Laki kuuluu joka alalle
6.7.2020 09:17:35 EEST | Suomen Yrittäjät | Blogi

Helsingin Sanomat käsitteli 5.7. laajalti siivousalan tilannetta. Jutun mukaan alalla moni yritys riistää siivoojiaan ilman seuraamuksia ja hyväksikäytön skaala on laaja.
Haluan todeta Yrittäjien näkökulmasta muutaman huomion.
Ensiksi koko siivousalaa ja sen yrityksiä ei pidä leimata. Rohkenen väittää, että valtaosa siivousalan yrityksistä toimii hyvin ja asiallisesti. Tämän toteaa Ilta-Sanomissa myös ammattiliitto PAM:n edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo.
Toiseksi on selvää, että jokaisen Suomessa toimivan yrityksen pitää toimia lakien ja säännösten mukaisesti. Jos yritys syyllistyy väärinkäytöksiin ja rikoksiin, niihin on puututtava. Se on viranomaisten tehtävä ja vastuu. Poliitikkojen tehtävä on antaa viranomaisille riittävät valtuudet. Tuomiot antaa oikeuslaitos, ei media.
On koko yhteiskunnan, kaikkien työntekijöiden ja myös oikein toimivien yritysten etu, että väärinkäytöksiin puututaan ja ne kitketään pois.
Kolmanneksi on tärkeä nähdä, että suomalainen työmarkkinasysteemi kohtelee kaltoin kaikkein hauraimmassa työmarkkina-asemassa olevia, jotka ovat monesti ulkomaalaisia. Tämä on ollut nähtävillä jo pitkään.
Asia tuli esille mm. tuoreessa kyselyssä maahanmuuttajien työllistymisestä ja työllistämisen esteistä. Yrittajat.fi kertoi vastikään asiasta.
”Syrjintä on rakenteissa ja sitä pidetään hyväksyttävänä. Työntekijät tarvitsisivat tukea, jotta he oppisivat tuntemaan oikeutensa ja uskaltaisivat tuoda väärinkohtelun julki, vaikka kaikkea ei valitettavasti voi todistaa. Työnantajia koskee yhdenvertaisuuslaki, joka velvoittaa meitä kaikkia”, sanoo Yrittäjien verkostopäällikkö Aicha Manai.
Hauraimmassa asemassa olevien tukemiseksi tarvitaan paitsi viranomaisvalvonnan tehostamista ja riittävien valtuuksien antamista myös lakimuutoksia. Yrittäjät on esittänyt lakiin kirjattua minimipalkkaa, jotta jokainen palkanmaksaja ja -saaja tietää, mitä vähintään on maksettava ja saatava.
Lisäksi Yrittäjät on ajanut pitkään ansioturvaa kaikille työttömyysvakuutusmaksua maksaville. Tällä hetkellä moni hauraassa työmarkkina-asemassa oleva ei kuulu työttömyyskassaan, ja jää siksi vaille ansiosidonnaista turvaa, vaikka rahoittaa ja tarvitsee sitä.
Neljänneksi on keskeistä, että hankintaosaamiseen panostetaan – niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. On olennaista nähdä, että halvin hankinta on harvoin paras hankinta.
HS:n jutusta on vedetty erilaisia johtopäätöksiä. Esimerkiksi STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kertoo Twitterissä STTK:n suhtautuvan paikallisen sopimisen vapauttamiseen kielteisesti, koska on asiallisia yrityksiä ja ”näitä jutussa esiintyviä yrityksiä”.
On syytä todeta, että jutun esiin tuomilla epäkohdilla ei ole mitään tekemistä paikallisen sopimisen kanssa. Jutun todellisuus toteutuu tällä hetkellä tilanteessa, jossa Suomessa paikallinen sopiminen on hyvin rajattua ja ammattiyhdistysliike vahva.
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Yrittäjägallup: Perussuomalaisten nousu jatkuu yrittäjien keskuudessa – Purran suosio vahvistuu19.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kannatus yrittäjien keskuudessa on yhä vahvistunut. Kokoomus on selvästi suosituin yrittäjien keskuudessa, mutta sen kannatus on laskenut reilussa vuodessa 39 prosentista 28 prosenttiin. – Yrittäjät ovat isossa roolissa ratkaisemassa, mikä on vaaleissa suurempi porvaripuolue, kokoomus vai perussuomalaiset, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Suomen arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle – Kolmikkoa ohjaa rohkeus uudistua17.10.2026 22:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 17. lokakuuta kolmelle yritykselle. Tunnustuksen saivat suojavarusteita viranomaiskäyttöön valmistava CPE Production Oy, maanalaisen rakentamisen teknologioihin sekä laitteisiin erikoistunut Normet Group Oy ja matkailualan yritys SantaPark Arctic World. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja arvostetun palkinnon Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa Lahdessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
