Lappiin osuva saderintama voi suurentaa tulvahuippuja – riski merkittäville vahingoille vähäinen

Kevään tulvahuiput Tornionjoella, Muonionjoella, Kemijoen alaosalla sekä Tenojoella saavutetaan kuluvan viikon aikana. Keskiviikon ja torstain aikana Lapin yli kulkee saderintama, jonka sadekertymä voi olla paikoitellen jopa 20–30 mm. Osa sateesta voi Pohjois-Lapissa tulla lumena. Saderintaman jälkeen sää jälleen lämpenee.
Tornionjoella, Muonionjoella ja Ounasjoella tulossa keskimääräistä suurempi tulva
Tornionjoella ja Muonionjoella tulvahuippu on todennäköisesti viikonvaihteessa. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan vielä noin puoli metriä. Tulvasta on tulossa keskimääräistä suurempi, mutta ei yhtä suurta kuin esimerkiksi vuoden 1968 suurtulva. Ylitorniolla vesi on noussut Poikkilahdentielle ja tie on suljettu liikenteeltä. Liikenteelle aiheutuvia haittoja lukuun ottamatta tulvavahinkojen riski arvioidaan pieneksi.
Kittilässä vedenkorkeus voi nousta viikonloppuna hieman vahinkorajan yläpuolelle. Edellisen kerran vesi on ollut yhtä korkealla vuonna 2018. Vuoden 2005 tulvassa vedenkorkeus oli puolisen metriä nyt ennustettua tulvahuippua korkeammalla. Tulvapenkereet suojaavat kriittisimmät kohteet ja merkittäviä vahinkoja ei arvioida syntyvän. Mikäli sateet toteutuvat hyvin runsaina, saattavat vedenpinnat kuitenkin nousta Ounasjoella, Tornionjoella ja Muonionjoella selvästi ennustettua enemmän.
Kemijoen latvoilla Kemihaarassa tulvahuippu oli 14. toukokuuta. Tulva jäi hieman keskimääräistä kevättulvaa pienemmäksi. Kemijärvellä vedenkorkeus on noin puolitoista metriä säännöstelyn ylärajan alapuolella. Järvi täyttyy ensi viikon alkuun mennessä. Rovaniemellä tulvahuippu on viikonloppuna tai ensi viikon alussa. Vedenkorkeus voi nousta Lainaalla vielä hieman, ja tulvasta on tulossa tavanomaisen suuruinen.
Tenojoella tulvahuippua ennustetaan lähipäiville. Tulvan suuruus on keskimääräinen ja hieman pienempi kuin viime vuonna. Vedenkorkeus Onnelansuvannossa on jäämässä noin metrin alemmaksi kuin vuoden 1999 keväällä jääpadon aiheuttamassa tulvassa.
Simojoella ja Ivalojoella vedenkorkeudet laskussa
Simojoen tulva oli korkeimmillaan 12. toukokuuta. Simossa virtaama oli noin 280 m3/s, mikä on selvästi pienempi kuin keskimääräisen kevättulvan virtaama. Tulva oli samaa suuruusluokkaa kuin kolmena edeltävänä keväänä. Vedenkorkeus jäi noin 0,9 metriä alemmas kuin vuoden 1993 tulva, joka on suurin 1990–2000-luvulla havaittu tulva Simossa.
Ivalojoella tulvahuippu saavutettiin 14. toukokuuta. Ivalossa vedenkorkeus nousi keskimääräisen kevättulvan korkeuteen, mikä on noin 2 metriä kesävedenkorkeutta korkeampi. Pajakoskella virtaama oli suurimmillaan noin 500 m3/s, mikä on noin puolet vuoden 2005 suurtulvan virtaamasta.
Säännösteltyjen järvien vedenpinnat nousemassa tyypilliseen kesän vedenkorkeuteen
Inarijärven vedenpinta on noussut viime päivien aikana vajaa puoli metriä, ja se jatkaa lähiviikot tasaista nousuaan. Virkistyskäytön kannalta hyvä kesäajan vedenkorkeus saavutetaan tämänhetkisen ennusteen mukaan kesäkuun alkupuolella.
Yli-Suolijärven, Ala-Suolijärven ja Isojärven vedenkorkeudet ovat noin metrin säännöstelyn ylärajan alapuolella. Yli-Suolijärven ja Ala-Suolijärven ennustetaan täyttyvän tavanomaiseen kesäajan vedenkorkeuteen touko-kesäkuun vaihteeseen mennessä ja Isojärven tämän viikon loppuun mennessä. Juottaan tekojärvi ja Olkkajärvi ovat jo lähes täynnä. Vanttausjoen ja Kaihuanjoen vesistöjen säännöstellyissä järvissä vedenkorkeudet ovat nousussa ja saavuttavat kesäajan vedenkorkeuden touko-kesäkuun vaihteessa.
Tengeliönjoen vesistössä Raanujärven vedenkorkeus on noin 20 cm:n ja Iso-Vietosen vedenkorkeus noin 60 cm:n päässä tavanomaisesta kesäajan vedenkorkeudesta. Järvien ennustetaan täyttyvän toukokuun loppuun mennessä.
Seuraava viranomaisten tulvakokous on 22.5.2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen ympäristökeskus
Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen (tulvaennusteet), puh. 0295 251 287
Lapin ELY-keskus
Johtava vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354
Johtava vesitalousasiantuntija Juha-Petri Kämäräinen (säännöstely), puh. 0295 037 406
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus seuraa kesällä linnuston tilaa ja kokeilee pesimälauttoja1.6.2023 08:21:39 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus jatkaa linnustolaskentojen tekemistä osana Helmi-ohjelmaa. Uutena kokeiluna on lintujen pesimälautat, joita viedään alkukesästä Pellon Pellojärvelle ja Inarin Ivalojokisuistoon.
Suomen ja Norjan välistä poroesteaitasopimusta tarkennettiin31.5.2023 12:03:46 EEST | Tiedote
Suomi ja Norja sopivat noottienvaihdolla, että Suomen vastuualueella Angelista Palkasjoelle, noin 40 kilometrin matkalle, rakennetaan valtiosopimuksen mukainen uusi esteaita tien numero 9704 ja Inarijoen väliin. Palkasjoelta Vanhaan Karigasniemeen olemassa olevasta aidasta tulee sopimusaita. Esteaidan tarkoitus on tukea porojen paimennusta ja estää porojen pääsy toisen valtion alueelle.
Kesän päällystystyöt painottuvat Lapissa valta- ja kantateille31.5.2023 09:44:09 EEST | Tiedote
Päällystystyöt ovat käynnistyneet Lapissa ja ne valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Tänä kesänä päällystämme mm. Enontekiöllä, Kittilässä, Rovaniemellä ja Posiolla. Huonokuntoisia päällysteitä uusitaan vain 95 km kilometrin matkalta ja kävely- ja pyöräilyteitä noin 6 kilometriä. Kilometrejä vähentävät sekä kustannustason jyrkkä nousu että rakenteenkorjausten määrän kasvu. Korjausvelka maantieverkolla kasvaa tänäkin vuonna.
Lapissa tuotetaan palveluja ja tuotteita, joille on globaalia kysyntää31.5.2023 08:00:17 EEST | Tiedote
Lapin suhdannekatsauksen mukaan kehitys jatkui positiivisena vuonna 2022. Koronapandemian aiheuttamasta notkahduksesta on toivuttu. Liikevaihdon vuosimuutos jatkui positiivisena kaikilla tarkastelluilla toimialoilla. Eniten liikevaihto kasvoi matkailupalveluissa ja majoitus- ja ravitsemistoiminnassa ja vähiten kaupassa. Henkilöstömäärän, mukaan lukien julkinen sektori, vuosimuutos jäi liikevaihtoa vaisummaksi.
Risteysalueiden ja liittymien korkea kasvillisuus voi haitata liikenneturvallisuutta29.5.2023 08:35:56 EEST | Tiedote
Kesän lähestyessä on syytä miettiä risteysalueilla kasvavien pensaiden ja muun kasvillisuuden vaikutusta näkemäalueisiin. Lapin ELY-keskus vastaa maanteiden risteysalueiden näkemäalueiden kunnossapidosta ja kunnat katujen risteysalueista. Sen sijaan yksityisteiden liittymien kunnossapidosta vastaa liittymän omistaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme