Lähipalveluiden merkitys korostuu varsinkin kesäisin – Kyläkauppapäivää vietetään jälleen lauantaina 10.6.2023
Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 10.6.2023. Kyläkauppapäivä on valtakunnallinen tapahtuma, joka muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä oman alueen asukkaille sekä siellä vieraileville. Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry yhteistyössä jäsenyrityksensä kanssa.

Maaseudun taajamien ja haja-asutusalueiden asukkaat sekä kesäänsä mökkipaikkakunnallaan viettävät tietävät, ettei kyläkauppa ole ”vain ruokakauppa”. Valikoimia räätälöidään paikallisen tarpeen mukaiseksi, ja kyläkaupoista saa kätevästi kodeissa ja mökeillä tarpeellista käyttötavaraa. Monipuolisesti palvelevien kyläkauppojen merkitys elintarvikehuollon ja koko maan asuttavuuden turvaajana on korvaamaton.
Kyläkauppapäivä on valtakunnallinen tapahtuma, joka muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä. Oman kylän kaupalla on iso merkitys alueen asukkaille sekä siellä vieraileville. Lisäksi kyläkaupat tarjoavat kesäisin mökkiläisille tarpeellisia palveluita. Kyläkaupoista löytyy usein myös posti-, veikkaus-, apteekki- ja noutopalveluita sekä tietoa alueen tapahtumista ja muista paikallisista palveluista.
Kyläkauppapäivää vietetään 10.6.2023. Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry yhteistyössä jäsenyrityksensä kanssa. Osuuskauppa Hämeenmaan eri toimipaikoissa onkin luvassa muun muassa arvontoja sekä tuote-esittelyitä.
Marketteja voi seurata Facebookissa ja Instagramissa:
Osuuskauppa Hämeenmaan toimipaikoista mukana ovat:
Sale Artjärvi
Sale Heinola kk
Sale Hollola
Sale Humppila
Sale Hämeenkoski
Sale Kukkila
Sale Läyliäinen
Sale Myrskylä
Sale Renko
Sale Ryttylä
Sale Vierumäki
Sale Ypäjä
S-market Hartola
S-market Hauho
S-market Iittala
S-market Jokioinen
S-market Järvelä
S-market Lammi
S-market Loppi
S-market Oitti
S-market Padasjoki
S-market Sysmä
S-market Tammela
S-market Turenki
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Robokuljetukset S-marketeista alkavat Lahdessa, Heinolassa, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Forssassa28.4.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruoan verkkokaupan pikatoimitusmahdollisuudet täydentyvät Osuuskauppa Hämeenmaalla 14. ja 15. toukokuuta alkaen erittäin suosituilla robokuljetuksilla. Kuljetukset alkavat viidestä Hämeenmaan S-marketista.
Alex & Ines ja Hesburger on avattu Lahden Sokoksen yhteyteen 25. huhtikuuta25.4.2025 12:56:13 EEST | Tiedote
Tervetuloa herkuttelemaan Alexin pizzoilla, Inesin ihastuttavilla kahvilatuotteilla ja Hesburgerin hampurilaisilla!
Äänestäminen Hämeenmaan osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolla 160 asiakasomistajaa16.4.2025 09:46:12 EEST | Tiedote
Osuuskauppa näkyy monin tavoin jäsentensä arjessa ja alueellisen elinvoiman kehittäjänä. Mihin osuuskaupan tulisi keskittyä oman toimialueensa kehittämisessä? Tähän pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, joka Hämeenmaalla valitaan kevään vaaleissa. Äänestäminen alkaa 22.4.2025 ja onnistuu helpoimmin verkossa.
Sale Hämeenkoski uudistui asiakkaita kuunnellen8.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Sale Hämeenkoskella on raikas ilme, laajempi valikoima ja asiakkaiden toivoma pikakassa. Myymälän avajaisia vietetään torstaina 10. huhtikuuta.
71 000 euroa Kannustajat-tukea alueen lasten ja nuorten hyväksi5.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa tukee vuosittain Kannustajat-ohjelman kautta alueellisia toimijoita, jotka edistävät lasten ja nuorten harrastamista ja hyvinvointia. Nostimme tuen määrän tänä vuonna 70 000 euroon. Lisäksi jaamme tuhat euroa tavallista enemmän tukea tasaväkisen äänestystuloksen jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme