Lapin ELY-keskus esittää muutoksia Kittilän pohjavesialueiden luokituksiin

Luokitusmuutosesitykset perustuvat pohjavesialueilla vuoden 2019–2021 aikana tehtyihin tutkimuksiin, joiden avulla selvitettiin pohjavesialueiden soveltuvuutta yhdyskuntien vedenhankintaan. Tutkimukset sisälsivät maaperäkairauksia, ominaisantoisuuspumppauksia, virtaamamittauksia, lähdeinventointeja, maatutkaluotauksia ja maastotarkasteluja.
Tutkimusten perusteella esitetään pohjavesialueiden luokitusten nostamisia, rajausmuutoksia, pohjavesialueiden poistamisia luokituksesta sekä yhden uuden pohjavesialueen rajaamista. Esitetyt muutokset koskevat kaikkia Kittilän kunnan alueella sijaitsevia pohjavesialueita.
Luokitusmuutokset perustuvat lainsäädännön muutokseen
Pohjavesialueet luokitellaan vedenhankintaa varten tärkeiksi (1-luokka) tai muiksi vedenhankintaan soveltuviksi pohjavesialueiksi (2-luokka). Lisäksi E-luokkaan (1E, 2E tai E) luokitellaan ne pohjavesialueet, joiden pohjavedestä jokin maa- tai pintavesiekosysteemi on suoraan riippuvainen (esimerkiksi lähteet). Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokitus perustuvat alueiden luonnontieteellisiin ja hydrogeologisiin ominaisuuksiin.
Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) vastaavat pohjavesialueiden kartoituksesta ja luokituksesta sekä pohjavesialuetiedon ylläpidosta. Lain mukaan kaikkia aikaisemmin luokiteltuja pohjavesialueita tarkastellaan niiden suojelutarpeen ja vedenhankinnan käyttöön soveltuvuuden kannalta kuin ne määriteltäisiin ensimmäisen kerran.
Tutustu aineistoon
Luokitusmuutoksia koskevat aineistot ovat nähtävillä 2.2.-7.3.2022. Kaikilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä esitetyistä muutoksista Lapin ELY-keskukselle 7.3.2022 mennessä. Tutustu aineistoon ELY-keskuksen verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suunnittelija Aleksi Tuunainen puh. 0295 037 041
Hydrogeologi Anne Lindholm puh. 0295 037 021
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lapin ELY-keskusRovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Tornion sillan liikennejärjestelyt muuttuvat ensi viikon alussa24.10.2025 10:53:47 EEST | Tiedote
Tornion sillan liikennejärjestelyt muuttuvat ensi viikon alkupuolella, kun kaideasennukset saadaan valmiiksi.
Tornionjoen kalastusluvat kävivät kaupaksi rajoituksista huolimatta22.10.2025 08:55:24 EEST | Tiedote
Kalastussääntöjen tiukentuminen vaikutti vain vähän kalastajamääriin Tornionjoella kalastuskaudella 2025. Kalastajien lupa-asiat olivat pääosin kunnossa ja uusia kalastusmääräyksiä noudatettiin melko hyvin.
Työttömyyden alueelliset erot Lapissa huomattavia21.10.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Lapissa oli syyskuussa 7 530 työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden kehitys jatkui Lapissa yhä koko maata myönteisempänä. Alueelliset kehityserot työttömyydessä ovat Lapissa huomattavia ja työttömien osuus työvoimasta vaihteli kunnittain 6,3–15,4 %:iin. Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt myös Lapissa. Avoimissa työpaikoissa näkyy tulevan matkailusesongin työvoimatarpeet.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 10:05:52 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Lapin teitä uusittiin 210 kilometriä8.10.2025 12:18:17 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 päällystysurakat on saatu Lapissa valmiiksi. Teitä päällystettiin ja rakenteita vahvistettiin 210 kilometrin verran. Tänä vuonna Lapin ELY-keskukselle myönnettiin 29,1 miljoonaa teiden ylläpitoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme