Finanssiala ry

Laittoman uhkauksen siirtyminen virallisen syytteen alaiseksi on oiva päätös pitkälle uralle

29.5.2020 08:02:58 EEST | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa
Oikeusministeriö esittää, että laiton uhkaus muuttuisi virallisen syytteen alaiseksi, jos rikos kohdistuu työtään tekevään henkilöön. Tällä hetkellä laiton uhkaus on asianomistajarikos, eli syytettä ei voida nostaa, ellei uhri sitä vaadi. Finanssiala ry:n eläköityvä vahingontorjunnasta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen on odottanut tätä hetkeä yhdeksän vuotta.

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden työntekijät kohtaavat päivittäin uhkailua, maalittamista ja jopa vainoamista sekä kasvotusten että puhelimessa tai sähköpostissa. Karhunen korostaa, että kenenkään ei pidä joutua pelkäämään töissä. Esitys antaa työnantajalle paremmat mahdollisuudet tukea ja auttaa työntekijöitään.

”Esitimme tätä ensimmäisen kerran vuonna 2012. Nyt voin vihdoin jäädä turvallisin mielin eläkkeelle! Vakavammin: Uudistus tarkoittaa sitä, että prosessi ei enää ole yksin työntekijän vastuulla, vaan työnantaja voi hoitaa oikeuskoukerot. Tälle on todella tarvetta, sillä häiriköintitapausten määrä nousee tuhansiin vuodessa”, Karhunen sanoo.

Apua paitsi finanssiyhtiöihin - myös Kelaan ja kauppojen kassoille

Häiriköiden takia konttoreihin on toisinaan jouduttu järjestämään vartiointia, pahimmassa tapauksessa työntekijä on päätynyt sanomaan itsensä irti. Pankeissa ja vakuutusyhtiöissä häirinnälle on nollatoleranssi ja kaikkiin tapauksiin puututaan. Muun muassa suora yhteydenotto rähisijään on toisinaan vähentänyt häiriöitä.

”Eräässä tapauksessa asiakas hermostui muutaman kympin laskusta ja alkoi riehua. Konttoriin hankittiin vartija, mutta rähisijä maleksi päiväkausia konttorin ulkopuolella ja pelotteli työntekijöitä. Tällaisessa tilanteessa syytteen nostaminen on vaikeaa, sillä uhkaus ei suoraan kohdistunut yksittäiseen henkilöön”, Karhunen kertoo.

Tällä hetkellä syytteen nostaminen on uhrin vastuulla, mikä aiheuttaa paitsi vaivaa ja stressiä, saattaa myös lietsoa häirikköä. Uudistuksen myötä työnantaja voi käydä läpi koko prosessin ja tukea työntekijäänsä paremmin.

”Tämä ei tietenkään koske pelkästään finanssialaa, vaan helpottaa myös vaikkapa vähittäiskaupassa tai Kelan asiakaspalvelussa työskentelevän elämää”, Karhunen toteaa.

Pankkirosvot jäivät ysärille

Pankkien henkilöstön turvallisuudessa on myös tapahtunut kohentumista. Esimerkiksi pankkiryöstöt ovat käytännössä loppuneet paitsi tehokkaiden turvatoimien, myös käteisen käytön vähenemisen seurauksena.

”Vielä 90-luvulla vuosittain tehtiin pahimmillaan 114 pankkiryöstöä. Ainakin yksi työntekijä ammuttiin kuoliaaksi. Työskentelin tuolloin poliisina, ja pankkiryöstöjen tutkinta oli viikoittaista. On hyvä muutos, että pankkeja ei enää pidetä houkuttelevina ryöstökohteina”, Karhunen kertoo.

Läppäri vaihtuu vasaraan

Laittoman uhkauksen syyteoikeuden muutos jäänee Joppe-lempinimeä kantavan Risto Karhusen viimeiseksi saavutukseksi Finanssiala ry:ssä. Vahingontorjunnasta ja turvallisuudesta vastaavana johtajana Joppe työskenteli runsaasti muun muassa huijausteeman parissa.

”Välillä on tullut hieman papukaijamainen olo toistellessa samoja fraaseja vaikkapa sijoitus- tai rakkaushuijauksista: Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se tuskin on totta. Älä luovuta pankkitunnuksiasi. Kuitenkin huijarit joutuvat jatkuvasti muuttamaan toimintatapojaan ja keksimään uusia. Ehkä valistuksella – tai joku voisi sanoa jankutuksella – on sittenkin ollut merkitystä.”

Eläkepäivien suunnitelmana Jopella on rentoutumisen ja golfaamisen lisäksi ainakin Lapinlahdella Ylä-Savossa sijaitsevan vanhan kotitalonsa kunnostaminen vapaa-ajan asunnoksi.

”Ei siinä remontoidessa hommat lopu ja lompakkokin haukottelee, kuten täälläpäin sanotaan.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Sisäpiirirekisteriuudistus on tervetullut, mutta rahastoyhtiöitä ei tule jättää ulkopuolelle3.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Hallitus valmistelee sisäpiirirekisterin pitovelvoitteen poistoa sijoituspalveluyrityksiltä. Velvoite tulisi poistaa samalla myös rahastoyhtiöiltä. Jos velvoite poistetaan vain sijoituspalveluyrityksiltä mutta jätetään rahastoyhtiöille, tavoitteet hallinnollisen taakan keventämisestä eivät täyty. Monissa konserneissa ja ryhmissä harjoitetaan molempia liiketoimintoja, jolloin eri vaatimukset toisivat päällekkäisiä prosesseja ja tarpeetonta hallinnollista työtä organisaatioiden sisällä. Sisäpiirirekisterisääntely on EU-sääntelyn kanssa päällekkäistä kansallista lisäsääntelyä. Lisäksi sen teho on kyseenalainen, kun se koskee vain kotimaisia yrityksiä ja jättää ulkomaiset kilpailijat ulkopuolelle. Sijoituspalveluyritysten sisäpiirirekisteri on aikanaan syntynyt tarpeeseen valvoa markkinaosapuolten toimintaa. Kun markkinat olivat pääosin kansallisia, niin kansallinen sääntely oli perusteltua. Sittemmin markkinoiden yhdentyessä on tilalle tullut koko EU-alueella harmonisoitu sääntely, joka k

Hyvä että hallituksella on halua kehittää osakesäästötiliä – nyt tärkeintä olisi hyväksyä myös aloittaville piensijoittajille sopivat sijoitusrahastot mukaan2.9.2026 11:13:29 EEST | Tiedote

Hallitus päätti budjettiriihessään selvittää osakesäästötilin laajentamista myös listaamattomiin yrityksiin. Asiaa on syytä selvittää mutta on syytä muistaa, että sijoitukset listaamattomiin yrityksiin eivät välttämättä sovi aloitteleville piensijoittajille muun muassa korkeamman riskin takia. Nyt olisi tärkeämpää laajentaa osakesäästötili koskemaan myös rahastoja, jotka ovat helpoin ja myös suosituin tapa aloittaa sijoittaminen.

Finanssiala lobbasi päättäjiä ahkerasti kansankapitalismin ja vastasyntyneiden säästöstartin puolesta vuoden 2026 alkupuoliskolla - 58 lobbausaihetta avoimuusrekisteriin29.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry (FA) ilmoitti avoimuusrekisteriin 58 eri aihetta, joista se lobbasi päättäjiä tammi-kesäkuussa 2026. Yleisimpiä aiheita olivat rahastolainsäädännön kehittäminen, kansankapitalismin edistäminen, yritysrahoituksen saatavuus, vastasyntyneiden säästöstartin ja rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarvion tekeminen. FA on julkaissut jo ennen avoimuusrekisteriä vuodesta 2020 lähtien vapaaehtoisesti tiedot tapaamistaan vaikuttajista ja käsitellyistä aiheista omilla verkkosivuillaan. Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki velvoittaa kaikki lobbausta harjoittavat organisaatiot ilmoittamaan kaksi kertaa vuodessa lobbauksestaan. Avoimuusrekisterin verkkopalvelusta kuka tahansa voi tarkistaa, mistä aiheista ja keitä poliittisia päättäjiä eri organisaatiot ovat lobanneet. Nyt tarkasteltava raportointijakso on 1.1.–30.6.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye