Lakimiesliitto esittää uutta edullista ja nopeaa menettelyä pienehköjen riita-asioiden käsittelyyn – Menettely hillitsisi tehokkaasti kohtuuttomia oikeudenkäyntikuluja
30.6.2021 09:00:00 EEST | Juristiliitto - Juristförbundet | Tiedote
– Nykyisen järjestelmämme ongelma on, että alle kymmentuhannen euron asiaan ei kannata lähteä hakemaan ratkaisua oikeusteitse. Kuluriskistä muodostuu kohtuuton. Samalla käsittelyajat ovat pitkiä, keskimäärin 12–13 kuukautta. Tilanne on kestämätön niin riitojen osapuolten kuin koko yhteiskunnan kannalta, toteaa Lakimiesliiton puheenjohtaja Tuula Linna. Lakimiesliiton luottamustehtävän ohella hän toimii Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa prosessioikeuden professorina.
Lakimiesliiton ehdottamassa kevennetyssä menettelyssä riita-asia pantaisiin vireille helppokäyttöisellä sähköisellä alustalla tai lomakkeella. Käsittelyt keskitettäisiin osaan käräjäoikeuksista. Menettely olisi kokonaisuudessaan kevennetty ja käräjäoikeuden ratkaisu lopullinen ilman valitusoikeutta, ellei prosessissa osoiteta tapahtuneen virheitä. Häviävän osapuolen maksettavaksi tulisivat voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut tavanomaiseen tapaan, mutta kulut rajautuisivat ennalta määriteltyihin euromääriin. Näin oikeudenkäyntikulut pysyisivät kohtuullisina ja olisivat ennakoitavissa.
Lakimiesliiton ehdotuksen taustalla on riita-asioiden nykyisellään kohtuuttoman pitkät käsittelyajat ja oikeudenkäyntikulujen jatkuva kasvu. Kehitys on herättänyt huolta eri puolilla. Esimerkiksi oikeusministeriössä on hiljattain laadittu arviomuistio oikeudenkäyntikulujen alentamisen mahdollisuuksista riita-asioissa, ja se on parhaillaan lausuntokierroksella. Lausunnot tuli jättää ministeriölle kesäkuun loppuun mennessä. Lakimiesliitto esittää oman lausuntonsa yhteydessä vähäisten riita-asioiden kevennettyä käsittelyä.
– Ehdotamme kevennettyä menettelyä riitoihin, joiden kohteena on euromääräisesti pienehkö intressi. Rajaksi ehdotamme 10 000 euroa. Tiedämme, että Suomessa käsitellään EU:n alueella vähiten riita-asioita tuomioistuimissa. Ei ole oikeusvaltiolle kunniaksi, että pelko korkeista oikeudenkäyntikuluista estää viemästä riita-asioita tuomioistuimen ratkaistaviksi, Tuula Linna huomauttaa.
Kevennetyssä menettelyssä kiinnitettäisiin erityistä huomiota asian joutuisaan käsittelyyn määrämuotoisten lomakkeiden ja esimerkiksi etäyhteyksien hyödyntämisen avulla. Menettely ei vaatisi oikeudellisen avustajan käyttämistä.
– Menettely olisi valinnainen ja vapaaehtoinen. Kannustimena käyttää kevennettyä menettelyä voisi olla se, että laajaa käsittelyä vaatinut osapuoli joutuisi asian voittaessaan tyytymään taulukoituihin kulukorvauksiin.
Lakimiesliiton puheenjohtaja uskoo, että kevennetty menettely tehostaisi ja nopeuttaisi merkittävällä tavalla riita-asioiden käsittelyä ja siten parantaisi oikeuden saatavuutta myös pienehköissä riidoissa. Linna korostaa, että uudistus vaatii riittävää tuomioistuinlaitoksen resurssointia. Eduskunnan lakivaliokunta on juuri todennut, että oikeusministeriön hallinnonalan määrärahat ovat sen tarpeisiin nähden riittämättömät ja esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen rahoitus on kestämätön (Lakivaliokunnan lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022–2025, LaVL 11/2021 vp).
– Oikeudenkäyntikulujen kurissa pitäminen ja käsittelyaikojen nopeuttaminen lisäisi koko oikeusjärjestelmämme nauttimaa luottamusta. Laadukkaana pidettävän oikeusjärjestelmämme suurimpia epäkohta on se, että ihmiset eivät uskalla hakea tuomioistuinratkaisua itselleen merkityksellisiin asioihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Tuula Linna, Lakimiesliiton puheenjohtaja, 050 3119350, tuula.linna@helsinki.fi
Janne Laukkanen, Lakimiesliiton viestintäjohtaja, 040 588 1925, janne.laukkanen@lakimiesliitto.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry on kaikkien lakimiesten ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö. Meitä on yhteensä jo 16 000. Rakennamme oikeudenmukaista Suomea, jossa #oikeuskuuluukaikille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Juristiliitto - Juristförbundet
Budjettiriihi toi helpotusta oikeudenhoidon ensi vuoden rahoitukseen – tulevien vuosien uhkat pysyvät ennallaan3.9.2026 09:37:23 EEST | Tiedote
Budjettiriihessä oikeudenhoidolle esitetään ensi vuodelle lisärahoitusta. Juristiliitossa ollaan tähän tyytyväisiä, mutta muistutetaan pysyvän ja ennakoitavan rahoituksen välttämättömyydestä. Ilman riittävää rahoitusta oikeudenhoitoa uhkaavat lähivuosina merkittävät henkilöstövähennykset. Myös alan koulutukseen on resursoitava nykyistä enemmän.
Toimimattomat tietojärjestelmät halvaannuttavat oikeudenhoidon19.8.2026 12:50:34 EEST | Tiedote
Tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen käyttämissä tietojärjestelmissä on alkuviikosta ollut vakavia ongelmia. Juristiliiton mukaan ne kertovat oikeudenhoidon rahoituksen puutteista.
Helsingin yliopiston ei pidä ratkaista tilakuluja oikeustieteellisen opetuksen ja tutkimuksen kustannuksella16.6.2026 13:18:24 EEST | Tiedote
Juristiliitto vaatii, että Helsingin yliopiston keskeyttää oikeustieteellisen tiedekunnan tilojen merkittävään supistamiseen johtavat suunnitelmat ja valmistelee ratkaisun, joka turvaa opetuksen ja tutkimuksen toimintaedellytykset.
Lisätalousarvion rahoitus oikeudenhoidolle on oikean suuntainen, mutta aivan riittämätön5.6.2026 09:22:49 EEST | Tiedote
Hallitus esittää lisätalousarviossaan yhteensä 6,9 miljoonan euron lisärahoitusta tuomioistuimille ja syyttäjille. Juristiliitto on tyytyväinen siihen, että päättäjät ovat kuulleet liiton kantoja. Esitetty lisärahoitus on kuitenkin auttamattoman riittämätön.
Oikeusvaltio ei kestä enää uusia säästöjä, sanoo Juristiliiton uusi toiminnanjohtaja18.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Suunnitellut säästöt romuttavat oikeusvaltion perusrakenteita, Juristiliiton uusi toiminnanjohtaja Liisa Aro sanoo. Hänen mukaansa oikeudenhoito ei ole säästökohde muiden joukossa, vaan demokraattisen yhteiskunnan kivijalka, joka pitää turvata. Eduskuntavaalien keskeiseksi teemaksi on nostettava, millainen oikeusvaltio Suomen halutaan jatkossa olevan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
