Lakot alkavat, AKT hylkäsi sovintoehdotukset riittämättöminä
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT kävi työehtosopimusneuvotteluja työnantajajärjestöjen ja sovittelijan kanssa viime hetkille tiistai-iltana. Sovittelija Leo Suomaa antoi sovintoesitykset sekä ahtausalalle että kuorma-auto-, säiliöauto- ja öljytuotealalle sekä terminaalitoiminta-alalle.
AKT:n jaostot ja liiton hallitus käsittelivät sovintoesityksiä kokouksissaan jo tiistai-iltana. Esitykset oli kuitenkin pakko hylätä täysin riittämättöminä. Neuvotteluja on käyty joulukuun alkupuolelta saakka, mutta tekstikysymyksiä on haluttu ratkoa vasta viime hetkellä ja niitä on yhä pahasti auki.
- Sen enempää tekstikysymyksiin kuin riittäviin palkkaratkaisuihin ei työnantajapuolella löytynyt mielenkiintoa, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
Työnantajien linja on ollut jättää sopimuspöytien päätäntävalta koko työmarkkinakierroksella teknologiateollisuuden yrityksille. AKT:lle siellä sovittu niukka linja ei riitä, joten lakot alkavat. Tavoite on saada palkkatasoa parannettua ja korjattua, etteivät reaalipalkat putoa. Myös työehtojen laadullisessa kehittämisessä on vielä sopimatta tärkeitä kysymyksiä.
Lakot alkavat keskiviikkona 15.2.
Koska sovittelu ei tuottanut tulosta ahtausalan lakko alkaa satamissa huomenna 15.2. aamulla klo 6.00 ja siitä eteenpäin toistaiseksi.
Kuorma-auto- sekä säiliöauto- ja öljytuotealan lakot alkavat 15.2. jo vuorokauden vaihtuessa ja päättyvät 21.2. puolilta öin kello 24.
Terminaalitoiminta-alan lakko alkaa huomenna 15.2. aamulla kello 6.00 jatkuen 22.2. aamuun kello 6.00.
Lakot koskevat kaikkia lakkoon kuuluvilla toimipaikoilla työskenteleviä AKT:n neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia työntekijöitä. Lisätiedot toimipaikoista, joita lakko koskee, löytyvät sivustolta akt.fi/neuvottelut/lakkoinfo/keita-lakko-koskee/
Lakko koskettaa noin 9000 työntekijää.
Uusia lakkovaroituksia 1.3. alkaen
AKT antaa samalla uusia lakkovaroituksia:
Kuorma-autoalan, huoltokorjaamoiden ja säiliöautoalan osalta lakko alkaa 1.3. klo 03.00 ja päättyy 8.3. klo 03.00
Linja-autohenkilökunnan osalta lakko alkaa 1.3. klo 03.00 ja päättyy 10.3. klo 03.00
Öljytuotealan osalta lakko alkaa 1.3. klo 05.00 ja päättyy 8.3. klo 05.00
Terminaalitoimintaa koskeva lakko alkaa 1.3. klo 06.00 ja päättyy 8.3. klo 06.00
AKT:n neuvottelujen etenemistä voi seurata osoitteessa akt.fi/neuvottelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiHarri PasanenedunvalvontapäällikköAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 582 8016harri.pasanen@akt.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 45 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Finnairin joululahja matkustamohenkilökunnalle on märkä rätti päin naamaa22.12.2025 09:48:40 EET | Tiedote
Matkustamohenkilöstön työpaikkojen ulkoistus heikentää Finnairin yhteiskuntavastuuta ja rapauttaa yleisön luottamusta yhtiöön. Lisäksi Finnair kohtelee naisvaltaista matkustamohenkilöstöään eri tavalla kuin miesvaltaista lentohenkilöstöä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
AKT: ”Työsopimuslain heikennys pyyhkäisee historiaan vuosikymmenten oikeuskäytännöt – varmuutta työsuhdeturvan tulevaisuudesta ei ole”11.12.2025 15:07:38 EET | Tiedote
Eduskuntaan etenevä työsopimuslain muutos merkitsee, että hallitus madaltaa työntekijän irtisanomiskynnystä. Työntekijän työpaikka on joka hetki liipasimella. Töistä voidaan irtisanoa entistä herkemmin.
AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025 11:21:37 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n valtuustossa 19. marraskuuta puhunut puheenjohtaja Ismo Kokko näkee työelämässä yhden myönteisen pohjaväreen. Palkansaajien ostovoimaa on saatu kasvatettua jo toista vuotta peräkkäin. Tämä kertoo ammattiliittojen onnistumisesta työehtosopimusneuvotteluissa.
Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025 08:11:43 EET | Tiedote
Vessakäynnit ovat todellinen haaste paikallisliikenteen linja-autonkuljettajille. Tuore kyselytutkimus kertoo, että kuljettajien vessatilanteessa on nähtävissä pientä parannusta. Tänään 19. marraskuuta vietetään myös YK:n maailman vessapäivää.
AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025 11:22:06 EEST | Tiedote
- Meille, jotka reissussa ollaan ja autoissa asutaan, taukopaikkatilanne varsinkin pääkaupunkiseudulla on huono, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Janne Karhiaho kertoo. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto edustaa ammattiliittona raskaan liikenteen kuljettajia. Raskaan liikenteen taukopaikoista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on pulaa. Erityisesti yön yli ajaville kuljettajille rekkaparkeilla ja huoltoasemilla on iso merkitys. Koko Suomessa ympäri vuorokauden avoinna olevien huoltoasemien verkosto harvenee. Yövuoroa ajavat kuljettajat joutuvat ajamaan pitkiä matkoja ilman vessakäyntejä ja mahdollisuutta peseytymiseen. HCT-yhdistelmillä ei yksinkertaisesti mahdu jokaiselle huoltoasemalle. Tämä tarkoittaa myös haastetta sille, että on mahdollista noudattaa ajo- ja lepoaikoja, pysyä aikataulussa ja löytää tarvittava parkki- tai yöpaikka. - Erityisen paha tilanne on autossaan yöpymään joutuvilla kuljettajilla ja varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa ei kohta ole lainkaan paikkoja yöpyä auton
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
