SDP EDUSKUNTA

Lakivaliokunnan sd-edustajat: Mahdollisuus pakkoavioliiton kumoamiseen parantaa rikoksen uhrien asemaa

Jaa
Lakivaliokunta hyväksyi tänään mietinnön, jossa käsitellään avioliittolain ja siihen liittyvien lakien muuttamista. Muutoksilla pakkoavioliitto olisi mahdollista purkaa myös kumoamalla ja alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista tiukennettaisiin. Mietintöön jätettiin yksi vastalause. Lakivaliokunnan sd-jäsenet Matias Mäkynen, Eeva-Johanna Eloranta ja Paula Werning ovat iloisia siitä, että mietintö on nyt valmistunut ja se etenee seuraavaksi koko eduskunnan käsiteltäväksi.

- Lakiesityksellä on merkitystä erityisesti heille, jotka ovat avioliitossa pakotettuina. Jatkossa he voivat päättää, haluavatko avioeron vai kumota avioliiton, jolloin siviilisääty palautuu pakkoavioliittoa edeltäneeseen. Muutos lisää uhrin mahdollisuutta valita oman ja mahdollisten lasten kannalta paras vaihtoehto. On kuitenkin seurattava, miten kumoamissääntely toimii, ja tarvittaessa vielä tarkistettava lainsäädännön toimivuutta, kertoo kansanedustaja Matias Mäkynen.

- Lakiesityksessä vahvistetaan myös lasten suojaa, kun ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista tiukennetaan, jos ainakin toisella osapuolella on solmimishetkellä ollut asuinpaikka Suomessa. Avioliitto voidaan tällöin tunnustaa vain erityisestä syystä. Poikkeuksen jättäminen lakiin on tarpeellista, sillä tapaukset ovat erilaisia, ja joskus avioliiton tunnustaminen voi kuitenkin olla paras ja tarpeellisin ratkaisu esimerkiksi lapsen edun kannalta. Tätäkin muutosta ja sen vaikutuksia on toki tarpeen seurata, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta sanoo.

- Meidän on tärkeä osoittaa, etteivät pakkoavioliitot ole missään tapauksessa hyväksyttäviä, ja nyt olemme antaneet siitä konkreettisen, lainsäädännöllisen viestin. Samalla edellytimme mietinnössä, että avioliittoon pakottamisen rangaistussääntelyn tarkastelua rikoslaissa edistetään mahdollisimman joutuisasti. Pelkästään lainsäädännön avulla pakkoavioliittoja ei kuitenkaan saada estettyä, vaan lisäksi on tarpeen esimerkiksi lisätä tietoisuutta laajasti yhteiskunnassa. Erilaisten keinojen yhdistelemistä ja uusien etsimistä tarvitaan, jotta kaikentyyppiset pakkoavioliitot saadaan kitkettyä, toteaa kansanedustaja, lakivaliokunnan sd-valiokuntavastaava Paula Werning lopuksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan oppositioedustajat: Esitämme epäoikeudenmukaisten lakkolakien hylkäämistä19.4.2024 12:03:34 EEST | Tiedote

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on tänään saanut päätökseen työrauhapaketin käsittelyn. Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen lakiuudistus. Missään muualla pohjoismaissa ei ole työtaistelutoimia rajoitettu lainsäädännöllä. Oppositiopuolueista sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät esittävät lakkolakien hylkäämistä omassa vastalauseessaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye