Lankisen lukupiiri aukeaa kaikille

#lankisenlukupiiri on verkossa toimiva yhteisö, johon pääsee mukaan liittymällä Facebook-ryhmään. Syksyn aikana Kevin valitsee lukupiiriin itseään kiinnostavia kirjoja, joista voi keskustella ryhmässä. Niiden lisäksi jäsenet voivat jakaa sivustolla omia kirjavinkkejä ja lukukokemuksia. Facebook-ryhmä tulee julkiseksi tiistaina 13.8.2019. Lukupiirin ensimmäinen kirja selviää 5.9. mennessä.
”Kohina lukupiiristä alkoi haastattelusta MM-kisojen aikaan. Se yllätti minut, koska kirjojen lukeminen on pitkään ollut minulle tärkeä ajanviete. Mietin silloin, että kokemustemme ja näkemystemme jakaminen laajemmankin piirin kanssa saattaisi olla aika hauskaa. Tiedän kokemuksesta, miten koukuttavaa lukeminen on ja haluan lukupiiriini mukaan jokaisen luku- ja kirjoitustaitoisen. Samalla haluan omalla esimerkilläni vaikuttaa erityisesti nuorten lukuintoon ja kannustaa muitakin ihmisiä kirjojen pariin”, Kevin Lankinen sanoo.
Lukupiiri toteutetaan yhteistyössä Werner Söderström Osakeyhtiön kanssa. Lukupiirin kautta tilattujen kirjojen tuotolla tuetaan Suomen Icehearts ry:n toimintaa.
Linkki ryhmään:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Timo Julkunen
Toimitusjohtaja
Werner Söderström Osakeyhtiö
+358 40 5490 434
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Werner Söderström Osakeyhtiö
Werner Söderström Osakeyhtiö mahdollistaa Outsider Art Festivalin kirjallisen osuuden9.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Osana yhteiskuntavastuutaan Werner Söderström Osakeyhtiö mahdollistaa Outsider Art Festivalin kirjallisuusohjelman jo neljättä kertaa. Festivaalin ja kustantamon yhteistyö synnyttää uutta ymmärrystä siitä, miten yhdenvertaisuutta voidaan konkreettisesti edistää. Se tuottaa omaäänisiä kirjallisia sisältöjä ja nostaa esiin uusia tekijöitä, joilla on vahva yhteiskunnallinen merkitys ja sanoma. OAF:n ohjelmaan valitut taiteilijat julkistetaan keskiviikkona 9.4. G Livelabissa pidettävässä tilaisuudessa. Illan käynnistää kello 18.30 Aleksis Salusjärven vetämä keskustelu Jenni Haukion ja OAF:n Heini Merkkiniemen kanssa, jonka jälkeen esiintyvät runoilija Sanni Purhonen, Vapaa sana, Kalevi Helvetti, Cepan maailma sekä kolmen hammondin trio Salonen-Gustavson-Gröhn.
80-vuotisjuhlavuotena muumitarinat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan27.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Tove Jansson kirjoitti ensimmäisen muumiromaanin 80 vuotta sitten, toisen maailmansodan aikaan. Klassikoiden ja uusien kirjojen kautta muumien ja juhlavuoden sanoma, Ovi on aina auki, tavoittaa lukijat poikkeuksellisen laajalla ikäskaalalla.
Helsinki Noir – Stadin pimeä puoli – The Dark Side of Helsinki25.3.2025 12:30:00 EET | Tiedote
Uusi kansainvälinen kirjallisuusfestivaali Helsinkiin
Painetun kirjan myynnin kasvu johdatti Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamot ennätysmyynteihin vuonna 202429.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Painetun kirjan myynti kasvoi merkittävästi kaikissa yleisen kirjallisuuden genreissä vuonna 2024. Erityisenä myynnin veturina toimi lasten- ja nuortenkirjallisuus, jonka vanavedessä myös kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden myynnit kasvoivat merkittävästi. Myös digitaalinen kirjamarkkina pysyi niukasti kasvu-uralla.
Valtiotieteiden tohtori Jenni Haukio WSOY:n yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi16.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
WSOY haluaa kehittää rooliaan yhteiskunnallisena toimijana ja on kutsunut VTT Jenni Haukion tehtävään yhteiskuntavastuun johtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme