Lähijunaliikenteelle on Pirkanmaalla tilausta

Pirkanmaalaiset rakastuivat raiteisiin
Pirkanmaalla avautui viime joulukuussa 25 uutta lähijunayhteyttä palvelemaan arkiliikenteen tarpeita. Vuorot kasvoivat Tampereen ja Nokian, Tampereen ja Toijalan sekä Tampereen ja Mänttä-Vilppulan välillä. Osana uusia vuoroja Pirkanmaalla aloitti myös uusi M-lähijuna, joka on täydentänyt vuorotarjontaa Nokian ja Tampereen sekä Toijalan ja Tampereen välillä. Kyseessä on joulukuulle 2020 kestävä pilotti osana VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön vuodelle 2020 sopimaa ostoliikennettä.
Koronapandemiasta huolimatta pirkanmaalaiset ovat ottaneet junamatkustamisen omakseen. Alkuvuonna ennen viruksen leviämistä lähijunalla matkusti yli 229 000 henkilöä, mikä tarkoittaa 9 % nousua edelliseen vuoteen verrattuna. Suurin piikki nähtiin Nokialla, jossa alkuvuoden matkustajamäärä kasvoi yli 45 % edelliseen vuoteen verrattuna.
– Nokian kaupunki on osallistunut aktiivisesti lähijunapilotin suunnitteluun yhdessä valtion ja Pirkanmaan eri toimijoiden kanssa. Uudet lähijunavuorot ovat tarjonneet kaupunkilaisille joustavat yhteydet sekä ympäristöystävälliset matkustustavat. Pilotti tukee merkittävällä tavalla Nokian asemanseudun sekä keskustan elinvoimaisuuden kehittämistä, kertoo kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.
Myös matkustajilta on saatu hyvää palautetta. Tampereen yliopiston hallintotieteiden opiskelijoiden tekemän tutkimuksen* mukaan suuri osa Tampereen ja Nokian välillä M-junalla matkustaneista koki uusien lähijunavuorojen helpottaneen erityisesti työmatkaliikennettä. Pilottihanke tuo tutkimuksen perusteella lisähyötyä työpaikkojen saavutettavuuden, matkustamisen mukavuuden ja aikasäästön merkeissä. Tutkimukseen vastanneista henkilöauton omistajista 60 % kokee M-junan lisänneen heidän julkisen liikenteensä käyttöä.
Myös lipun ostaminen koettiin vastaajien keskuudessa helpoksi. Helmikuun alusta lähtien Nyssen kausiliput ovat kelvanneet sekä lähiliikenteen että kaukoliikenteen junissa Tampereen seudun asemien välillä. Nysse-liput leimataan seudun juna-asemien laitureilla.
– Uudistus otettiin hyvin vastaan ja Nysse-korttia leimattiin asemilla ahkerasti heti helmikuun alusta lähtien. Käyttäjämäärät kasvoivat maaliskuun puoliväliin asti odotetusti, kunnes koronarajoitukset ja etätyösuositukset astuivat voimaan vähentäen matkustusta koko joukkoliikenteessä, sanoo joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.
Ajankohta on hankala, mutta lähijunalle on tilausta
Pirkanmaan lähijunaliikenteen pilotti on osa liikenne- ja viestintäministeriön ja VR:n sopimaa ostoliikennettä, jonka nykyinen sopimus on voimassa joulukuulle 2020. Ensi vuoden ostoliikennesopimuksen sisällöstä neuvotellaan alkavan syksyn aikana. VR:n tavoitteena on jatkaa Tampereen seudun lähijunaliikennettä.
– Lähijunaliikenteen jatkamiselle on suuri tarve. Edellytysten parantaminen on sisällytetty hyvin Tampereen seudun MAL-sopimukseen. Lähiajan kehityskohteita ovat Tesoman junaseisakkeen rakentaminen, Nokian asema-alueen parannusten suunnittelu ja toteutus, Lempäälän laiturimuutokset ja Oriveden asema-alueen kehityshankkeen suunnittelu. Rahoitukseen osallistuvat valtio ja kunnat, sanoo Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.
Ratikka ja muut Tampereen seudun raidehankkeet ovat tärkeitä myös ilmastotavoitteiden kannalta. Pirkanmaan tahtotilana on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
Pilotin ajankohta on haastava, sillä koronavirus aiheuttaa ongelmia koko julkiselle liikenteelle. Keväällä ja kesällä virus vaikutti junaliikenteeseen ja vähensi matkustamista, mutta syksyllä matkustajamäärät ovat jälleen olleet piristymään päin. Turvallisesta matkustamisesta huolehditaan nyt monella tapaa.
– Meillä on VR:llä yli 100 toimenpiteen lista, jolla huolehdimme matkustamisen turvallisuudesta poikkeusaikanakin. Me muun muassa ajamme runsaalla kalustomäärällä, muistutamme turvaväleistä ja käsihygieniasta kuulutuksin ja infomateriaalein, olemme lisänneet ja tehostaneet siivousta sekä asentaneet juniin käsidesipisteitä. Lisäksi suosittelemme matkustajia käyttämään kaikilla junamatkoilla kasvomaskeja, joita myös henkilökuntamme käyttää. Turvallinen junamatkustaminen vaatii jokaisen panosta, mutta yhdessä onnistumme, sanoo VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen.
Lisätietoja:
Jouni Koskela
edunvalvontapäällikkö, Pirkanmaan liitto
p. 050 527 2129
jouni.koskela@pirkanmaa.fi
Juho Hannukainen
suunnittelujohtaja,VR
yhteydenotot VR Group media deskin kautta, p. 0294 34 7123
Mika Periviita
joukkoliikennejohtaja, Nysse
p. 050 3267007
mika.periviita@tampere.fi
Mikko Nieminen
kaupunkikehitysjohtaja, Nokian kaupunki
p. 040 133 4780
mikko.nieminen@nokiankaupunki.fi
*Liikennejärjestelmän muutoksessa koettu saavutettavuus ja lisähyöty - Lähijunaliikenteen pilottihanke Tampereella ja Nokialla. (N=119) Tampereen yliopisto, Hallintotieteiden tiedekunta. Lisätietoja tutkimuksesta tutkimusryhmän edustaja: Anna Leppänen, anna.m.leppanen@tuni.fi
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla koko maakunta voi tehdä muutosta yhdessä.
Rakastu raiteisiin -kampanja on osa Pirkanmaan lähijunauudistusta, jota koordinoi Pirkanmaan liitto. Sen tavoitteena on vakinaistaa lisääntyneet junavuorot ja monipuolistaa pirkanmaalaisten liikkumisen mahdollisuuksia. Mukana kampanjassa ovat Pirkanmaan liitto, VR, Tampereen seudun joukkoliikenne (Nysse), Tampere, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Akaa, Juupajoki, Lempäälä, Kangasala, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano ja Sastamala. rakasturaiteisiin.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Koskela
edunvalvontapäällikkö, Pirkanmaan liitto
p. 050 527 2129
jouni.koskela@pirkanmaa.fi
Juho Hannukainen
suunnittelujohtaja,VR
yhteydenotot VR Group media deskin kautta, p. 0294 34 7123
Mika Periviita
joukkoliikennejohtaja, Nysse
p. 050 3267007
mika.periviita@tampere.fi
Mikko Nieminen
kaupunkikehitysjohtaja, Nokian kaupunki
p. 040 133 4780
mikko.nieminen@nokiankaupunki.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla koko maakunta voi tehdä muutosta yhdessä.
Rakastu raiteisiin -kampanja on osa Pirkanmaan lähijunauudistusta, jota koordinoi Pirkanmaan liitto. Sen tavoitteena on vakinaistaa lisääntyneet junavuorot ja monipuolistaa pirkanmaalaisten liikkumisen mahdollisuuksia. Mukana kampanjassa ovat Pirkanmaan liitto, VR, Tampereen seudun joukkoliikenne (Nysse), Tampere, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Akaa, Juupajoki, Lempäälä, Kangasala, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano ja Sastamala. rakasturaiteisiin.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Pirkanmaalla on kartoitettu sijainteja uusille ampumarata-alueille16.12.2025 10:56:10 EET | Tiedote
Pirkanmaalta on löydettävissä potentiaalisia hyvin saavutettavia sijainteja uusille ulkoampumaradoille. Ratojen toteuttaminen tai nykyisten laajentaminen vaatii todennäköisesti kuitenkin aina rakenteellisia meluntorjuntatoimenpiteitä.
Rohkeasti uudistuva, vastuullisesti vahvistuva Pirkanmaa on myös toimintakykyinen ja turvallinen24.11.2025 13:29:50 EET | Tiedote
Pirkanmaan maakuntastrategia on valmistunut maakunnan toimijoiden yhteistyön tuloksena. Se linjaa yhteistä tahtotilaa Pirkanmaan menestyksen edellytyksistä ja tulevaisuuden suunnasta.
Hyvää kannatti odottaa – ysitie saa rahoituksensa20.11.2025 14:09:55 EET | Tiedote
Tänään on merkittävä päivä kansallisesti, mutta myös Pirkanmaan alueella. Valtatie 9 Tampere–Orivesi-osuuden rahoitus eteni eduskuntakäsittelyyn. Liikenneturvallisuus paranee ja ruuhkaisuus vähenee, kun Pirkanmaan pahin liikenteen pullonkaula poistuu. Kyseessä on samalla ollut kansallisen liikennejärjestelmämme kriittisin kuristuskohta.
Alueilla täytyy olla vahva rooli koheesiopolitiikan suunnittelussa ja toimeenpanossa17.11.2025 11:40:35 EET | Tiedote
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus korostaa, että koheesiopolitiikan tulee jatkossakin perustua aluelähtöisyyteen ja alueilla täytyy olla vahva rooli koheesiopolitiikan suunnittelussa ja toimeenpanossa.
Koulutuksen toimintaedellytyksiä on vahvistettava Pirkanmaalla15.10.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee jatkuvasti uutta osaavaa työvoimaa etenkin kasvumaakunnissa, kuten Pirkanmaalla. Koulutuksen kansallisia resursseja tulee kohdistaa alueille ja aloille, jotka turvaavat kansallista kilpailukykyä ja nostavat tuottavuutta. Pirkanmaan koulutusryhmä julkaisi kannanottonsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
