LähiTapiola Varainhoito Oy:lle 125 000 euron seuraamusmaksu laiminlyönneistä kaupparaportoinnin järjestämisessä
7.6.2022 10:00:00 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote
Kaupparaportoinnilla on keskeinen merkitys Finanssivalvonnan harjoittamassa markkinoiden väärinkäytön valvonnassa ja siten arvopaperimarkkinoita kohtaan tunnetun luottamuksen turvaamisessa. Kaupparaportoinnin laatuun ja kattavuuteen on tämän vuoksi kiinnitettävä erityistä huomiota, ja sijoituspalvelun tarjoajilla on oltava menetelmät ja järjestelyt, joilla varmistetaan raportoitujen tietojen täydellisyys ja täsmällisyys.
LähiTapiola Varainhoito Oy:n käyttämät menetelmät ja järjestelyt eivät ole olleet riittäviä raportoinnin virheiden ja puutteiden havaitsemiseksi eikä ilmoittamatta jääneiden liiketoimien tunnistamiseksi. Yhtiö ei myöskään ole täsmäyttänyt kaupankäyntitietojaan raportoimiensa tietojen kanssa niiden täydellisyyden ja täsmällisyyden varmistamiseksi.
Laiminlyönneistä on määrätty seuraamusmaksu. Seuraamusmaksun määrä perustuu kokonaisarviointiin, jossa on otettu huomioon erityisesti laiminlyönnin laatu, laajuus sekä sen pitkä kestoaika. Seuraamusmaksu maksetaan valtiolle.
Laiminlyönnit ilmenivät Finanssivalvonnan tekemässä tarkastuksessa, jonka tavoitteena oli arvioida kaupparaportoinnin järjestämistä yhtiössä.
Finanssivalvonnan päätös ei ole lainvoimainen. Yhtiöllä on oikeus valittaa 6.6.2022 annetusta päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun se on saanut tiedon päätöksestä.
Liite
Finanssivalvonnan päätös (pdf)
Katso myös
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa Tero Kurenmaa, yksikönpäällikkö, Lakiasiat. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, p. 09 183 5030 arkisin klo 9-16.
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Användningen av artificiell intelligens breder snabb ut sig inom den finansiella sektorn – Finansinspektionen framhäver riskhanteringens betydelse26.10.2026 09:50:00 EET | Pressmeddelande
Användningen av artificiell intelligens (AI) har spridit sig snabbt inom den finansiella sektorn. Av de aktörer som besvarade Finansinspektionens enkät uppgav 93 % att de antingen redan använder AI-lösningar eller planerar att införa dem under de följande två åren. Investeringarna i AI beräknas fortsätta att öka och därmed behovet av en noggrann riskhantering, tydlig ansvarsfördelning och säkerställande av icke-diskriminering.
Tekoälyn käyttö yleistyy nopeasti finanssisektorilla – Finanssivalvonta korostaa riskienhallinnan merkitystä26.10.2026 09:50:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on finanssisektorilla yleistynyt nopeasti. Finanssivalvonnan kyselyyn vastanneista toimijoista 93 prosenttia joko käyttää tekoälyratkaisuja tai suunnittelee niiden käyttöönottoa seuraavan kahden vuoden aikana. Tekoälyinvestointien arvioidaan kasvavan edelleen, mikä lisää tarvetta huolelliselle riskienhallinnalle, selkeille vastuille ja syrjimättömyyden varmistamiselle.
Use of artificial intelligence spreading rapidly in the financial sector: FIN-FSA stresses the importance of risk management26.10.2026 09:50:00 EET | Press release
The use of artificial intelligence (AI) has spread rapidly in the financial sector. Of the entities that responded to the survey of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA), 93% either use AI solutions or plan to introduce them within the next two years. AI investments are expected to continue to grow, which increases the need for careful risk management, clear responsibilities and ensuring non-discrimination.
Fennia Livförsäkring Ab ålades att betala en ordningsavgift på 80 000 euro för fel i rapporteringen22.10.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har ålagt Fennia Livförsäkring Ab att betala en ordningsavgift på 80 000 euro. Bolaget hade under mer än åtta års tid lämnat felaktiga uppgifter till Finansinspektionen avseende solvenskapitalkravet och solvensgraden.
Fennia Henkivakuutus Oy:lle 80 000 euron rikemaksu virheellisestä raportoinnista22.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on määrännyt Fennia Henkivakuutus Oy:lle 80 000 euron rikemaksun. Yhtiö oli antanut yli kahdeksan vuoden ajan Finanssivalvonnalle virheellisiä tietoja, jotka liittyivät vakavaraisuuspääomavaatimukseen ja vakavaraisuussuhteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
