Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tulee voimaan 10 hengen kokoontumisrajoitus
Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 10 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta (annettu 21.9.2020, päivitetty 22.2.2021). Ohjeessa kuvataan myös tartuntatautilain pykälän 58 c edellyttämät velvollisuudet niille, jotka vastaavat asiakkaiden ja osallistujien käyttämistä tiloista.
Kokoontumisrajoitus on voimassa 24.5.-6.6.2021 kaikissa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kunnissa.
Pohjois-Ruotsin tautitilanne on edelleen hyvin huono ja Länsi-Pohjan rajanylityspaikoilla on päivittäin liikennettä merkittävissä määrin Suomeen. Siksi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on yhä olemassa riski, että tartuntojen määrä lähtee nopeasti kasvuun. Aiempia kokoontumisrajoituksia tulee purkaa maltillisesti, joten alueellisen koronatyöryhmän mukaan Länsi-Pohjan alueella kokoontumisrajoitusta voidaan lieventää kuudesta 10 henkilöön.
Lisätietoa
Päätös kokoontumisrajoituksesta Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelle LAAVI/750/2021
Usein kysytyt kysymykset koronaviruksesta avi.fi:ssä
Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: koronainfo@avi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna HolmlundaluehallintoylilääkäriLapin aluehallintovirasto
Puh:0295 017 365etunimi.sukunimi@avi.fiSari KemppainenaluehallintoylilääkäriLapin aluehallintovirasto
Puh:0295 017 350etunimi.sukunimi@avi.fiKaisa AinasojaylijohtajaLapin aluehallintovirasto
Puh:0295 017 345etunimi.sukunimi@avi.fiTietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapin nuorisotyöntekijät kokoontuvat Ranualle vuosittaiseen Kläppi-tapahtumaan20.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Lapin alueella toimivat nuorisotyöntekijät ja heidän esihenkilönsä kokoontuvat 24.-25.9.2024 Lapin alueellisille nuorisotyöpäiville Kläppiin. Tänä vuonna Kläpin järjestäjänä toimii Ranuan kunta, ja tapahtuma järjestetään kaksipäiväisenä tapahtumana Ranualla.
Produktionsenheten för grönt väte vid Borgå raffinaderi har beviljats miljötillstånd19.9.2024 13:06:00 EEST | Tiedote
Regionförvaltningsverket beviljade miljötillstånd för den nya produktionsenheten för grönt väte vid Neste Abp:s raffinaderi i Borgå. Företaget ålades att utreda enhetens bullerverkningar, såväl genom mätningar som genom modellberäkning, samt att kontrollera värmebelastningen av kylvatten och dagvattenkvaliteten.
Porvoon jalostamon vihreän vedyn tuotantoyksikkö sai ympäristöluvan19.9.2024 13:06:00 EEST | Tiedote
Aluehallintovirasto myönsi ympäristöluvan Neste Oyj:n Porvoon jalostamon uudelle vihreän vedyn tuotantoyksikölle. Yksikön meluvaikutukset määrättiin selvitettäväksi sekä mittauksin että mallilaskennan avulla. Jäähdytysvesien lämpökuormaa ja hulevesien laatua on tarkkailtava.
Lapin maanpuolustuskurssi pidetään syyskuun viimeisellä viikolla19.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi pidetään 23.–27.9. Luostolla. Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin järjestämä kurssi antaa osallistujille ajantasaiset tiedot maanpuolustuksesta ja Suomen kokonaisturvallisuudesta.
Savonlinnassa vietetään nuorisotyöpäiviä - nuorisotyön tunnustuspalkinnot jaettiin iltagaalassa18.9.2024 21:00:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen nuorisotyöpäivät kokosi 18. - 19.9.2024 nuorisotyön ammattilaiset Savonlinnaan keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja kehittämään nuorisotyön käytäntöjä. Yli 120 alan toimijaa on ilmoittautunut mukaan päiville. Nuorisotyön tunnustuspalkinto jaettiin kolmelle nuorisotyön ammattilaiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme