Lapin kansanedustajien terveiset hallitusohjelmaneuvotteluihin – Suomi tarvitsee pohjoisen ohjelman

Muuttuneen geopoliittisen tilanteen johdosta pohjoisen Suomen merkitys korostuu entisestään ja tätä silmällä pitäen pohjoisen teemat tulee huomioida erityisessä pohjoisessa ohjelmassa. Pohjoisen investointipotentiaali, rikkaat luonnonvarat ja turvallisuuden kannalta keskeinen logistinen sijainti tulee huomioida Suomen keskeisenä kasvualustana.
Lapin kansanedustajat vetoavat, että hallitus rakentaa pohjoisen ohjelman yhdessä alueen toimijoiden kanssa ja sen laatimista varten hallitus perustaa valtioneuvoston kansliaan poikkihallinnollisen työryhmän, jossa on mukana kattava edustus pohjoisen toimijoista.
Pohjoinen ohjelma sisältää toimenpiteitä vihreän siirtymän vauhdittamiseksi, investointien lisäämiseksi, työvoimapulan haasteiden ratkaisemiseksi sekä koko Suomen huoltovarmuuden kannalta strategisten väyläyhteyksien kehittämiseksi pohjoisessa.
Ohjelma pitää sisällään myös kasvulähtöisiä pilotteja, joissa toteutetaan työvoimapoliittisten ja verotuksellisten ratkaisujen kokeiluja vihreän siirtymän edistämiseksi pohjoisessa. Kokeiluun liitetään erityinen asunto-ohjelma, jolla helpotetaan vuokra-asuntojen saatavuutta harvaan asutuilla alueilla, joissa kärsitään asunto- ja työvoimapulasta.
Lapin kansanedustajat valitsivat järjestäytymiskokouksessaan kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän (sd.) toimimaan Lapin kansanedustajien puheenjohtajana.
Lisätietoja: kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä p. 050 512 2663
Yhteyshenkilöt
Johanna Ojala-NiemeläKansanedustaja
Puh:050 512 2663Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kansanedustaja Heinäluoma: Huomenlahja hallitusneuvottelijoille26.5.2023 09:15:01 EEST | Tiedote
Uutta hallituspohjaa rakentavat puolueet ovat jumittuneet Säätytalolla kiistelemään työperäisten maahanmuuttajien tulorajoista. Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma antaa oppositiosta käsin hallitusneuvottelijoille huomenlahjan ja toivoo, että tuleva hallitus lähtisi ratkomaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä alipalkkauksen kriminalisoinnilla sekä ammattiyhdistysten kanneoikeuden säätämisellä.
SDP:n Harakka: Kyberjohtaminen on kunnossa - viranomaisten valtuuksia vahvistettava25.5.2023 11:17:08 EEST | Tiedote
Työtään päättävä hallitus on uudistanut kyberturvallisuuden johtamista, koordinointia, suunnittelua ja rahoitusta. Seuraavan hallituksen tehtäväksi jää kohentaa viranomaisten toimivaltuuksia ja harkita tarvetta pääministerin turvallisuuspoliittisille neuvonantajille.
SDP:n Eloranta: Kansalaisopistoilta leikkaaminen vähentäisi työttömien mahdollisuuksia laajentaa osaamistaan23.5.2023 15:16:16 EEST | Tiedote
STT:n tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa pöydällä olisi myös merkittäviä, 20-70 miljoonan euron, leikkauksia kansanopistojen, kansalaisopistojen ja kesäyliopistojen valtiontukeen. SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää mahdollisia leikkauksia erittäin haitallisina erityisesti jatkuvan oppimisen näkökulmasta. Eloranta korostaa kansalaisopistojen tarjoamien monipuolisten kurssien merkitystä erityisesti työikäisten osaamisen kehittämisen kannalta.
SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen: ”Kaavaillut leikkaukset tarkoittaisivat monien oppilaitosten lakkauttamista, opiskelumahdollisuuksien heikkenemistä sekä laajamittaisia irtisanomisia henkilöstövaltaisella koulutusalalla23.5.2023 14:53:01 EEST | Tiedote
”Olen erittäin huolestunut kansalaisopistojen ja vapaan sivistystyön tulevaisuudesta”, aiemmin kansalaisopiston rehtorina työskennellyt savonlinnalainen kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen toteaa.
SDP:n Pia Hiltunen: Koulutuksesta ja sivistyksestä leikkaaminen olisi lyhytkatseista talouden tasapainottamista23.5.2023 12:27:07 EEST | Tiedote
Ennen vaaleja kokoomus lupasi, että koulutus on sen ”erityissuojeluksessa”. Nyt julki tulleet tiedot ennustavat kuitenkin koulutusleikkauksia. SDP:n Pia Hiltunen vaatii Petteri Orpoa pitämään kiinni suomalaisille antamistaan vaalilupauksista, ja estämään uhkaavat koulutusleikkaukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme