Lapinmiehen vinkit kovissa pakkasissa työskentelyyn

Haastattelimme Certegon lukkoasentajaa, Topia, -30 asteen Sodankylässä. Kysyimme, miten kova pakkanen vaikuttaa asentajan työhön ja olisiko hänellä jakaa vinkkejä muille pakkasessa työskenteleville.
-10 asteessa
pystyy vielä tekemään töitä ilman, että täytyy käydä jatkuvasti lämmittelemässä käsiä. Kädet jäätyvät herkimmin, koska paksuja hanskoja ei pysty käyttämään sorminäppäryyttä vaativissa töissä, kuten pikkujohtimien liittämisessä. Pikkutarkkaa työtä tai työstämistä on turha edes yrittää paksummilla hanskoilla.
Metalliovet ovat kylmillä keleillä keljumaisia työkohteita, koska pakkanen ja metalli ovat hieman huono yhdistelmä. Puuovia on mukavampi käsitellä kylmällä. Myös veto on vihollinen, kun oven raossa työskennellään.
-20 asteessa
alkaa jo sormet jäätymään ja kylmä tarttumaan nopeammin. Täytyy käydä autossa tai sisällä lämmittelemässä useammin, jotta pystyy jatkamaan töitä ja tekemään työt valmiiksi.
-25-30 asteessa
pystyy ulko-ovella olemaan vain minuutteja kerrallaan ja sitten alkaa tunto lähteä sormista. Näissä lämpötiloissa metallioveen koskeminen on erittäin huono idea asennushanskoilla, koska rauta on niin kylmää, että sormet jäätyvät heti kun ovesta ottaa kiinni. Kannattaa mahdollisimman vähän aikaa koskea oveen, heloihin, painikkeisiin yms. metallisiin asioihin, koska ne saavat kylmän tarttumaan helposti, ja sitten vilu ei meinaa lähteä millään pois.
Kädenlämmittimet ovat oiva keksintö, joita kannattaa testata taistelussa kylmyyttä vastaan.
Pilkkihaalarilla tarkenee
Kerrospukeutuminen on pohjoisen leveyksillä ykkösjuttu. Kun etukäteen miettii kerraston, on vaatetusta helppo vähentää, jos päivässä sattuu olemaan sekä sisä- että ulkotöitä. Pohjoisessa meillä on pilkkihaalarit vakiovarusteena siltä varalta, jos joutuu pakkasilla paljon ulko-ovia työstämään. Pilkkihaalarin saa kätevästi vetäistyä työvaatteiden päälle. Myös työkenkien tulee olla hyvät, jottei kylmä hiivi kengän läpi varpaisiin.
Ja lopuksi Topi vielä jatkaa ”koska täällä napapiirin leveyksillä on talvella pimeä yötä päivää, saa pitää jatkuvasti huolen siitä, että otsalampussa on aina virtaa, jotta näkkee tehä töitä.”
Tsemppiä kaikille ulkotyön sankareille näihin keleihin, suomalaisella sisulla!
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Marja Hämäläinen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Certego Oy
p. 044 289 9582 | marja.hamalainen@certego.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
CERTEGO on pohjoismainen turvallisuusratkaisuiden ja -palveluiden asiantuntija. Toteutamme asiakkaan liiketoimintaan integroituvia turvallisuusteknologian kokonaisratkaisuja kattavine palveluineen koko laitteiston elinkaarelle. Suunnittelemme, asennamme, hallinnoimme ja ylläpidämme kestäviä ja älykkäitä ratkaisuja mm. lukitukseen, kulunvalvontaan, työaikaan, kameravalvontaan sekä hälytinjärjestelmään. CERTEGO toimii yli 70 paikkakunnalla Pohjoismaissa, työllistää yli 1 200 henkilöä ja liikevaihto on yli 210 miljoonaa euroa. Osaamisemme ja kokemuksemme takaavat, että olemme turvallinen kumppani asiakkaille kaikilla toimialoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Certego
Finnsecurity ry julkaisi yksityisen turvallisuusalan suhdannekatsauksen8.10.2025 10:04:38 EEST | Tiedote
Turvallisuustilanteen epävarmuus vahvistaa alan markkinaa ja lisää sekä turvapalveluiden että -tuotteiden kysyntää – samalla toimijoiden osaamistarpeet lisääntyvät. CERTEGO Oy tiedottaa yksityisen turvallisuusalan suhdannekatsauksesta Finnsecurityn yritystiimin edustajana.
Ennakointia ja varautumista tukevia turvallisuuspalveluita - CERTEGO Suomen johtoryhmässä muutoksia1.10.2025 10:07:28 EEST | Tiedote
CERTEGO Suomen Palvelut-yksikön sekä CERTEGO 24/7:n tuottamat palvelut keskitetään yhteen yksikköön lokakuusta 2025 alkaen. Keskitettyjen palvelujen tavoitteena on helpottaa asiakkaiden ennakointia ja varautumista erilaisiin uhkatilanteisiin, sekä varmistaa palveluiden mahdollisimman tehokas tuottaminen ja skaalaaminen.
Verkadan ratkaisut täydentämään CERTEGOn fyysisen turvallisuuden valikoimaa25.6.2025 10:52:38 EEST | Tiedote
CERTEGO tuo Verkadan kokonaisvaltaisen turvallisuusalustan ja -tuotteet osaksi valikoimaansa Suomessa. Verkada on maailman johtava pilvipohjaisen fyysisen turvallisuuden ratkaisutoimittaja.
CERTEGO 24/7 – luonnollinen jatkumo K2 Turvapalveluille2.6.2025 11:17:56 EEST | Tiedote
K2 Turvapalveluiden nimi vaihtuu CERTEGO 24/7:ksi. K2 Turvapalvelut on ollut osa CERTEGO-konsernia maaliskuusta 2024 saakka - nimenmuutoksella yhdistämme asiantuntemuksemme yhden kattobrändin alle ja esittäydymme kokonaisvaltaisina turvallisuus-, ennakointi- ja valvontapalveluiden tarjoajina Suomessa ja Pohjoismaissa.
Turvallisempi huominen syntyy tiiviissä yhteistyössä - CERTEGOn vuosikatsaus 202423.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Arjen suunnitelmallisuudella ja systemaattisella tekemisellä on iso vaikutus liiketoiminnan onnistumiseen ja tulokseen. Tätä pohjaa rakensimme CERTEGOlla vuonna 2023 ja sen pohjalta ponnistimme innokkaina uuteen vuoteen tammikuussa 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



