Lapinlahden sairaala-alueen kehittämistä koskeva selvitys valmistui
27.1.2021 09:26:46 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Selvitystyössä on etsitty Helsingin kaupunginhallituksen määrittelemien reunaehtojen mukaisesti sellaista ratkaisua, joka avulla aluetta voisi kehittää taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävällä tavalla.
Selvityksessä ehdotetaan, että alueen ja rakennusten omistaja, Helsingin kaupunki, perustaa Lapinlahden sairaala-alueen rakennuksia hallinnoimaan kiinteistöosakeyhtiön. Sen tehtäväksi tulisi korjata alueella olevat kiinteistöt vaiheittain. Lisäksi yhtiö kehittäisi alueen toimintaa niin, että alueen identiteetti mielen hyvinvoinnin paikkana ja pienyrittämisen alustana säilyy ja kehittyy. Yhtiön työ käynnistyisi noin kolme vuotta kestävällä kehitysjaksolla.
Selvitystyössä visioidaan, että Lapinlahteen olisi mahdollista luoda Maria 01:n ja Kaapelitehtaan toiminnallisia malleja mukaileva uudenlainen ja ainutlaatuinen henkisen kaupunkikulttuurin keskittymä.
Selvityshenkilöt ehdottavat, ettei puiston laidalle tule niin laajaa täydennysrakentamista kuin aiemmassa kilpailuehdotuksessa esitettiin ja että puisto säilytetään merkittävänä historiallisena viheralueena. Selvityksessä nähdään kuitenkin mahdollisena pienimuotoinen, mielenterveyskuntoutujia tai muita erityisen tuen tarpeessa olevia palveleva täydennysrakentaminen Alvilan (Lapinlahdenpolku 6) välittömään pihapiiriin. Uudisrakentamisen ei selvityksen mukaan tulisi uhata historiallisten rakennusten ja puiston muodostamaa kokonaisuutta eikä uhanalaisen kirvelilattakoin suojelua.
Helsingin kaupunki on selvittämässä mahdollisuuksia Salmisaaren voimalaitoksen ja Lapinlahden välisen alueen kehittämiseksi. Selvityksessä todetaan, että tämä tarjoaisi mahdollisuuden etenkin Lapinlahden puiston olosuhteiden parantamiseen ja parempaan kokonaistalouteen alueen kehittämisessä. Työryhmä ehdottaa, että Lapinlahden aluetta koskeneen kilpailun voittaneelle NREP Oy:lle osoitettaisiin suunnitteluvaraus uudisrakentamiselle tältä nykyisen puiston ulkopuoliselta alueelta.
Lapinlahden alueeseen liittyvän selvityksen laativat Helsingin kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta Sirkku Huisko ja Eero Lundén Lundén Architecture Oy:stä sekä Markku Hietala ja Mika Korhonen Realidea Oy:stä. Selvitystyön aikana alueen tulevaisuudesta on keskusteltu alueesta kiinnostuneiden ja alueella toimivien yritysten, kolmannen sektorin edustajien sekä muiden toimijoiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Aho, toimialajohtaja
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 37100, mikko.aho@hel.fi
Sirkku Huisko, operatiivinen johtaja (COO)
Lundén Architecture Company
p. 050 3811 920, sirkku.huisko@lunden.co
Markku Hietala, senior advisor
Realidea Oy
p. 050 0405879, markku.hietala@realidea.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Detaljplanen för snömottagningsplatsen vid Krämertsskogsvägen går vidare till beslutsfattande22.5.2026 09:05:57 EEST | Pressmeddelande
Planeringen av snömottagningsplatsen i korsningsområdet mellan Tavastehusleden och Krämertsskogsvägen har framskridit. Stadsmiljönämnden behandlar det reviderade förslaget till detaljplan den 26 maj.
Metsäläntien lumenvastaanottopaikan kaava etenee päätöksentekoon22.5.2026 09:05:57 EEST | Tiedote
Hämeenlinnanväylän ja Metsäläntien risteysalueelle sijoittuvan lumenvastaanottopaikan suunnittelu on edennyt. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asemakaavan tarkistettua ehdotusta 26. toukokuuta.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 21.5.202621.5.2026 18:09:15 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 21.5.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 4.6.2026
Byggnadstillsynen i Helsingfors ger anvisningar för att säkerställa säkerheten hos balkongskivor21.5.2026 12:34:52 EEST | Pressmeddelande
Olycksutredningscentralen gav 21.5.2026 ett meddelande om risk för olycka som gäller balkongskivor i cementfiber. I hållfasthetstester har det konstaterats att cementfiberskivor inte lämpar sig som fallskydd.
Helsingin rakennusvalvonta ohjeistaa varmistamaan parvekelevyjen turvallisuuden21.5.2026 12:34:52 EEST | Tiedote
Onnettomuustutkintakeskus antoi 21.5.2026 onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee sementtikuituisia parvekelevyjä. Lujuustesteissä todettiin, että sementtikuituinen levy ei ole sopiva putoamissuojaksi tai estämään putoamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme