Länsiniittyyn valmistuu päiväkoti vuonna 2023
26.3.2021 10:42:57 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 22.3. Länsiniityn päiväkodin tarveselvityksen. Tämän jälkeen laaditaan hankesuunnitelma. Tavoitteena on, että päiväkoti olisi käyttövalmis vuonna 2023.
Päiväkodille on varattu tontti Nuotiopiiri-nimisen kadun alkupäähän, Nuotiopiirin ja Länsiniityntien väliin jäävälle alueelle. Päiväkotirakennus sijoitetaan tontille siten, että tulevaisuudessa on mahdollista tarvittaessa laajentaa päiväkotirakennusta tai rakentaa samalle tontille koulu.
Tontille rakentuu 87 paikkainen palvelusetelipäiväkoti eli yksityinen päiväkoti, jolta kaupunki ostaa varhaiskasvatuspalvelut.
- Päiväkotiin tulee yhteensä viisi ryhmää: kolme suomenkielistä ryhmää, joista yksi alle kolmevuotiaiden ryhmä ja kaksi yli kolmevuotiaiden ryhmää sekä kaksi ruotsinkielistä ryhmää, joista yksi alle kolmevuotiaiden ryhmää ja yksi yli kolmevuotiaiden ryhmä, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Anne Savola-Vaaraniemi.
Ryhmärakenteen halutaan kuitenkin olevan joustava, jotta muutoksia voidaan tarvittaessa tehdä. Esiopetusta alueella tarjotaan Metsäkallion päiväkodissa.
Vaikutuksia muihin suuralueen päiväkoteihin
Länsiniitty, Koskisuo, Kotiranta ja Metsäkallio kuuluvat kaikki Kotirannan suuralueeseen. Länsiniityn uudella päiväkodilla on vaikutuksia myös alueen muihin varhaiskasvatusyksiköihin.
- Kun Länsiniityn päiväkoti valmistuu, vapautuu Metsäkallion päiväkodista tilaa kahdelle lapsiryhmälle. Sinne voidaan siirtää Hemstrands daghemin päiväkodin kaksi ryhmää ja samalla luopua Hemstrands daghemin pienistä ja vähäisen henkilöstömäärän vuoksi haavoittuvista tiloista.Metsäkallion päiväkodissa jatketaan pihassa sijaitsevan paviljongin vuokra-aikaa, Savola-Vaaraniemi kertoo.
Länsiniityn uuden päiväkodin palveluntuottajan ja rakennuttajan valinnassa käytetään avointa kutsumenettelyä. Vastaavaa menettelyä käytettiin Pukinjärven palvelusetelipäiväkodin perustamisen yhteydessä vuonna 2017.
- Kaupungin näkökulmasta palvelusetelipäiväkodin etu omaan investointiin nähden on, että maksamme vain käytössä olevista paikoista, investointi ei rasita kaupungin tasetta ja rakentamisen aikataulu voi olla hieman nopeampi, Savola-Varaaniemi kertoo.
Kun Länsiniityn päiväkoti on valmis ja käytössä, on palvelusetelipaikkojen kustannus kaupungille noin 995 000 euroa vuodessa. Mikäli Hemstrads daghemin tiloista luovutaan, syntyy tästä säästöjä vuositasolla 370 000 euroa vuositasolla. Metsäkallion paviljongin vuokrakustannus on 164 400 euroa vuodessa.
Yhteyshenkilöt
Anne Savola-VaaraniemiVarhaiskasvatusjohtaja - Direktör för småbarnspedagogik
Puh:040 610 3233anne.savola-vaaraniemi@vaasa.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ungdomsgården Sumppu öppnade sina dörrar i en ny lokal i Storviken22.9.2026 15:01:00 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsgården Sumppu har fått en helt ny lokal i Isolahden koulus nybyggnad. Utöver den traditionella ungdomslokalen finns det nu också rum för spel och band.
Nuorisotalo Sumppu avasi ovensa uusissa tiloissa Isolahdessa22.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Nuorisotalo Sumppu on saanut täysin uudet tilat Isolahden koulun uudisrakennuksesta. Perinteisen nuorisotilan lisäksi käytössä on nyt myös pelihuone ja bänditila.
Arbetslösheten minskade och mängden lediga jobb ökade inom Österbottens sysselsättningsområde i augusti22.9.2026 13:33:59 EEST | Pressmeddelande
Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i augusti fortfarande en av de lägsta i landet (7,1 %). Arbetslöshetsgraden sjönk med 0,1 procentenheter jämfört med året innan (7,2 %) och med 1,4 procentenheter jämfört med föregående månad (8,5 %). I hela landet var arbetslöshetsgraden 12,0 % i augusti, vilket innebär en minskning på 1,2 procentenheter jämfört med juli. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret.
Työttömyys väheni ja avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Pohjanmaan työllisyysalueella elokuussa22.9.2026 13:33:55 EEST | Tiedote
Pohjanmaan työllisyysalueella (Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri) oli elokuussa edelleen yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista (7,1 %). Työttömyysaste laski 0,1 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta (7,2 %) ja 1,4 prosenttiyksikköä edelliskuusta (8,5 %). Koko maan työttömyysaste oli elokuussa 12,0 %, ja se laski heinäkuusta 1,2 prosenttiyksikköä. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon.
Ett nytt familjeevenemang Skördefest ordnas på TaiKon21.9.2026 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
Lördag 26.9 fylls TaiKon med glädje, kreativitet och samvaro då familjeevenemanget Skördefest för första gången ordnas i huset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
