Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Lähes miljoona euroa lisärahaa liikkumista ja harrastamista edistäville hankkeille

Jaa

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 13. helmikuuta hyväksyä 900 000 euron suuruisen uuden avustushaun periaatteet. Lisäavustuksen turvin etsitään uusia toimintamalleja, jotka edistävät lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastustoimintaa sekä kaupunkilaisten liikkumista. Hankehaun ensimmäinen vaihe on ideakilpailu, joka käynnistyy maaliskuussa.

Uudenlaisen avustuksen ja hankehaun tarkoituksena on tukea Helsingin kaupungin strategisia tavoitteita. Avustushankkeilla pyritään tavoittamaan erityisesti lapsia ja nuoria, joilla ei syystä tai toisesta ole yhtään harrastusta, sekä kaikenikäisiä kaupunkilaisia, jotka hyötyisivät liikkumisen lisäämisestä terveytensä kannalta eniten. Hankkeilla voidaan näin edesauttaa kaupunkilaisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventumista.

Hankkeille on varattu kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 budjetista 900 000 euroa. Haulla etsitään kuitenkin kolmivuotisia laajoja yhteishankkeita, joiden rahoitusta voidaan jatkaa 2019 ja 2020.

Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyar pitää lautakunnan päätöstä merkittävänä panostuksena helsinkiläisten hyvinvointiin. ”Helsinki on nostanut tämän valtuustokauden keskeiseksi strategiatavoitteeksi liikkumisen lisäämisen. Uudenlainen avustusmalli mahdollistaa yhteistyön yli perinteisten sektorirajojen. Uskon, että tämän mallin myötä syntyy ennennäkemättömiä ideoita liikkumisen ja harrastamisen lisäämiseksi”, Razmyar tiivistää.

Nyt kohdennetulla 900 000 euron avustushaulla halutaan kiihdyttää ja rikastuttaa uudenlaisten toimintatapojen ja kumppanuuksien sekä uusien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoiminnan yhteistyömuotojen syntymistä. Mukaan valittavien hankkeiden toivotaan toteuttavan rohkeita uusia kokeiluja, tavoittavan uusia kohderyhmiä tai soveltavan muissa kotimaan kaupungeissa tai maailmalla hyviksi todettuja malleja.

Haku toteutetaan kevään 2018 aikana kaksivaiheisesti: Ensimmäinen hakukierros on ideakilpailu, joka on avoinna maalis–huhtikuun ajan. Ideakilpailuun osallistutaan napakalla ehdotuksella. Ideakilpailun perusteella toiseen vaiheeseen valittavat hankkeet saavat kutsun avustushakuun kesäkuussa. Jatkoon valittavat ideat saavat kehittämiseen asiantuntijatukea. Lopullisen päätöksen rahoitettavista hankkeista tekee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

”Parhaat ideat syntyvät yhteisen tekemisen ja ajattelun tuloksena. Tarjoamme hakijoille käyttöön kaiken sen tiedon ja osaamisen, mitä kaupungille näistä asioista on kertynyt. Haluamme myös kokeilla uutta tapaa, joka on hakijoille helpompi kuin perinteinen hakumenettely”, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio toteaa.

Avustusta voivat hakea helsinkiläiset rekisteröidyt yhdistykset. Hakijoilla voi olla kumppaneina myös rekisteröimättömiä yhteisöjä, toimintaryhmiä ja ei-helsinkiläisiä toimijoita tai esimerkiksi yrityksiä. Haussa suositaan useamman eri alan toimijan yhteishankkeita.

Kohdennettu lisärahoitus on osa Liikkumisohjelmaa, joka on yksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan strategisista kärkihankkeista. Hankehaku on myös toimialan ensimmäinen liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoiminnan yhdistävä avustushanke.

Sekä toimialan yhteiset avustusperiaatteet että uuteen avustushakuun liittyvät periaatteet ja hakukriteerit hyväksyttiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa 13.2.2018.

Samassa kokouksessa päätettiin myös muun muassa keskustakirjasto Oodin kirjahyllyjen ja keinoäly- ja robotiikkaratkaisujen hankinnasta. Lue lautakunnan päätöstiedote kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin verkkosivuilta:

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kulttuuri-_ja_vapaa-aikalautakunta/Suomi/Paatostiedote/2018/KUVA_2018-02-13_Kuvalk_3_Pt/index.html

Yhteyshenkilöt

Avustushakuun liittyvät asiat:

Kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
etunimi.sukunimi@hel.fi

Veikko Kunnas
kumppanuuspäällikkö, kulttuuri
p. 040 3341204

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö, nuoriso
p. 041 5121747

Taina Korell
kumppanuuspäällikkö, liikunta
p. 040 350 1898

Kokouksen muut asiat:

Jussi Kaisjoki
viestintäpäällikkö
Kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
p. 040 519 6632
jussi.kaisjoki@hel.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ylläpitää ja parantaa eri-ikäisten helsinkiläisten mahdollisuuksia henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sivistymiseen sekä aktiiviseen kansalaisuuteen ja tukee Helsingin elinvoimaisuutta. Toimiala jakautuu kolmeen palvelukokonaisuuteen, jotka ovat kulttuuri, liikunta ja nuoriso.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Chinese New Year to be celebrated in Helsinki at Kansalaistori and in Oodi on 4 February 201921.1.2019 09:01Tiedote

Dancing dragons and lions abound in the Chinese New Year outdoor event on Monday 4 February 16:00–20:00 as the Year of the Dog changes to the Year of the Pig in accordance with the Chinese zodiac. In addition to dragons and lions, the celebrations at Kansalaistori and in Helsinki Central Library Oodi will feature performances from skilled groups of artists arriving from Beijing. Naturally, the wintry festivities will also include a Chinese New Year market, complete with food stalls. During the event, participants will also have the opportunity to watch a live broadcast of the Chinese New Year’s celebration in Beijing. The festivities culminate in fireworks at Töölönlahti.

Det kinesiska nyåret firas i Helsingfors på Medborgartorget och i Ode 4.2.201921.1.2019 09:00Tiedote

Måndagen den 4 februari kl. 16–20 dansar drakar och lejon för att fira det kinesiska nyåret i ett utomhusevenemang, då Hundens år byter till Grisens år enligt det kinesiska horoskopet. Festen sprider sig från Medborgartorget till centrumbiblioteket Ode och utöver de dansande drakarna och lejonen ser vi också uppträdanden av skickliga konstnärsgrupper från Peking. Det kinesiska nyårets marknad med sina matstånd är också en väsentlig del av denna vinterkarneval. Vid evenemanget kan man också följa med de kinesiska nyårsfestligheterna i direktsändning från Peking. Festligheterna kulminerar i fyrverkeri vid Tölöviken.

Kiinalaista uuttavuotta vietetään Helsingissä Kansalaistorilla ja Oodissa 4.2.201921.1.2019 08:59Tiedote

Lohikäärmeet ja leijonat tanssivat kiinalaisen uudenvuoden ulkoilmatapahtumassa maanantaina 4. helmikuuta klo. 16–20 kun Koiran vuosi vaihtuu Sian vuodeksi kiinalaisessa horoskoopissa. Kansalaistorille ja keskustakirjasto Oodiin levittäytyvässä juhlassa nähdään tanssivien lohikäärmeiden ja leijonien lisäksi Pekingistä saapuvien taidokkaiden taiteilijaryhmien esityksiä. Kiinalaiset uudenvuoden markkinat ruokakojuineen ovat nekin olennainen osa talvista karnevaalia. Tapahtumassa voi myös seurata kiinalaisen uudenvuoden juhlallisuuksia suorana lähetyksenä Pekingistä. Juhlan huipennuksena ilotulitukset paukkuvat Töölönlahdella.

Nuorten tuottamassa Signaali Goes Live -tapahtumassa keskustellaan somesta – keskustakirjasto Oodissa järjestettävä tapahtuma lähetetään livenä YouTubessa18.1.2019 09:18Tiedote

Signaali Goes Live on toimitus- ja tuotantoyhteisö Signaalimedian nuorten suunnittelema ja tuottama tapahtumasarja. Ensimmäinen neljästä tapahtumasta järjestetään lauantaina 26.1.2019 keskustakirjasto Oodissa. Tapahtuman teemana on sosiaalinen media ja sen moninaiset ilmiöt. Tapahtumassa vierailevat mm. tubettaja PakolaiShow ja somevaikuttaja Sami Kieksi ja se huipentuu helsinkiläisyhtye Vanillan livekeikkaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme