SDP EDUSKUNTA

Lakivaliokunnan sd-edustajat: Vanhemmuuslaki ja seksuaalirikoslain kokonaisuudistus saivat viimein eduskunnalta sinetin

28.6.2022 10:09:58 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Tämän kevään aikana lakivaliokunnassa on käsitelty pitkään ja perusteellisesti lakiesityksiä vanhemmuuslaista ja seksuaalirikoslaista, jotka ovat nyt saaneet eduskunnan hyväksynnän. Eilen hyväksyttiin seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus ja viime viikolla puolestaan äitiys- ja isyyslait yhdistävä vanhemmuuslaki.

-On tärkeää, että lainsäädännön avulla pystymme tukemaan oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehittymistä. Samalla lasten erityinen asema on aina otettava ensisijaisesti huomioon heitä koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa, sanoo lakivaliokunnan sd-valiokuntavastaava, kansanedustaja Paula Werning.

Seksuaalirikoslainsäädännön osalta keskeinen uudistus on lainsäädännön muuttaminen suostumusperustaiseksi. Myös aikuisiin ja lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset erotetaan toisistaan. Lapsia koskevassa lainsäädännössä keskiössä ovat lapsen koskemattomuus ja häiriötön kehitys. Lähtökohtaisesti alle 16-vuotias ei voi antaa suostumustaan seksuaaliseen toimintaan aikuisen kanssa.

-Tein jo vuonna 2017 kirjallisen kysymyksen raiskauslainsäädännön muuttamisesta suostumusperustaiseksi, joten on hienoa nähdä, että muutos lopulta tapahtuu. Suostumukseen perustuvalla seksuaalirikoslailla parannetaan uhrin asemaa ja annetaan selkeä viesti, että seksuaalinen väkivalta myös ilman fyysistä väkivaltaa on väärin. On myös hyvä, että lapsiin kohdistuvien rikosten rangaistukset kovenevat, sanoo kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta.

Vanhemmuuslakia on äitiys- ja isyyslakien yhdistämisen lisäksi korjattu soveltamiskäytännössä ilmenneiden tarpeiden pohjalta. Esimerkiksi erittäin harvoin käytetystä 30 päivän kiistämis- ja peruuttamismahdollisuudesta luovutaan ja vanhemmuuden kumoamiskanteen määräaikasääntelyn ehdottomuutta lievennetään.

-Vanhemmuuslain yhteydessä säädettävien, kuten kumoamiskanteen määräaikasääntelyn lieventämisen, ja jo olemassa olevien keinojen yhdistelmä on kokonaisuudessaan riittävän laaja epäselvien tilanteiden ratkaisemiseen, vaikka 30 päivän varoajasta luovutaankin. Lapsen edun kannalta oman alkuperänsä tunteminen on tärkeää, mutta samalla on keskeistä luoda pysyvyyttä vanhemmuussuhteisiin ja perhe-elämään, kansanedustaja Matias Mäkynen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Matias MäkynenKansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:040 509 4409

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote

Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye