Kustannusosakeyhtiö OtavaKustannusosakeyhtiö Otava

Lähes 30-vuotisesta masennuksesta toipunut terapeutti: Masennus voi olla valtava mahdollisuus

Jaa

Masennus on yksi Suomen vakavimmista kansansairauksista. Noin miljoona suomalaista syö mieleen vaikuttavia lääkkeitä, ja määrä on jatkuvassa kasvussa. Uutuuskirjassaan "Toivon kirja masennuksesta" teologian maisteri, pappi ja terapeutti Miia Moisio korostaa, että masennuksesta voi toipua ja sen avulla voi jopa vahvistua.

Terapeutti Miia Moisio kärsi masennuksesta lähes 30 vuotta, reilusti yli puolet elämästään. Työssään terapeuttina hän on kohdannut masennuksen kanssa kamppailevia ihmisiä.

"Masennukseen sairastuminen on kuin kävelisi kellariin vieviä rappusia. Kellarin pohjalle, kylmälle lattialle, asettautuu turvapeiton alle makaamaan hyvin väsynyt ihminen, joka on ihan hukassa itseltään. Kellarissa on kylmää, pimeää ja yksinäistä", Moisio kuvailee.

Toivon kirja masennuksesta valaa ihmiseen rohkeutta lähteä paranemisen tielle. Moisio ammentaa sekä omasta kokemuksestaan että terapeuttina työskentelystään jakaessaan toipumista edesauttavia ajatuksia. Moision mukaan masennuksesta voi toipua, kunhan on valmis astumaan toipumisen tielle. Lisäksi on löydettävä oikeanlainen, kokonaisvaltainen ja hyväksyvää katsetta tarjoava apu.

"On hyvä keskittyä mieluummin matkantekoon kuin itse päämäärään. Masennus voi kaikessa kamaluudessaan olla kriisi, joka mahdollistaa uuden ja tukevamman perustuksen rakentamisen", Moisio summaa.

Toivon kirja masennuksesta ilmestyy 24.5., jolloin on käsittely- ja arvosteluvapaa.

Miia Moision haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi p. 045 142 5272

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi, p. 045 142 5272

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

https://otava.fi/

Hidasta elämää -verkkoyhteisö on kasvanut Suomen pidetyimmäksi hyvinvointikanavaksi. Se tavoittaa kuukausittain yli 500 000 eri lukijaa. Kustannusosakeyhtiö Otava on kustantanut Hidasta elämää –tekijöiden kirjoja keväästä 2017 lähtien.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme