Lämpeneekö teillä joulusauna? Näillä vinkeillä pidät huolta saunan paloturvallisuudesta
21.12.2021 09:10:16 EET | Suomen Palopäällystöliitto ry | Tiedote

Joulusauna on monen suomalaisen perinne. Jotta sauna on käytettävissä myös tulevina jouluina, on saunan paloturvallisuuteen kiinnitettävä erityistä huomiota. Juuri julkaistun Saunapalot 2021 -teemaraportin mukaan vuosittain Suomessa sattuu keskimäärin 400 saunapaloa – siis enemmän kuin yksi joka päivä.
– Usein saunasta alkunsa saanut tulipalo ei ole sattumaa vaan seurausta ihmisen toiminnasta, toteaa palontutkinnan asiantuntijaverkoston jäsen Timo Kouki, joka työskentelee Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtavana palotarkastajana.
Tilastojen mukaan saunapalo syttyy useimmin sähkösaunasta. Sähkösaunoissa suurin riski syntyy saunatilan käyttämisestä muuhun kuin saunomiseen. Lähtökohtaisesti saunatilaa ei tule käyttää esimerkiksi varastona tai kuivaushuoneena. Jos saunatilaa kuitenkin on välttämätöntä käyttää väliaikaiseen tavaroiden varastointiin, tilaa tulee muuttaa niin, ettei kiukaan lämpeneminen ole mahdollista. Tämä hoituu joko sulakkeen tai tarvittaessa itse kiukaan poistamalla.
– Erityisen tarkkana saunan käytössä tulee olla, jos käytetään eri tilasta tai esimerkiksi mobiililaitteella hallittavia ajastin- tai etäkäynnistystoimintoja. Aina kun kiukaan laittaa lämpenemään muualta kuin saunatilasta, tulee olla aivan varma siitä, että kiukaan lämmittäminen on turvallista. Kiukaan päällä tai läheisyydessä ei saa olla mitään syttyvää, Kouki muistuttaa.
Puulla lämpenevän saunan käyttäjän puolestaan on tärkeää tarkkailla hormin kuntoa. Hormissa ei tulisi olla rakoja tai muita vaurioita, joista kipinät pääsevät karkaamaan rakenteisiin. Hormin kunto on hyvä tarkastaa vuosittain nuohouksen yhteydessä. Myös liian lähellä kiuasta säilytetyt syttyvät materiaalit, esimerkiksi polttopuut, aiheuttavat turhan paloturvallisuusriskin.
– Polttopuita on hyvä säilyttää saunan ulkopuolella, ja tuoda niitä saunaan vain tulipesään kerralla menevä määrä, Kouki ohjeistaa.
Saunan tyypistä riippumatta on tärkeää pitää sauna lämpimänä vain sen aikaa, kun sitä käytetään. Puulämmitteisen saunan liika lämmittäminen voi vaurioittaa hormia. Sähkösaunan turha päällä pitäminen puolestaan voi aiheuttaa syttymisriskin esimerkiksi saunan paneloinnille. Saunan rakenteisiin liittyen tulee huomioida se, että esimerkiksi lauteista tulee olla kiukaaseen valmistajan ohjeiden mukainen suojaetäisyys.
Saunapalot eivät siis syty sattumalta. Saunapalojen teematutkimuksessa tehdyn arvion mukaan noin kaksi kolmasosaa saunapaloista on ihmisen toiminnasta johtuvia. Joulusaunoja lämmitettäessä onkin hyvä muistaa myös, että oman toimintakyvyn madaltuminen esimerkiksi alkoholinkäytön seurauksena aiheuttaa turhan turvallisuusriskin saunoessa.
Turvallisia löylyjä sekä joulusaunaan että talven saunailtoihin!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo KoukiPalontutkinnan asiantuntijaverkoston jäsen; johtava palotarkastaja, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
Puh:040 843 7550timo.kouki@porvoo.fiPasi PaloluomaPalontutkinnan asiantuntijaverkoston puheenjohtaja; palopäällikkö, Varsinais-Suomen pelastuslaitos
Puh:050 467 2009pasi.paloluoma@turku.fiAntti HalmelaPalontutkinnan asiantuntijaverkoston varapuheenjohtaja; projektipäällikkö, Satakunnan pelastuslaitos
Puh:044 701 1507antti.halmela@satapelastus.fiTomi TimonenkoulutusjohtajaSuomen Palopäällystöliitto
Puh:044 733 4112tomi.timonen@sppl.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.
Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.
Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Palo‑osastointi on rakennuksen näkymätön turvatekijä – mutta vain jos savu pysyy osastossa21.1.2026 05:55:00 EET | Tiedote
Rakennusten paloturvallisuuden perusta on toimiva ja tiivis palo‑osastointi. Sen tehtävänä on estää palon ja erityisesti savun leviäminen tilasta toiseen. Tuli ei leviä ainoastaan kiinteässä materiaalissa vaan se leviää erityisen nopeasti palokaasuissa, jotka löytävät reittinsä pienistäkin raoista. Tällaisen palon leviämisen estämisessä erityisen kriittinen tekijä on oikein rakennetut tiiviit palo-osastoinnit.
Kittilän VPK:n päällikkö Jani Jauhojärvi on valittu Vuoden Sopimuspalokunnan päälliköksi 202511.12.2025 05:56:00 EET | Tiedote
Suomen Palopäällystöliitto on valinnut Vuoden Sopimuspalokunnan päälliköksi 2025 Jani Jauhojärven Kittilän VPK:sta. Hän on toiminut tehtävässään jo 18 vuotta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto11.12.2025 05:55:00 EET | Tiedote
Suomen Palopäällystöliiton Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta on myöntänyt vuoden 2025 turvallisuuspalkinnon Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Palkinto myönnettiin tunnustuksena merkittävästä työstä alueen turvallisuuden kehittämisessä ja yhtenäisen turvallisuuskulttuurin rakentamisessa.
Suomessa kerrostalot ovat paloturvallisia, mutta palon leviämisen estämiseksi pitää muistaa nämä asiat27.11.2025 16:49:10 EET | Tiedote
Hongkongin massiivinen kerrostalojen palo on nostanut tarkasteluun myös Suomessa olevien kerrostalojen paloturvallisuuden. Suomessa on vuonna 2025 syttynyt kerrostalon asuinhuoneistossa elokuun loppuun mennessä 883 tulipaloa (PRONTO*). Suomessa asuntojen ja rakennusten paloturvallisuuteen ja palon leviämisen estämiseen kiinnitetään kuitenkin suurta huomiota. Rakentamista ja rakennusten remontointia ohjataan ympäristöministeriön paloturvallisuutta huomioivalla asetuksella**. Tulipalon sattuessa ihmisen toiminnalla on kuitenkin olennainen osa palon ja palokaasujen leviämisen hallintaan.
Rivitalojen ullakkojen palo-osastoinneissa on puutteita2.6.2025 09:58:20 EEST | Tiedote
Rivitalopalot ovat tuhoisia ja aiheuttavat suuria inhimillisiä kärsimyksiä. Ne leviävät nopeasti, jos asuntojen palo-osastoinnit ovat puutteellisia. Myös rakentamisen laadussa ja piiloon jäävien rakenteiden dokumentoinnissa olisi paljon parannettavaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
