EHYT

Lämmin vanhemmuus voi suojata lasta päihteiden käytöltä ja mielenterveysongelmilta

Jaa
Tilastojen mukaan nuorten päihteiden käyttö on laskussa, mutta laskeva kehityssuunta ei koske kaikkia nuoria. Esimerkiksi alkoholin käyttö on paljon yleisempää ammatillisissa oppilaitoksissa kuin lukioissa ja erot näyttävät kasvavan. Samat tekijät altistavat sekä liialliselle päihteiden käytölle että mielenterveysongelmille, toisaalta samankaltaiset tekijät myös suojaavat niiltä kummaltakin. Näihin tekijöihin kannattaa vaikuttaa jo lapsuudessa, jolloin ehkäisy on kaikkien helpointa.

Alkoholi ja muut päihteet vaikuttavat merkittävästi suomalaisten terveyseroihin. Vanhempien alkoholi- ja muut päihdeongelmat ovat vahvasti yhteydessä lasten ja nuorten hyvinvointiin ja kehitykseen.

Kodin vaikutus kantaa kauas aikuisuuteen, myös hyvässä. Siksi jokaisen vanhemman vanhemmuustaitoja pitäisi tukea entistä tehokkaammin, mikä ehkäisisi lapsen ja nuoren päihteiden käyttöä ja mielenterveyden ongelmia.

”Hyvät vanhemmuustaidot ja se, että lämmintä vanhemmuutta tuetaan, ovat kaikkein tehokkainta ehkäisevää päihdetyötä. Näin todistavat selvitykset ja tutkimukset eri puolilta maailmaa”, sanoo erityisasiantuntija Hanna Heikkilä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä

Tämä tarkoittaa esimerkiksi kiinnostusta lapsen koulunkäyntiin, harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin. Pitäisi olla perillä lapsen elämästä, miten hänellä oikeasti menee.

”Kannustava, kuunteleva ja selkeät rajat asettava vanhemmuus suojaa lasta myöhemmältä riskikäyttäytymiseltä”, Heikkilä sanoo.

Toimiva kouluyhteisö ehkäisee myös päihdehaittoja

Myös toimivaan kouluyhteisöön kuuluminen on jo sinällään lasta suojaavaa, aina varhaiskasvatuksesta alkaen. Jokaisen oppilaan aktiivista osallistumista tukeva koulukulttuuri on yksi YK:n suosittelemista ehkäisevän päihdetyön muodoista. Samoin oppilaiden yleisten sosiaalisten valmiuksien sekä tunne- ja päätöksentekotaitojen tukeminen ovat osa koulujen päihdetyötä, jolla on todettu olevan vaikutusta siihen, miten lapsella myöhemmin elämässä menee.

”Tukemalla nuorten tervettä kasvua laaja-alaisesti voidaan samalla myös tukea heidän koulumenestystään, ja ehkäistä päihteidenkäytön ohella muun muassa väkivaltaista käyttäytymistä tai mielenterveysongelmia. Ehkäisevä päihdetyö siis parantaa lasten ja nuorten tasa-arvoisia valmiuksia integroitua opintoihin, työelämään ja yhteiskuntaan.”

Päihteiden saatavuuden, markkinoinnin ja hinnan sääntely vaikuttavat myös tehokkaasti päihteidenkäyttöön. Alaikäisten päihteidenkäyttöä voidaan ehkäistä noudattamalla alkoholin ja nikotiinituotteiden ostoikärajoja ja puuttumalla päihteiden välittämiseen alaikäisille. Sääntelyn avulla voidaan vähentää myös lasten ja nuorten kokemia aikuisten päihteiden käyttöön liittyviä kielteisiä vaikutuksia.

Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien nuorten määrä kasvanut kolmanneksen

Yhä useampi nuori jää työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle, mikä altistaa nuoria syrjäytymiselle. Vuonna 2015 mielenterveysperusteinen työkyvyttömyyseläke myönnettiin 2289:lle alle 35-vuotiaalle. Luku sisältää sekä pysyvät että määräaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet. Luku on kasvanut 31,5 % vuodesta 2005 vuoteen 2015.

”Nuorten putoaminen koulutus- ja työelämästä on yksilön hyvinvoinnille merkittävä riskitekijä, minkä lisäksi se aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia”, Heikkilä sanoo.

”Näin ei tarvitsisi olla, vaan panostamalla varhaiseen hyvinvointia vahvistavaan ehkäisevään työhön ja hyödyntämällä näyttöön pohjaavia työkaluja, voimme antaa jokaiselle nuorelle mahdollisuudet kasvaa hyvinvoivaksi ja aktiiviseksi yhteiskuntamme jäseneksi.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erityisasiantuntija Hanna Heikkilä
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 567 3270
hanna.heikkilä@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Nettirahapeleihin saatava yhteiset pelirajoitukset – haittoihin puuttuminen ei voi olla yhtiöiden vapaaehtoisuuden varassa29.2.2024 14:37:18 EET | Tiedote

Suomi on siirtymässä nettirahapelaamisessa lisenssijärjestelmään, minkä vuoksi Suomen markkinoilla toimii pian entistä useampi rahapelejä tarjoava yhtiö. Lisenssin saaneita yhtiöitä tulisi koskea samat lakisääteiset pelirajoitukset ja haittojen ehkäisytoimet, jotta rahapeliongelmat ja -haitat eivät lähde nykyistä jyrkempään kasvuun.

EHYT vaatii kokonaisarviota alkoholipolitiikan muutosten vaikutuksista kansanterveyteen ja -talouteen21.2.2024 08:55:21 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT on pettynyt tapaan, jossa hallitusohjelmaan kirjattuja alkoholipoliittisia muutoksia käsitellään yksittäisinä toimenpiteinä ilman yhteisvaikutuksien arviointia terveyteen, hyvinvointiin ja kansantalouteen. Ilman kokonaiskuvaa päädytään tilanteeseen, joka lisää alkoholin aiheuttamia haittoja ja on kansalaisten toiveiden vastainen.

Rahapeliuudistuksessa on selvitettävä lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset30.1.2024 08:22:00 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset vetoavat, että rahapelijärjestelmän uudistus on valmisteltava huolellisesti ja hyvän lainvalmistelutavan mukaisesti. Lapsia ja nuoria aikuisia (18–24-vuotiaat) on myös uudessa järjestelmässä suojeltava rahapelihaitoilta. Oleellinen osa valmistelua on lapsivaikutusten arviointi, jonka tulokset on otettava huomioon lain sisällössä ja toimeenpanossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye