Lappset Group Oy

Lappsetille historiansa kolmanneksi paras tulos viime vuonna

Jaa
Leikki- ja liikuntapaikkoja sekä teemapuistoja valmistavan Lappset-konsernin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 66 miljoonaa euroa. Liikevoitto (Ebita) oli 3,5 MEUR. Konsernin nettotulos oli verojen ja goodwill-poistojen jälkeen 2,8 MEUR. Tulos oli yrityksen 53-vuotisen historian kolmanneksi paras.
Lappsetin toimitusjohtaja Tero Ylinenpää. Valokuva: Antti Kurola
Lappsetin toimitusjohtaja Tero Ylinenpää. Valokuva: Antti Kurola

"Tulos oli selkeästi odotettua parempi. Liikevaihto kasvoi 6,3 % edellisvuoteen verrattuna. Toiminnan tehostaminen, kustannusten nousu ja niihin liittyneet säästötoimenpiteet paransivat kannattavuutta," toimitusjohtaja Tero Ylinenpää kertoo. 

Positiivisen tuloksen taustalla on monia tekijöitä 

Positiiviseen tulokseen vaikuttivat useat eri tekijät. Hintojen ja kustannusten nousu oli yleinen globaali ilmiö.  

"Kiinteät kustannukset saatiin pidettyä aisoissa loppuvuoden hienoista nousua lukuun ottamatta.Energiakustannukset nousivat syksylläharvinaisen voimakkaasti. Näistä huolimatta vuoden 2022 tulos yllätti mieluisalla tavalla," Ylinenpää taustoittaa. 

Tytäryhtiöistä Kuopiossa oleva Fantasia Works Oy yllätti erittäin hyvällä tuloksellaan.  

"Odotettua parempi tulos sykähdyttää sydämiämme. Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme,yhteistyökumppaneitamme ja henkilöstöämme yhdessä tehdystä hyvästä työstä ja onnistuneesta tuloksestamme," Tero Ylinenpää sanoo. 

Paljon epävarmuustekijöitä kuluvan vuoden taivaalla 

Kuluva vuosi on alkanut monien epävarmuustekijöiden merkeissä. Sota Ukrainassa jatkuu tuoden epävakautta maailmantilanteeseen, uusimpana orastava finanssikriisi. 

"Pitkään kestävä talvi vaikuttaa myyntiin ja tuotteiden asennuksiin Pohjoismaissa. Lisäksi Ukrainassa käytävä sota voi vaikuttaa markkinoihin Euroopassa. Kustannusten osalta positiivista on energiahintojen alhaisempi taso. Se vaikuttaa kustannusrakennetta alentavasti. Vastaavasti korkotason reipas nousu kasvattaa rahoituskustannuksia," Tero Ylinenpää toteaa. 

Konsernin avainluvut 2022-2018

 1.1.-31.12.2022

 

2022

2021

2020

2019

2018

Liikevaihto (milj.€)

65,9

62,0

57,1

73,0

63,5

Liikevoitto (EBITA) (milj.€) *

3,5

2,6

-0,7

3,9

2,9

Liikevoitto %:ia liikevaihdosta *  

5,3%

4,2 %

-1,3 %

5,3 %

4,5%

Sijoitetun pääoman tuotto

14,5%

11,4 %

-2,4 %

16,8 %

15,3 %

Omavaraisuusaste

46,0%

42,4 %

43,6 %

47,3 %

56,1 %

Nettovelkaantumisaste

14,4%

-5,2 %

2,8 %

-0,9%

-16,9 %

Henkilöstön lukumäärä

382

383

400

432

392

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Tero Ylinenpää, puh. 0400-290 234, tero.ylinenpaa@lappset.com

Kuvat

Lappsetin toimitusjohtaja Tero Ylinenpää. Valokuva: Antti Kurola
Lappsetin toimitusjohtaja Tero Ylinenpää. Valokuva: Antti Kurola
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lappset Group Oy
Lappset Group Oy
Hallitie 17, PL 8146
96101 ROVANIEMI

020 775 0100http://www.lappset.fi

Lappset Group Oy on yli 50 vuoden ajan omistautunut leikin ja liikkumisen edistämiseen. Lappset suunnittelee ja valmistaa innovatiivisia, inklusiivisia ja kestäviä leikki- ja liikuntapaikkavälineitä, teemapuistoja sekä puisto- ja kadunkalusteita. Rovaniemeläinen perheyritys työllistää lähes 400 eri alojen asiantuntijaa kahdeksassa eri maassa. Tuotantoa sillä on Suomessa, Virossa ja Alankomaissa, ja sen kansainvälinen jakeluverkosto ulottuu yli 60 maahan. Lappset-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 66 miljoonaa euroa, ja liikevoitto 3,5 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lappset Group Oy

Lappset-konsernin tulostiedote vuodelta 20238.3.2024 09:46:14 EET | Tiedote

Rovaniemeläisen leikki- ja liikuntapaikkavälineitä, teemapuistoja sekä puisto- ja kadunkalusteita valmistavan Lappset Groupin vuoden 2023 tulos jäi odotettua vaisummaksi. Inflaatiopaineet lieventyivät loppuvuonna mutta korot pysyivät edelleen korkealla, viivästyttäen talouden elpymistä. Tämä heijastui selkeästi eri markkina-alueilla ja asiakassegmenteissä, aiheuttaen merkittäviä eroja yksittäisten maiden välillä.

First of two playgrounds donated from Finland opens in Lviv, Ukraine7.6.2023 12:21:37 EEST | Press release

Finnish companies and individuals have teamed up to build kids’ playgrounds in Lviv and Kyiv, Ukraine, and the first playground is now ready. This “Joy of Play” project is run by the Hartwall family, and the key partners are kids’ wear brand Reima and play facilities producer Lappset Group. Additionally, donations from dozens of other corporations and private individuals through the Ukrainaid initiative are enabling the building of the two playgrounds.

Ensimmäinen suomalaisten lahjoittama leikkikenttä aukeaa Ukrainan Lvivissä7.6.2023 12:13:59 EEST | Tiedote

Suomalaiset yritykset ja yksityishenkilöt ovat yhdistäneet voimansa rakentaakseen ukrainalaisille lapsille leikkikentät Lviviin ja Kiovaan, ja ensimmäinen leikkikenttä on nyt avattu. Joy of Play yhteistyön aloitteentekijä on Hartwallin perhe. Projektin pääkumppanit ovat lastenvaatemerkki Reima ja leikki- ja liikuntavälineiden tuottaja Lappset. Myös kymmenien muiden yritysten ja yksityisten lahjoitukset Ukrainaid-tukihankkeen kautta mahdollistavat näiden kahden leikkikentän rakentamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye