Hämäläinen. 

Esiraadin puheenjohtajana toimivan Panu Lehtovuoren mukaan kohteita yhdistäviä tekijöitä ovat sivistys sekä suunnittelun ja toteutuksen laadukkuus.  

- Valitut kolme arkkitehtonista, maisemallista ja urbaania kohdetta muistuttavat toisaalta huippulaatuisten tieteen, koulutuksen ja oppimisen ympäristöjen merkityksestä ja toisaalta tuovat esiin sen, miten arkkitehtuuri luo abstrahoituvaan maailmaan lämpimiä hyvän elämän paikkoja, kertoo Lehtovuori 

Palkinnon voittaja julkistetaan maanantaina 3.10.

Palkinnon esiraatiin kuuluu tänä vuonna professori Panu Lehtovuoren lisäksi arkkitehti Sarlotta Narjus, arkkitehti Mona Schalin ja professori Rainer Mahlamäki. Esiraadin sihteerinä toimi SAFAn pääsihteeri Paula Huotelin. 

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja korkealaatuisen elinympäristön puolesta. Vuonna 1892 perustetun Suomen Arkkitehtiliiton jäseninä on noin 3 100 yliopistotason tutkinnon suorittanutta arkkitehtia. Lisäksi SAFAssa on noin 600 opiskelijajäsentä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Sianoja
Toimitusjohtaja
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy


Puh: +358 50 351 2207
sanna.sianoja@sykoy.fi

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Korkeakoulunkatu 1
33720 Tampere

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on vuonna 2009 perustettu yhtiö, jonka toiminnan tarkoituksena on olla paras kampuskumppani. SYK vuokraa ja rakennuttaa tiloja pääosin osakasyliopistojen ja korkeakoulujen tarpeisiin yhdellätoista kampuspaikkakunnalla Suomessa. SYKin kiinteistösalkku koostuu yli kahdestasadasta rakennuksesta, jotka pääsääntöisesti sijoittuvat kuudelletoista kampukselle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy aloittaa yhdessä osakasyliopistojensa kanssa laajat energiansäästötoimenpiteet kiinteistöissään10.10.2022 10:57:05 EEST | Tiedote

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on yhdessä osakasyliopistojensa kanssa sitoutunut sisälämpötilan laskemiseen yhdellä asteella. Lämpötilan lasku toteutetaan niissä kohteissa, joissa se toiminnallisesti on mahdollista. Lämpötilan lasku on osa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n energiansäästötoimenpiteitä. SYKin kiinteistöomistus käsittää 1,05 miljoonaa neliömetriä, joten toimenpiteellä on merkittävä vaikutus yhteisissä energiansäästötoimenpiteissä. Lämpötilan laskun koordinoi Suomen Yliopistokiinteistöt Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye