Länsi- ja Sisä-Suomessa koronaepidemia kiihtyy, alueille tiukemmat kokoontumisrajoitukset kolmeksi viikoksi
Päätöksen mukaan sisä- ja ulkotiloissa voi 2.12.–21.12.2020 välisenä aikana järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia vain, jos osallistujien turvallisuus voidaan varmistaa opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antaman koronavirusohjeen mukaisesti. Lisäksi osallistujamäärät rajoitetaan seuraavasti:
- Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvissa kunnissa ja Punkalaitumen kunnassa enintään 10 henkilöä.
- Keski-Pohjanmaan (pl. Reisjärvi), Vaasan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiireihin kuuluvissa kunnissa enintään 20 henkilöä.
COVID-19-epidemian hillitseminen vaatii nyt lisätoimia fyysisten kontaktien vähentämiseksi
COVID-19-epidemia on viimeisten viikkojen aikana Suomessa kehittynyt huonompaan suuntaan. THL arvioi, että ihmisten terveyden suojelemiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseksi on tarpeen ottaa käyttöön lisää toimia ihmisten välisten fyysisten kontaktien vähentämiseksi. Tällä pyritään sekä ehkäisemään yhä useamman alueen epidemiatilanteen kiihtymistä perustason yläpuolelle että kääntämään ilmaantuvuus laskusuuntaiseksi niillä alueilla, jotka ovat jo siirtyneet kiihtymis- ja leviämisvaiheeseen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella sairaanhoitopiirit Vaasan sairaanhoitopiiriä lukuun ottamatta raportoivat COVID-19-epidemiatilanteen heikentyneen selvästi viikolla 48. Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Vaasan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueet ilmoittavat olevansa tällä hetkellä epidemian kiihtymisvaiheessa.
Uusia tartuntoja esiintyy kaikilla alueilla ja tilanne muuttuu nopeasti, jopa päivissä. Tartuntoja on löydetty enenevässä määrin myös iäkkäämmillä ihmisillä. Tämä saattaa lisätä sairaalahoidon tarvetta tulevien viikkojen aikana. Aiemmin annettua kokoontumisrajoitusta on siten välttämätöntä tiukentaa kolmen viikon ajaksi koko Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella.
Leviämisvaiheen välittömässä uhassa olevilla alueilla rajoitukset asetetaan muita alueita tiukemmiksi. Jos paikallinen tilanne vaatii, aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia on mahdollista tiukentaa tai täydentää kuntien tekemillä päätöksillä. Aluehallintovirasto voi myös arvioida rajoituspäätöstään uudestaan, jos epidemiologinen tilanne alueella olennaisesti muuttuu.
Lisätietoja:
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 1.12.2020
Tapahtumajärjestäjien neuvonta
Puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16)
Sähköposti: koronainfo@avi.fi
Median yhteydenotot
ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 582, marko.pukkinen@avi.fi
aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587, laura.blafield@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Hovioikeus tuomitsi johtavassa asemassa olleen henkilön alaistensa seksuaalisesta häirinnästä21.8.2025 09:28:48 EEST | Tiedote
Itä-Suomen hovioikeus vahvisti 19.8.2025 Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomion työsyrjintää ja työturvallisuusrikosta koskeneessa asiassa vain pienin muutoksin.
På byggarbetsplatserna förekommer flest brister i personlig skyddsutrustning och fallskydd21.8.2025 08:20:19 EEST | Pressmeddelande
Arbetarskyddsinspektörerna inom byggnadsbranschen har under första hälften av 2025 utfört cirka 700 arbetarskyddsinspektioner på större husbyggnadsarbetsplatser. De flesta bristerna som upptäcktes vid inspektionerna gällde personlig skyddsutrustning som används inom byggarbete, och krav på att åtgärda säkerhetsbrister ställdes på var tredje arbetsplats. Åtgärder på grund av säkerhetsbrister ålades för användning av skyddshjälm, ögonskydd, andningsskydd samt andra typer av personlig skyddsutrustning.
Rakennustyömailla eniten puutteita henkilönsuojaimissa ja putoamissuojauksessa21.8.2025 08:03:45 EEST | Tiedote
Rakennusalan työsuojelutarkastajat tekivät vuoden 2025 alkupuoliskolla ympäri Suomea suuremmille talonrakennustyömaille noin 700 työsuojelutarkastusta. Eniten puutteita havaittiin rakennustyössä käytettävissä henkilönsuojaimissa, joista velvoitteita turvallisuuspuutteiden korjaamiseen annettiin joka kolmannella työmaalla. Puutteita havaittiin mm. suojakypärän käytöstä, silmien suojauksesta ja hengityksen suojaimista.
Överdirektör Merja Ekqvist överräckte livräddningsmedaljer i Helsingfors 19.8.2025 till tre personer från Södra Finland20.8.2025 12:22:54 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finlands överdirektör Merja Ekqvist överräckte tisdagen den 19 augusti 2025 de livräddningsmedaljer som republikens president hade förlänat tre personer som bor i Södra Finlands område. De hade räddat personer i livsfara och visat särskilt mod och rådighet med äventyrande av den egna säkerheten.
Ylijohtaja Merja Ekqvist luovutti hengenpelastusmitalit kolmelle eteläsuomalaiselle henkilölle Helsingissä 19.8.202520.8.2025 12:22:54 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist luovutti tasavallan presidentin myöntämät hengenpelastusmitalit tiistaina 19.8.2025 kolmelle Etelä-Suomen alueella asuvalle henkilölle. He ovat pelastaneet hengenvaarassa olleen ihmisen osoittaen erityistä rohkeutta ja neuvokkuutta oman turvallisuutensa vaarantaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme