Lapin tulvien arvioidaan jäävän alle vahinkorajojen

Kaikissa säännöstellyissä järvissä on varauduttu tekemään tarvittavat toimet, jotta vältytään yllätyksiltä, jos sademäärä ylittää ennusteet. Epävarmuudet ovat tässä vaiheessa suuria. Tulvien lopulliset suuruudet riippuvat voimakkaasti sulamisajan säästä. Myös tulvahuippujen ajoitukset voivat muuttua paljon. Sään ennustetaan kylmenevän tällä viikolla. Jos huhtikuun loppu ja toukokuun alku ovat ennustettua lämpimämpiä, tulvahuiput todennäköisesti aikaistuvat.
Jäät ovat keskimääräistä selvästi ohuemmat, joten jääpatojen aiheuttamien tulvien riski arvioidaan pieneksi. Ohuet jäät voivat lähteä liikkeelle tavanomaista pienemmillä virtaamilla. Voimakas auringonpaiste aiheuttaa jäiden haurastumista eli puikkoontumista. Vankankin näköisen jään kantavuus voi olla todella heikko ja jäät murskaantuvat heti jäiden liikahtaessa.
Simojoki
Simojoessa virtaama on jo hieman noussut. Mikäli sää toteutuu ennusteen mukaisena, virtaama saavuttaa huippunsa toukokuun alkupuolella. Simojoen jäiden arvioidaan purkautuvan ennen vappua. Monilla alueilla virta on jo syövyttänyt pitkiä sula-alueita. Tulvasta on tulossa keskimääräinen tai sitä hieman pienempi.
Tornionjoki ja Muonionjoki
Tornionjoella ja Muonionjoella kevään eteneminen on vielä hyvin rauhallista. Jäiden arvioidaan lähtevän liikkeelle toukokuun toisen viikon vaiheilla. Virtaamaennusteen mukaan suurin virtaama on toukokuun puolivälissä, jolloin virtaaman suuruuden arvioidaan olevan keskimääräistä kevättulvan tasoa tai sitä hieman suuremman.
Kemijoki
Kemijoessa Rovaniemen kohdalla virtaama on tavanomaisella loppukevään tasolla. Pikkuhiljaa virtaamat kuitenkin lähtevät kasvamaan lumen sulannan edetessä. Vesistöennusteen mukaan tulvahuippu saavutetaan toukokuun puolenvälin jälkeen. Tuolloin virtaaman suuruus on keskiennusteen mukaan noin puolet vuoden 2020 virtaamasta, mutta lopullinen tulvan suuruus riippuu sulamisajan säästä Tulvat Rovaniemen alueella ovat tämän päivän ennusteen mukaan keskimääräistä pienemmät eikä niistä ole odotettavissa merkittävää haittaa. Jäät Kemijoessa ovat myös erittäin ohuet ja monin paikoin jäät sulavat paikoilleen.
Ounasjoki
Ounasjoessa virtaamat ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia. Virtaamien arvioidaan lähtevän selvään nousuun toukokuun toisen viikon vaiheilla. Tulvahuippu saavutetaan toukokuun puolessa välissä tai sen jälkeen. Suuruudeltaan tulvan arvioidaan olevan keskimääräistä pienemmän. Jäät ovat myös Ounasjoen alueella tavanomaista heikommat eikä jääpatoriski ole koholla.
Ivalojoki
Ivalojoella virtaaman arvioidaan lähtevän nousuun toukokuun alkupuolella ja se saavuttanee huippunsa toukokuun puolenvälin vaiheilla. Tulvan arvioidaan olevan hieman keskimääräistä tulvaa pienempi. Myös Ivalojoella jäät ovat heikot ja niiden oletetaan purkautuvan rauhallisesti.
Tenojoki
Tulvaennusteen mukaan Tenojoella virtaama lähtee nousemaan vasta toukokuun puolenvälin vaiheilla ja saavuttaa huippunsa toukokuun loppupuolella tai jopa kesäkuun alussa. Tulvan arvioidaan olevan suuruudeltaan todennäköisesti keskimääräistä pienemmän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava vesitalousasiantuntija Timo Alaraudanjoki, puh. 0295 037 282 (Lapin ELY-keskus)
Vesitalousasiantuntija Juha Kuivalainen, puh. 0295 037 391 (Lapin ELY-keskus)
Vesitalousasiantuntija Juha-Petri Kämäräinen, puh. 0295 037 406 (Lapin ELY-keskus)
Vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354 (Lapin ELY-keskus)
Johtava hydrologi Noora Veijalainen, puh. 0295 251 159 (Suomen ympäristökeskus)
Lapin ELY-keskuksen tulva-asioiden sähköpostiosoite: tulvat.lappi(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapissa vireää elinkeinoelämää mutta myös kasvun haasteita29.4.2025 11:11:24 EEST | Tiedote
Geopoliittisten muutosten myötä Lapin tilanne- ja kehityskuvassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Infrastruktuurin tarpeet ja keskustelu saavutettavuudesta ovat olleet runsaasti esillä sekä konkretisoituneet hankkeiksi. Lapin elinkeinoelämä on vireää ja vetovoimaista, haasteena on kuitenkin osaavan työvoiman saatavuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme