Käpy Lapsikuolemaperheet ry

Läheisen kuolema ja suru töissä -verkkokurssi avuksi työpaikoille

Jaa
Läheisen kuoleman kokenut tarvitsee tukea, empatiaa ja joustoa – myös työpaikallaan. Vuosittain kymmenet tuhannet suomalaiset menettävät läheisensä ennenaikaisesti. Työnantajille, esihenkilöille ja muille työyhteisön hyvinvoinnista vastaaville suunnattu verkkokurssi antaa toimintamalleja ja työkaluja tilanteisiin, joissa työntekijän läheinen kuolee.

Kuolema ja suru näkyvät ja tuntuvat työpaikoilla, vaikka siitä ei usein puhuta. Tutkimusten mukaan kuolevaa jää suremaan keskimäärin 4-6 ihmistä. Kuolema siis koskettaa joka vuosi arviolta 200-360 tuhatta  kuolevan läheistä tai perheenjäsentä suoraan, ja välillisesti huomattavasti useampaa.

Surevan kohtaaminen ja tukeminen työpaikoilla ei aina onnistu tavalla, joka auttaisi työntekijää töihin paluussa. Jopa kolmasosa surua kokeneista oli harkinnut työpaikan vaihtoa läheisen kuoleman jälkeen, selvisi surujärjestöjen jäsenistölle tehdystä kyselytutkimuksesta (n=565). Kuolema on edelleen tabu, ja tästä syystä moni jää surunsa kanssa yksin etenkin töissä, jonne henkilökohtaisen elämän asiat ja tunteet eivät perinteisesti ole kuuluneet.

Työpaikoilla tarvitaan ymmärrystä sekä konkreettista tietoa käytänteistä, joilla läheisensä menettäneen työkykyä ja työhön paluuta voidaan tukea. Oikein ajoitetut toimenpiteet tukevat surevien toiminta- ja työkykyä ja auttavat heitä jatkamaan arjessa elämistä menetyksen jälkeen. Työnantajalla ja työyhteisöllä voi olla tässä merkittävä rooli. Tukea, joustoa ja empatiaa tarvitaan sekä omalta esihenkilöltä ja työtovereilta että esimerkiksi henkilöstöhallinnon taholta.

Surevia tukemalla työpaikalla voidaan vähentää paitsi inhimillistä kärsimystä, myös terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia sekä yritysten ja yhteiskunnan kuluja. Surevan ihmisen kohtaaminen työpaikalla on kyselytutkimuksen mukaan hetki, joka joko onnistuu odotukset ylittäen – tai vastaavasti epäonnistuu surkeasti.

Työntekijäkokemuksen asiantuntijayritys Fambition vastaa tarpeeseen tuoreella verkkokurssilla. Kurssi on tarkoitettu jokaiselle työhyvinvoinnista kiinnostuneelle työnantajalle ja siitä työpaikalla vastaavalle henkilölle. Kurssi sopii erityisesti esihenkilöille ja HR:n edustajille.

Verkkokurssi perustuu asiantuntijatietoon sekä läheisen kuoleman kokeneiden ihmisten kokemuksiin. Se on tehty yhteistyössä surujärjestöjen yhteisen Surevan kohtaaminen -hankkeen kanssa, ja jokaisesta ostetusta kurssista 30 euroa menee yleishyödyllisen Surevan kohtaaminen -toiminnan toteuttamiseen. Verkkokurssi on nyt kaikkien työnantajien saatavilla helposti tiiviin verkkopohjaisen valmennuskokonaisuuten muodossa. Sisältö on suoraan sovellettavissa käytäntöön. Kurssi on täysin ainutlaatuinen ja ensimmäinen tähän tarkoitukseen tehty.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anne Viitala
Surevan kohtaaminen -hankkeen projektipäällikkö
Lisätietoa yhteistyöstä, haastattelupyynnöt (myös läheisen kuoleman kokeneet kokemusasiantuntijat)
050 567 0352
anne.viitala@surevankohtaaminen.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Åkerlundinkatu 3B, 4. krs.
33100 TAMPERE

http://www.kapy.fi

Surevan kohtaaminen -hanke: www.surevankohtaaminen.fi

KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry on vertaistukiyhdistys, jonka tarkoituksena on tukea lapsikuoleman kokeneita perheitä kuolleen lapsen iästä ja kuolinsyystä riippumatta. Yhdistys jakaa tietoa lapsikuolemaperheiden tukemisesta ammattilaisille ja kaikille, joita lapsen kuolema jollain tavalla koskettaa.

KÄPY ry hallinnoi kolmivuotista Surevan kohtaaminen -hanketta (2018–2020), jossa ovat mukana KÄPY ry:n lisäksi Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry, Suomen nuoret lesket ry ja Surunauha ry – vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Käpy Lapsikuolemaperheet ry

Lapsikuolemajärjestön pyhäinpäivän viesti: suruvapaa lapsensa menettäneille vanhemmille5.11.2021 10:51:01 EET | Tiedote

Lapsikuolemaperheitä edustava Käpy lapsikuolemaperheet ry muistuttaa pyhäinpäivänä, että kuolema koskettaa myös lapsiperheitä, eikä perheystävällinen yhteiskunta saa unohtaa perheitä surun ja kriisin hetkellä. Suomessa kuolee vuosittain noin 400–500 alle 18-vuotiasta lasta, joista kuolleena syntyneitä on alle 200. Käpy ry esittääkin Suomeen suruvapaata lapsensa menettäneille vanhemmille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye