Suomen YK-liitto

Lankkipoika Amaru on yksi maailman 160 miljoonasta työtä tekevästä lapsesta – YK:n Kansainvälisenä lapsityön vastaisena päivänä julkaistava laulu muistuttaa ongelman laajuudesta koronapandemian aikana

Jaa

Eija Ahvo ja Tuija Rantalainen nostavat esiin lapsityön ongelmia uudella singlellä ja musiikkivideolla yhteistyössä Suomen YK-liiton kanssa.

Tuoreimpien tietojen mukaan lapsityön määrä on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen. Kuva: Jari Kivelä / UNICEF
Tuoreimpien tietojen mukaan lapsityön määrä on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen. Kuva: Jari Kivelä / UNICEF

Tiedotetta muokattu 11.6., korjattu tuoreet tiedot työtä tekevien lasten määrästä ILO:n ja UNICEFin uuden raportin pohjalta.

Vuosi 2021 on kansainvälinen lapsityön poistamisen teemavuosi ja kesäkuun 12. päivä on YK:n Kansainvälinen lapsityön vastainen päivä

Eija Ahvon ja Tuija Rantalaisen kappale Lankkipoika Amaru kertoo lapsityöläisen tarinan Boliviasta. Kuten moni muukin työtä tekevä lapsi, myös Amaru toivoo pääsevänsä kouluun ja haluaa saada ammatin. Ahvo ja Rantalainen haluavat yhdessä Suomen YK-liiton kanssa nostaa esiin maailmanlaajuista ongelmaa: maailmassa noin 160 miljoonaa lasta tekee työtä, eikä voi kokea ansaitsemaansa lapsuutta.

”Lapsityöstä ei todellakaan ole liikaa puhuttu. Laulu avaa silmät ja lohduttaa”, sanovat tekijät.

Kappale ja musiikkivideo julkaistaan lapsityön vastaisen päivän aattona perjantaina 11.6. kello 00.01.

Musiikkivideo Suomen YK-liiton You tube -kanavalla

Kappale Tuija Rantalaisen Spotify-sivulla

Eija Ahvo on palkittu näyttelijä, laulaja ja UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs. Tuija Rantalainen on muusikko ja musiikintekijä. Musiikkivideolla nähdään Jari Kivelän UNICEFille kuvaamia valokuvia.

Lapsityö maailmassa

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n ja YK:n lastenjärjestö UNICEF:in mukaan maailmassa noin 160 miljoonaa lasta tekee työtä, eikä voi kokea ansaitsemaansa lapsuutta. Noin puolet heistä, 79 miljoonaa lasta, joutuu työskentelemään pakotettuina tai vaarallisissa työympäristöissä – pahimmillaan prostituutiossa tai aseellisten konfliktien armoilla.

Yli puolet työtä tekevistä lapsista on iältään 5-11-vuotiaita. Eniten lapsityötä käytetään maanviljelyksessä (70%), palveluissa (20%) ja teollisuudessa (10%, mukaan lukien kaivosteollisuus).

Tuoreen ILO:n ja UNICEF:in raportin mukaan lapsityön määrä on maailmassa kasvanut ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen. Vuoden 2020 alussa lapsityön tekijöitä oli 8,4 miljoonaa enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin.

Lapsityön määrää onnistuttiin vähentämään vuodesta 2000 alkaen 94 miljoonalla. Viime vuosina hyvä kehitys on kuitenkin kääntynyt ja koronapandemia on tuonut merkittävän lisähaasteen tähän työhön. Raportin mukaan lapsityön määrä voi kasvaa yhdeksällä miljoonalla koronapandemian seurauksena. Kehitysmaiden taloudet ovat erityisen haavoittuvia kriiseille ja niiden kantokyky on koetuksella pandemian seurauksena. Valitettavasti lapset ovat usein niitä, jotka kärsivät yhteiskuntien ongelmista ensimmäisenä. ILO on arvioinut, että koronapandemian seurauksena miljoonat lapset ovat vaarassa joutua lapsityöhön.

Lapsityön poistaminen kaikissa muodoissaan vuoteen 2025 mennessä on yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (Agenda 2030, tavoite 8, alatavoite 8.7).

ILOn periaatteiden mukaan kaikilla sen jäsenvaltioilla on velvollisuus poistaa pakkotyö, lapsityö ja syrjintä sekä taata yhdistymisvapaus. ILO on osa YK-järjestelmää.

Lapsityö Boliviassa

Lankkipoika Amaru -laulu sijoittuu Boliviaan, joka vuonna 2014 laillisti lapsityön käytön. Lailla pyrittiin suojaamaan lapsityöläisiä ja parantamaan heidän työskentelyolosuhteitaan. Kansainvälisen painostuksen ja ILO:n tekemän työn seurauksena lakia muutettiin pari vuotta sitten. Tilanne on edelleen ongelmallinen ja liian moni lapsi joutuu tekemään työtä.

Lankkipoika Amaru
Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tuoreimpien tietojen mukaan lapsityön määrä on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen. Kuva: Jari Kivelä / UNICEF
Tuoreimpien tietojen mukaan lapsityön määrä on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen. Kuva: Jari Kivelä / UNICEF
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen YK-liitto
Suomen YK-liitto
Siltasaarenkatu 4
00530 Helsinki

+358 44 781 0300, toimisto@ykliitto.fihttps://www.ykliitto.fi

Suomen YK-liitto on YK-teemoihin keskittyvä kansalaisjärjestö. Liitto edistää laaja-alaisen vaikuttajaverkostonsa avulla kansainvälistä yhteistyötä, jossa ketään ei jätetä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen YK-liitto

Agenda - Art 2030 alkaa - taidetta YK:n Kestävän kehityksen tavoitteista esillä YK-viikon ajan16.10.2020 14:48:42 EEST | Tiedote

Agenda - Art 2030 teossarja on esillä Helsingissä Töölönlahden ympäristössä tulevan YK-viikon ajan. Teossarja sisältää muun muassa kuvataidetta, biotaidetta, keramiikkaa, performanssia, videotaidetta, vuorovaikutustaidetta, ympäristötaidetta, laulua, itkua, kirjeenvaihtoa, puheita, rituaalirunoutta ja mielenilmauksen. Teossarja on osa Suomen YK-liiton juhlatapahtumia YK:n täyttäessä 75 vuotta 24.10.2020.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme