Suomen Akatemia

Lähes 2 miljoonaa euroa suomalaisvenäläiseen yhteistyöhön arktisen tutkimuksen alalla

21.12.2017 15:50:09 EET | Suomen Akatemia | Tiedote

Jaa
(21.12.2017) Suomen Akatemia ja Venäjän perustutkimusrahasto (RFBR) ovat myöntäneet rahoituksen viidelle suomalaisvenäläiselle yhteistutkimushankkeelle arktisen tutkimuksen alalla. Haku järjestettiin Suomen Akatemian arktisen tutkimuksen akatemiaohjelmassa (ARKTIKO). Rahoituksen tavoitteena on tukea korkeatasoista, pitkäjänteistä ja systemaattista tutkimusyhteistyötä sekä tutkimusyhteistyöverkostojen syntymistä ja vahvistumista Suomen ja Venäjän välillä. Kaikissa hankkeissa on tutkimusryhmä sekä Suomesta että Venäjältä. Kumpikin rahoittajaorganisaatio rahoittaa vain omassa maassa tehtävää tutkimusta. Suomen Akatemia osoitti 1,8 miljoonaa euroa hankkeiden suomalaisten tutkimusryhmien rahoittamiseen. Hankkeiden rahoituskausi on kolme vuotta.

Nyt rahoitetuissa hankkeissa tutkitaan muun muassa arktisen ekosysteemin ja eliökunnan sopeutumista ilmastonmuutokseen sekä nuorten selviytymisstrategioita pohjoisissa teollisuuskaupungeissa. Tutkimukset täydentävät käynnissä olevaa ARKTIKO-akatemiaohjelmaa.

Rahoitetuksi tulivat muun muassa seuraavat hakkeet:

Professori Christina Biasin (Itä-Suomen yliopisto) tutkimushankkeessa selvitetään voimakkaan kasvihuonekaasun, typpioksiduulin päästöjä arktisella alueella. Tuoreet tulokset osoittavat, että arktisilla alueilla esiintyy merkittäviä typpioksiduulilähteitä. Arvioita typpioksiduulin kokonaispäästöistä arktiselta alueelta ei kuitenkaan ole tehty. Tutkimushanke vastaa tähän tietotarpeeseen ja luo ensimmäistä kertaa koko arktisen alueen kattavan havaintoverkoston, jolta kerätään tietoa typpioksiduulin lähteistä ja nieluista. Tutkimus painottuu Venäjän tundralle, josta on havaittu tähän mennessä suurimmat typpioksiduulin lähteet. Biasin hankkeen tavoitteena on selvittää, mikä on arktisen alueen typpioksiduulilähteiden merkitys koko maapallomme ilmastolle.

Professori Florian Stammlerin (Lapin yliopisto) ja professori Veli-Pekka Tynkkysen (Helsingin yliopisto) tutkimushankkeessa analysoidaan arktisten teollisuuskaupunkien houkuttelevuutta asuin- ja työskentelypaikkoina sekä keskitytään arktisten teollisuuskaupunkien nuorten hyvinvoinnin kannalta ratkaiseviin tekijöihin. Arktisten kaupunkiyhteisöjen tulevaisuus ja kestävyys riippuvat siitä, miten nuoriso näkee omat kehittymisen mahdollisuutensa. Hankkeen tarkoituksena on edistää laajempaa teoreettista pohdintaa elinkelpoisista arktisista yhteisöistä erilaisten tieteellisten lähestymistapojen avulla. Hankkeessa selvitetään, miten viranomaiset, kansalaisyhteiskunta ja yritykset tarjoavat edellytyksiä nuorison hyvinvoinnille ja miten nuoret itse kokevat sen.

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ohjelmapäällikkö Tuula Aarnio
p. 029 533 5146, tuula.aarnio(at)aka.fi


Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas
p. 029 533 5143, mikko.ylikangas(at)aka.fi



Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2026 rahoitamme tutkimusta lähes 555 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.

Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.

Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release

The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.

Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye