Lapsen motorista kehitystä voi seurata älypotkupuvun avulla
”Älypotkupuku mittaa lapsen asentoja ja liikkeitä sekunnin välein. Niiden perusteella mitataan lapsen yksityiskohtaista liikehdintää ja voidaan esimerkiksi arvioida, onko lapsen liikkuminen ikätasoista”, sanoo MAIJU-älypotkupuvun ja tekoälyalgoritmien kehittäjä, tekniikan tohtori Manu Airaksinen HUS Helsingin yliopistollisesta sairaalasta.
HUSin, Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston yhteistyönä kehitetty MAIJU-älypotkupuku (Motor Assessment in Infants with a Jumpsuit) koostuu liikkeitä mittaavasta potkupuvusta, älypuhelinsovelluksesta sekä tekoälypohjaisesta analyysistä.
Lapsen kehitystä seurataan lastenneuvoloissa erilaisten kyselyiden ja ammattilaisten tekemien arvioiden avulla. Tavanomaisesta kehityskulusta poikkeavat lapset lähetetään erikoissairaanhoidon arvioitavaksi varmuuden vuoksi matalalla kynnyksellä.
”MAIJUn avulla voisi tunnistaa yleisimmät tilanteet, joissa lapsen kehitys on keskimääräistä verkkaisempaa, vaikka onkin normaalivariaatiossa. Vastaavasti voidaan tunnistaa lapset, jotka tarvitsevat varhaisia tukitoimia liikunnalliseen kehitykseensä”, sanoo lastenneurologian professori Leena Haataja HUS Uuden lastensairaalan BABA-tutkimuskeskuksesta.
Toiminnalliset kasvukäyrät mahdollisia
HUSissa tehty tutkimus osoitti, että MAIJU-älypotkupuvulla voidaan arvioida luotettavasti lapsen motorista kehitystä eli luoda lapsen motoriikkaa kuvaavia kasvukäyriä. Lisäksi selvisi, että ikätasoarvio lapsen liikkumisesta osuu lähelle lapsen kalenteri-ikää. MAIJUn tekemästä ikätasoarviosta tehty kasvukäyrä on kutakuinkin yhtä tarkka kuin lapsen painosta tai päänympäryksestä tehty kasvukäyrä. Pituusmittaukseen perustuva kasvukäyrä osoittautui tarkimmaksi.
Lapsen liikunnallisen kehityksen arviointi nykyisillä menetelmillä on kvalitatiivista: arvio perustuu vanhemman haastatteluun tai juuri siihen hetkeen, kun lapsi on vastaanotolla. MAIJU-älypotkupuvulla saadaan puolestaan liikemittauksia kotona tai muussa lapselle sopivassa ympäristössä. Mittaustulokset ovat kvantitatiivisia ja niitä voidaan siten verrata lapsen muihin terveystietoihin.
Tekoäly analysoi MAIJU-mittaukset
PILKE-tutkimuksessa oli mukana 116 lasta, iältään 4–19 kuukautta. MAIJU-mittauksia tehtiin yhteensä 1 358 tuntia 226 eri mittauskerralla. Osa lapsista tuli mittauksia varten BABA-keskukseen ja osa lapsista mitattiin kotonaan vanhempiensa valvonnassa.
Lasten asennot ja liikkeet tunnistettiin MAIJU-mittauksista syväoppimiseen perustuvalla tekoälyalgoritmilla. Näistä tiedoista saatiin yksityiskohtainen kuvaus lapsen toiminnasta sekä yleinen arvio lapsen motoriikan edistymisestä.
Motorista kehitystä kuvaavaa ikäarviota verrattiin neuvoloissa käytettyihin pituus-, paino- ja päänympärysmittauksiin, jotka saatiin 17 838 samanikäisen suomalaislapsen mittausrekisteristä.
Tutkimus tehtiin Baba-keskuksessa, jossa tutkitaan vauvojen aivotoiminnan kehitystä sekä kehitetään menetelmiä vauvojen neurologisten ongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja seurantaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Linkki eBiomedicine-julkaisuun: https://doi.org/10.1016/j.ebiom.2023.104591
Manu Airaksinen, Suomen Akatemian tutkijatohtori, tekoälyanalyysien kehitys, BABA-tutkimuskeskus, HUS
manu.airaksinen@hus.fi
Leena Haataja, lastenneurologian professori, HUS ja Helsingin yliopisto, Lastentautien tutkimuskeskus, BABA-tutkimuskeskus
leena.haataja@hus.fi, 040 572 1666
Sampsa Vanhatalo, fysiologian professori ja kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, HUS ja Helsingin yliopisto, Lastentautien tutkimuskeskus, BABA-tutkimuskeskus
sampsa.vanhatalo@helsinki.fi, 050 528 6119
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 april9.5.2025 09:39:55 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 12 april för att behandla HUS budgetförslag för 2026. På sitt möte behandlar sammanslutningens styrelse också verksamheten och ekonomin i januari–mars, färdplanen för HUS Psykiatri för 2025–2040 samt en eventuell försäljning av en del av HUS Fastighetstjänster Ab. HUS Fastighetstjänster Ab är en del av koncernen HUS Fastigheter. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 12.5.9.5.2025 09:39:55 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 12.5. käsittelemään HUSin talousarvioesitystä vuodelle 2026. Yhtymähallitus käsittelee kokouksessaan myös tammi-maaliskuun toimintaa ja taloutta, HUSin Psykiatrian tiekarttaa vuosille 2025–2040 sekä HUS Kiinteistöpalvelut Oy:n mahdollista liiketoiminnan osan myyntiä. HUS Kiinteistöpalvelut Oy on osa HUS Kiinteistöt -yhtiöryhmää. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tankar om familjeplanering hos personer som upplever könsdysfori utreds genom en enkätstudie8.5.2025 08:43:02 EEST | Pressmeddelande
Genom studien fås värdefull information om till exempel intresset hos personer med könsdysfori att bevara fertiliteten och intresset för assisterad befruktning.
Sukupuolidysforiaa kokevien ajatuksia perhesuunnittelusta selvitetään kyselytutkimuksella8.5.2025 08:43:02 EEST | Tiedote
Tutkimuksella saadaan arvokasta tietoa esimerkiksi sukupuolidysforiaa kokevien kiinnostuksesta hedelmällisyyden säilyttämiseen ja hedelmöityshoitoihin.
Eksjukhuset tar emot de första patienterna den 12 maj7.5.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Patientverksamheten inleds måndagen den 12 maj vid Eksjukhuset som fokuserar på behandling av ögonsjukdomar. Jouren för ögonsjukdomar tar emot patienter på sjukhuset från och med klockan 7.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme