Lapissa korjataan tänä vuonna siltoja noin 3,5 miljoonalla eurolla

Kesän 2022 aikana peruskorjaamme Mourusalmen sillan kantatiellä 81 Posiolla. Sillan pintarakenteet uusitaan ja betonipinnoille, kaiteille, laakereille ja liikuntasaumalaitteille tehdään korjaustoimenpiteitä.
Martin sillan peruskorjaus maantiellä 9671 Savukoskella jatkuu viime kesältä ja työt valmistuvat kesäkuun 2022 loppuun mennessä. Sillan pintarakenteet, reunapalkit ja kaiteet uusitaan ja siltaa levennetään noin puolella metrillä.
Rovaniemellä Norvasalmen teräsbetoninen holvisilta maantiellä 9523 on korvattu teräsputkisillalla ja silta on jo liikenteen käytössä. Sillan kaiteet uusitaan ja tie siltapaikalle päällystetään kesäkuun aikana.
Lapin siltahankkeiden kilpailutuksessa on vuonna 2022 ollut ongelmana tarjoajien puute ja tarjousten korkea hintataso. Tämän vuoksi neljän sillan peruskorjaus tai uusiminen on jouduttu siirtämään tuleville vuosille.
Valtatiellä 4 Sodankylässä jatkuu viime vuonna käynnistynyt Jeesiöjoen sillan rakentaminen. Hanke toteutetaan Väyläviraston myöntämällä erillisrahoituksella ja rakentamiskustannukset ovat noin 7,1 M€. Uusi silta on tavoitteena saada liikenteen käyttöön vuoden 2022 aikana. Koko hanke valmistuu vuonna 2023.
Valtatiellä 4 Simossa on myös käynnissä Väyläviraston hankkeita, joissa rakennetaan ja uusitaan nykyisiä siltoja. Maantien 924 Ranuantien liittymään rakennetaan eritasoliittymä ja nykyinen alikulkukäytävä uusitaan. Simon keskustan kohdalla valtatietä parannetaan keskikaiteelliseksi ja Simon risteyssilta, alikulkukäytävä sekä Koivuojan silta uusitaan.
Haitta liikenteelle
Siltojen korjaus- ja rakennustyöt ovat vilkkaimmillaan touko–lokakuussa. Tavallisesti ensin korjataan tai uusitaan sillan reunapalkit ja kaiteet, jolloin liikennehaitta on yleensä kohtalaisen pieni. Liikennejärjestelyihin enemmän vaikuttava työvaihe on vesieristeiden ja mahdollisten liikuntasaumalaitteiden uusiminen. Silloin liikenne joudutaan yleensä siirtämään kiertotielle tai toiselle ajokaistalle kaksisuuntaisena, jolloin liikenteellä oleva tila on normaalia kapeampi.
Siltojen tarkastukset
Kaikille maantiesilloille tehdään yleistarkastus 5 vuoden välein. Tarkastuksessa sillan kunto arvioidaan silmämääräisesti rakenneosittain ja tarkastuksen tulokset kirjataan Väyläviraston Taitorakennerekisteriin. Tarkastusten perusteella sillat luokitellaan eri kuntoluokkiin. Vuonna 2022 yleistarkastuksia Lapin alueella tehdään 254 maantiesillalle.
Yleistarkastusten perusteella silloille voidaan tehdä tarkempia erikoistarkastuksia. Erikoistarkastuksessa sillan kunto tutkitaan perusteellisesti mm. erikoismittausten ja porausnäytteiden avulla. Sillan peruskorjausta edeltää aina erikoistarkastus. Vuonna 2022 erikoistarkastuksia Lapin alueella tehdään 11 maantiesillalle.
Suunnittelussa olevat siltahankkeet
Tällä hetkellä suunnittelussa on eri puolella Lappia yhteensä viiden sillan uusiminen tai peruskorjaus. Toteutusajankohta ei ole vielä selvillä.
- Valtatiellä 4 Tervolassa Vaajoen silta
- Valtatiellä 21 Ylitorniolla Tengeliönjoen sillat I ja II
- Maantiellä 921 Torniossa Kaakamojoen silta
- Maantiellä 928 Tervolassa Tervolan silta
- Maantiellä 19992 Sallassa Miuluksen silta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
siltainsinööri Jaakko Myllylä, puh. 0295 037 222, jaakko.myllyla(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lapin ELY-keskusRovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin työttömyyskehityksessä valonpilkahduksia23.12.2025 08:29:39 EET | Tiedote
Lapissa työttömien määrä väheni marraskuussa niin edeltävään kuukauteen kuin vuoden takaiseen verrattuna. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on pysähtynyt viime kuukausien aikana. Alueelliset erot ovat edelleen huomattavia. Työttömyys kehittyy kuitenkin koko maata myönteisemmin.
Lapin ilmasto- ja energiastrategia hyväksyttiin – Lappi voi olla ilmastotyössä kokoaan suurempi17.12.2025 15:11:28 EET | Tiedote
Lapin maakuntahallitus hyväksyi Lapin ilmasto- ja energiastrategian 15.12.2025.
Kohti vahvaa osaamispohjaa – yhteinen strategia Lapin ohjaukselle ja jatkuvalle oppimiselle16.12.2025 14:21:46 EET | Tiedote
Lapin ELY-keskus on käynnistänyt tänä vuonna päättyvien Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) sekä jatkuvan oppimisen strategioiden uusimisen. Strategian päivitystä johtaa Lapin Elinikäisen oppimisen johtoryhmä, joka koostuu koulutuksen kehittäjistä ja työllisyysalueista.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:01:15 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on valittu Jaakko Ylinampa27.11.2025 14:08:59 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaakko Ylinamman. Lapin elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja tuleva ylijohtaja aloittaa joulukuussa 2025 elinvoimakeskuksen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme