Novo Nordisk Farma Oy

Lapsen diabetes valvottaa vanhempia

Jaa

Lapsen diabetes vaikuttaa perheen arkeen – niin ruokailuihin, öihin kuin lomanviettoonkin. Verensokerin tarkkailu saattaa johtaa jopa siihen, että vanhemmat eivät huoliltaan uskalla edes nukkua. Tosiasiassa diabeteksen kanssa voi kuitenkin elää aika normaalia elämää.

Diabetesdiagnoosi mullistaa lapsiperheen muutoinkin haastavan arjen. Ruokavalio joutuu syyniin, sillä aterioiden hiilihydraattipitoisuuksia pitää alkaa tarkkailla päivittäin. Insuliinipistokset ja verensokerimittaukset tulevat osaksi päivärutiineja, ja niistä on huolehdittava myös lomilla ja matkoilla.

Hypoglykemian eli liian matalan verensokerin oireita voivat olla mm. nälkä, käsien tärinä ja heikotus. Sen voi aiheuttaa tavallista kuluttavampi liikunta, liian vähäinen syöminen tai liian suuri insuliiniannos. Pahimmillaan tila voi johtaa insuliinisokkiin eli kouristuksiin ja tajuttomuuteen. Yöllä tilanne voi kehittyä salakavalasti, sillä lapsi ei välttämättä herää oireisiin. Yöllisen hypoglykemian pelko voi valvottaa niin lasta kuin vanhempiakin. Toistuessaan yölliset hypoglykemiat saattavat aiheuttaa lapselle painajaisia ja pelkotiloja, ja joskus vanhemmat heräävät öisinkin verensokeria mittaamaan tai syöttämään lasta, jotta tämän verensokeri pysyisi aamuöisinkin kyllin korkealla.

Pitemmän päälle pelkääminen ja valvominen käyvät kaikille raskaaksi, ja hypoglykemian syyt täytyykin selvittää lääkärissä. Myös vertaistuesta on apua.

”Vertaisryhmät, joita löytyy esimerkiksi diabetesperheiden leireiltä ja nykyisin paljon myös verkosta, ovat vanhemmille hyvä tapa käsitellä lapsen sairautta. On tärkeä muistaa, että diabetesdiagnoosi ei vaikuta lapsen tulevaisuuteen: esimerkiksi ammattiurheilijoista löytyy monia ykköstyypin diabetesta sairastavia”, kertoo Novo Nordiskin diabeteslääkäri Tero Saukkonen.

Tyypin 1 diabeteksen puhkeamiselle ei ole tyypillistä ikää; sairaus voi puhjeta lapsella niin vauvana, kouluiässä kuin nuorena aikuisenakin. Usein se havaitaan klassisista diabeteksenoireista, joita ovat runsas juominen ja pissaaminen, väsyminen ja laihtuminen.

Vanhemmat saattavat viedä lapsen lääkäriin vasta, kun oireilua on jatkunut jonkin aikaa, sillä oireet ovat usein melko epämääräisiä ja ilmaantuvat hiljalleen ajan myötä.

”Vaikka diagnoosin saaminen kestäisi, vanhempien ei pitäisi tuntea syyllisyyttä lapsen ykköstyypin diabetesdiagnoosista. Monesti vanhemmat miettivät, olisivatko he voineet tehdä jotain estääkseen sairastumisen. Vastaus on yksiselitteisesti, että eivät olisi. Ruokavaliolla tai muilla elämäntavoilla ei voi vaikuttaa sairauden puhkeamiseen”, kertoo Saukkonen.

Diagnoosin saamisen jälkeen lapsi viettää yleensä ensimmäiset päivät sairaalassa. Sen jälkeen klinikkakäynneistä tulee säännöllisiä. Diagnoosia seuraavina viikkoina vanhempien on hyvä sulatella asiaa, hankkia tietoa sairaudesta ja opetella hyväksymään se, että lapsen sairaudesta tulee pysyvä osa perhe-elämää. Töistä on hyvä ottaa ensimmäisinä viikkoina mahdollisuuksien mukaan vapaata, jotta koko perhe saa opeteltua sairauden hoidon käytännön tasolla.

”Turhaa murhetta ei kuitenkaan tarvitse tuntea, sillä diabeteksen kanssa pystyy nykyään elämään varsin normaalia elämää”, Tero Saukkonen muistuttaa.

Kirjoitus on toinen osa Novo Nordiskin tyypin 1 diabetesta käsittelevää artikkelisarjaa. Ensimmäisessä osassa sairautta käsiteltiin lapsen näkökulmasta, kolmannessa näkökulma on lapsen muun lähipiirin. 

FAKTAT

Onko lapsella tyypin 1 diabetes – mistä oireista kannattaa huolestua?

- Klassiset oireet ovat runsas juominen ja virtsaaminen.

- Myös laihtuminen ja lisääntynyt väsymys voivat viitata diabetekseen

- Oireet voivat ilmaantua joko nopeasti tai hiljalleen ajan myötä.

- Tyypillistä ikää oireiden ilmaantumiselle ei ole. Ykköstyypin diabetes voi puhjeta kaikenikäisillä puolivuotiaista aikuisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Novo Nordisk Farma Oy
Novo Nordisk Farma Oy
Bertel Jungin aukio 5
02600 ESPOO

020 762 5300http://www.novonordisk.fi

Novo Nordisk on globaali lääkealan yritys, jolla on yli 90 vuoden kokemus edelläkävijänä diabeteshoidon kehittämisessä. Tämän työn kautta yrityksellä on kokemusta ja osaamista, jota se hyödyntää myös muiden vakavien pitkäaikaissairauksien, kuten hemofilian, kasvuhäiriöiden ja lihavuuden voittamiseksi. Novo Nordiskilla on yli 41 000 työntekijää 75 eri maassa, ja sen tuotteita markkinoidaan yli 180 maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tanskassa.

Lisätietoa on luettavissa: www.novonordisk.fi ja www.novonordisk.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Novo Nordisk Farma Oy

Novo Nordisk hakee Fiasp®-valmisteen käyttöaiheen laajentamista lapsille ja nuorille12.3.2019 09:30:22 EETTiedote

Bagsværd, Tanska, 1. maaliskuuta 2019 – Novo Nordisk ilmoitti, että se on toimittanut myyntiluvan muutoshakemuksen Euroopan lääkevirastoon (EMA) ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastoon (FDA) Fiasp®-valmisteen (pikavaikutteinen aspartinsuliini) käyttöaiheen laajentamiseksi, jotta valmiste hyväksytään käytettäväksi uutena ateriainsuliinina tyypin 1 diabetesta sairastaville lapsille ja nuorille.

Jaakko Linna Novo Nordisk Farma Oy:n toimitusjohtajaksi6.4.2018 09:00:00 EESTTiedote

Novo Nordisk Farma Oy:n uutena toimitusjohtajana on 2. huhtikuuta 2018 aloittanut kauppatieteiden maisteri Jaakko Linna. Linna tulee Novo Nordiskille lääkeyritys Takedalta, jonka Balkanin toimintoja hän on johtanut viimeiset kolme vuotta Ateenassa. Aikaisemmin Jaakko Linna on toiminut mm. Takedan ja Leiraksen Suomen toimitusjohtajana. Lääketeollisuuden lisäksi Jaakko Linnalla on kokemusta talousjohdon tehtävistä useilta eri toimialoilta. Olen erittäin innostunut uudesta tehtävästäni Novo Nordiskilla. Olen useamman vuoden ajan seurannut läheltä terveydenhuoltoa maassa, jossa potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten tilanne on erittäin vaikea. Suomessa meillä on hyvä, toimiva järjestelmä ja suhtaudun hyvin optimistisesti mahdollisuuksiin kehittää sitä entistä paremmaksi yhteistyössä muiden terveysalan toimijoiden kanssa, Jaakko Linna tiivistää uuteen tehtäväänsä liittyviä tunnelmia. Novo Nordisk on maailman johtava diabeteslääkkeiden kehittäjä ja markkinoija. Lisäksi Novo Nordisk pa

Diabetes yleistyy, hoitoon tulossa muutoksia20.12.2017 15:07:11 EETTiedote

Diabeteksen yleistyminen Suomessa ja maailmalla jatkuu. Vaikka hoitokulut ovat potilasta kohden laskeneet, monitahoinen sairaus aiheuttaa ihmisille ja terveydenhuollolle suuria haasteita. Erityisesti huonosta hoitotasapainosta johtuvat liitännäissairaudet tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Joulukuun 12. päivä järjestetyssä Kansallisessa diabetesfoorumissa vaadittiin, että sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota sairauden ehkäisemiseen sekä hoitamiseen. Diabetesliiton teettämän valtakunnallisen rekisteritutkimuksen mukaan lisäsairaudet yli kaksinkertaistavat tyypin 2 diabeteksen kustannukset. Tampereen yliopiston laskelmien mukaan pelkästään diabeetikoiden sairaanhoidon kustannukset ilman avopalveluja olivat vuonna 2011 noin 1,5 miljardia euroa eli noin 9 prosenttia terveydenhuollon menoista. THL:n rekisteritutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla oli vuonna 2014 jo noin 67 000 diabeetikkoa, mikä vastaa Hämeenlinnan kokoisen kaupungin asukasmäärä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme