Turun Osuuskauppa

LähiTapiola Varsinais-Suomi ja Turun Osuuskauppa mukaan ennätyslaajaan Pidä huolta -kampanjaan nuorten mielenterveyden edistämiseksi

Jaa
Korona-aika on lisännyt nuorten pahoinvointia ja ahdistuneisuutta. Tämä näkyy matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen ruuhkautumisena etenkin kasvukeskuksissa ja korkeakoulupaikkakunnilla kuten Turun seudulla. Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteisen Pidä Huolta -hyväntekeväisyyshaasteen avulla kerätään rahaa nuorten mielenterveystyöhön yli 70 suomalaisen artistin voimin. LähiTapiola Varsinais-Suomi ja Turun Osuuskauppa liittyvät yhteensä 20 000 euron lahjoituksella osaksi LähiTapiolan ja S-ryhmän yhteistä puolen miljoonan euron kokonaislahjoitusta.

Korona-aikana erityisesti nuoret ovat olleet tiukoilla: lähes kaksi kolmesta 18–24 -vuotiaasta vastasi kokeneensa uupumusta, masennusta ja jopa ahdistusta MIELI ry:n kyselyssä alkuvuodesta. Esimerkiksi kriisiapuna toimivaan Sekasin-chattiin tuli viime vuonna yli 170 000 yhteydenottoa, joista vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan. Palveluun tulee kolmanneksi eniten yhteydenottoja Turun suunnalta, sillä chatin käyttäjiä on eniten kasvukeskuksissa ja opiskelijapaikkakunnilla.

“Nuoret tarvitsevat tukea nyt enemmän kuin koskaan. Sen lisäksi että yhteydenottojen määrä on kasvanut, koronapandemia on lisännyt nuorten huolia ja tuen tarvetta. Nuorten auttamiseksi tarvitaan nyt laajasti sekä matalan kynnyksen apua että jokaisen nuoren mielenterveyttä tukevia toimenpiteitä. Olemme vaikuttuneita ja kiitollisia siitä, että Pidä Huolta -kampanjan artistit ovat nyt uudella tavalla yhdistämässä sekä yritysten että yksityisten voimat nuorten hyväksi”, kertoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Pidä huolta -kampanjan keskiössä on edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Mukana on yli 70 suomalaista artistia. Kampanjan lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä nuorten mielenterveystyöhön. Kampanjan mahdollistajina toimivat S-ryhmä ja LähiTapiola lahjoittavat kampanjan alkupääomaksi kokonaisuudessaan 500 000 euroa ja mahdollistavat tuhansien nuorten kohtaamisen matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen piirissä. Turun seudulla toimivat LähiTapiola Varsinais-Suomi ja Turun Osuuskauppa osallistuvat keräykseen kummatkin 10 000 eurolla.

”Koko Suomen nuoret tarvitsevat juuri nyt apua enemmän kuin koskaan ja tarve täällä Turun seudulla on huutava. Vahvoina ja näkyvinä alueellisina toimijoina haluamme lahjoituksellamme pitää erityisesti toimialueemme nuorista huolta ja auttaa tarjoamaan matalan kynnyksen tukea mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle. Ennaltaehkäisy on parasta kansanterveystyötä ja näihin talkoisiin haluamme haastaa laajalti alueemme ihmiset ja muut yritykset mukaan”, sanoo LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula.

”Nuoret tarvitsevat apua ja myönteisiä signaaleja ehkä enemmän kuin koskaan ja tämä korostuu erityisesti kasvukeskuksissa sekä opiskelijapaikkakunnilla. Meillä suurilla työnantajayrityksillä on korona-ajassa vastuumme myös nuorten hyvinvoinnista. Meidän pitää välittää, kuunnella ja huolehtia nuorista. Kun meille tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan Pidä huolta -kampanjaan, tartuimme siihen välittömästi. Yhdessä meillä on voimaa vaikuttaa nuorten hyvinvointiin”, sanoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Heikkinen.

Kuka tahansa voi osallistua hyväntekeväisyyshaasteeseen lahjoittamalla pidahuolta.fi -sivuston kautta.Lahjoitustuotot ohjataan lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen. Suurin osa lahjoituksista kanavoidaan MIELI ry:n kautta keskustelupalvelu Sekasin-chattiin, jonka kautta tällä hetkellä pystytään auttamaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Lahjoitusrahoilla tuetaan myös nuorten mielenterveystaitojen vahvistamistyötä kouluissa.

Hyväntekeväisyyshaaste näkyy ja kuuluu LähiTapiola Varsinais-Suomen ja Turun Osuuskaupan toimipaikoissa ja kanavissa syksyn 2021 ajan. Yritykset kannustavat asiakasomistajiaan ja kumppaneitaan Varsinais-Suomessa mukaan kampanjaan.

Nuorten hätä näkyy matalan kynnyksen kriisipalveluissa: 

  • Nuorten matalan kynnyksen kriisiapuun Sekasin-chattiin tuli yli 170 000 yhteydenottoa vuonna 2020, joista vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan. Vuonna 2020 yhteydenottojen määrät ovat kasvoivat noin neljänneksellä.
  • Nuorten Sekasin-chatissa oli tänä vuonna eli 2021 myös kaikkien aikojen kiireisin heinäkuu. Yhteydenottoja tuli 12 000.
  • Sekasin-chatissa on havaittu myös se, että koronapandemia vaikuttaa vakavoittavan nuorten yhteydenottojen aiheita. Aiemmin huonosti voineet nuoret, ovat korona-aikana voineet entistä huonommin. Samalla tavalla yksinäiset nuoret, ovat nyt entistä yksinäisempiä.
  • Sekasin-chatin lisäksi myös Kriisipuhelimeen tulee tällä hetkellä eniten puheluja nuorilta aikuisilta. Yhteydenottojen yleisin syy on yleinen paha olo ja ahdistuneisuus.
    • Erityisesti koronapandemiaan liittyvien rajoitusten takia muuttunut arki on kuormittanut nuoria. Etäkoulu, puuttuvat kaverikontaktit, tulevaisuuden epävarmuus sekä huoli omasta ja läheisten terveydestä on haastanut jaksamista.

Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste

  • Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste on ennennäkemättömän artistien, yksityishenkilöiden ja yritysten yhteistyöhanke. Tavoitteena on auttaa nuorten akuuttia mielenterveystyötä.
  • Hyväntekeväisyyshaasteen keskiössä on edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio.
  • Mukana kappaleessa on yli 70 suomalaista artistia
  • Kappaleen ovat tuottaneet Jukka Immonen, Antti RZY Riihimäki, Jurek ja Eppu Kosonen.
  • Hankkeen taustalla ovat Toivon Kärki ry:n ja MIELI Suomen Mielenterveys ry. S-ryhmä ja LähiTapiola ovat hyväntekeväisyyshaasteen yhteistyökumppanit ja lahjoittavat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa.

 

Kuinka voit lahjoittaa? 

  • Tutustu eri lahjoitustapoihin pidahuolta.fi -sivustolla.
  • Voit lahjoittaa 10 euroa lähettämällä tekstiviestin MIELI numeroon 16499. 
  • Myös kuuntelemalla Pidä huolta -kappaletta suoratoistopalveluissa voi auttaa: kappaleen ja musiikkivideon tuottamat suoratoistokorvaukset ohjataan lahjoituspottiin. 

Lisätiedot:

Antti Heikkinen, toimitusjohtaja, Turun Osuuskauppa, 010 764 4003, antti.heikkinen@sok.fi

Olli Aakula, toimitusjohtaja, LähiTapiola Varsinais-Suomi, 0400 525 066, olli.aakula@lahitapiola.fi

Jutta Kajander, Viestinnän asiantuntija, MIELI ry, +358 40 801 4429, etunimi.sukunimi@mieli.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa
PL 186
20101 Turku

http://www.tok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Lähes 29 000 ääntä Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa – noin puolet valituksi tulleista uusia jäseniä15.4.2024 11:37:15 EEST | Tiedote

Turun Osuuskaupan edustajistoon on valittu 60 uutta jäsentä, jotka huolehtivat, että osuuskaupan alueellista roolia, palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen. Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa annettiin yhteensä 28 872 ääntä, mikä on 384 enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänioikeuttaan käytti 16,6 prosenttia jäsenistä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa ja niiden omistama Suomen osuuskauppojen keskuskunta eli SOK. Tänä keväänä edustajiston vaalit pidetään kymmenessä alueosuuskaupassa. - Osuuskauppavaalit kiinnostivat mukavasti Turun Osuuskaupan asiakasomistajia. Tästä kertoo sekin, että saimme edustajistoon yhteensä 31 uutta jäsentä. Iso kiitos kaikille äänestäneille, sanoo Turun Osuuskaupan asiakkuuspäällikkö Anna Sainio. Yhteensä osuuskaupan edustajiston vaaleissa oli ehdolla 365 jäsentä. Osuuskaupan edustajistoon tuli valituksi yhteensä 60 henkilöä, joista 34 oli naisia ja 26 miehiä. Uusia edustajiston jäseniä on joukossa 31. Valittujen keski-ikä

Turun Osuuskauppa valmistautuu tulevaisuuden kiinteistöhankkeisiin - Anniina Savisalo hankekehityspäälliköksi Turun Osuuskauppaan12.4.2024 15:42:21 EEST | Tiedote

Arkkitehti Anniina Savisalo on nimitetty Turun Osuuskauppaan hankekehityspäälliköksi 8.4.2024 alkaen. Savisalo vastaa yhdessä kiinteistöjohtaja Janne Alhon kanssa uusien ja vanhojen liikepaikkojen kaavoitus-, kiinteistökehitys- ja hankekehitysprojekteista. Savisalolla on pitkä kokemus hankeprojektien suunnittelijana ja vetäjänä. Viimeksi hän toiminut suunnittelupäällikkönä Turun Teknologiakiinteistöt Oy:ssä. Turun Osuuskauppa on investoinut toimipaikkaverkostonsa kehittämiseen noin 200 M€ viimeisen viiden vuoden aikana ja jatkaa samanlaisella investointiohjelmalla myös tulevaisuudessa. - Meillä on parhaillaan meneillään lukuisia kaava- ja kiinteistökehityshankkeita. Lisäksi tulossa on uusia market- ja hotelliuudistuksia. Myös Wiklundin korttelin kehittäminen ja Turun kaupungin kanssa yhteinen innovaatiokumppanuus raitiotien pysäkkien kaupallisiin mahdollisuuksiin on valmisteilla. On hienoa saada Anniina meidän tiimiimme. Hän tuo juuri sellaista osaamista ja asiantuntemusta, joita näiss

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye