Lapsen oikeuksien kansallisen viestintäverkoston kannanotto: Mun turvallisuus on sun turvallisuus – jokaisella lapsella on oikeus turvallisuuteen

Lasten ja nuorten turvallisuus syntyy sekä arjen kohtaamisissa että poliittisilla päätöksillä. Viime vuosina monen turvallisuudentunne on järkkynyt ja huolipuhe on ollut läsnä arjessa. Koronapandemian aiheuttamat epävarmuudet työllisyydessä ja taloudessa ovat heikentäneet perheiden voimavaroja. Hinnat nousevat, eivätkä sosiaaliturva ja palkkataso pysy perässä. Ilmastonmuutos ja Ukrainan sota heijastuvat lasten ajatuksiin tulevaisuudesta.
Kun perusasiat – koti, vanhemmat, ruoka, kaverit – ovat mallillaan ja lapsi saa osakseen rakkautta ja ymmärtämystä, hän voi kasvaa ja kehittyä täyteen mittaansa. Ja kun poliittisella päätöksenteolla vahvistetaan tulevaisuudenuskoa, säilyy toivo ja kyky kestää vaikeuksia.
Suomessa elää yli 100 000 lasta tilanteessa, jossa on puutetta elämiseen tarvittavista perustarpeista (Pelastakaa Lapset: Lapsen ääni 2022). Kelan ja Itlan arvioiden mukaan viimeaikainen hintojen nousu kasvattaa lapsiperheköyhyyttä noin 3 % (Kela 2022) ja tutkimusten mukaan köyhyyttä kokeneilla lapsilla on aikuisena muita enemmän työttömyyttä, kouluttautumattomuutta sekä mielenterveysongelmia. Vuosikymmenten myönteinen kehitys lasten perheväkivallan kokemusten määrässä on pysähtynyt ja kokemukset erityisesti henkisestä väkivallasta kotona ovat lisääntyneet (Lapsiuhritutkimus, Tampereen yliopisto 2022; Lastensuojelun Keskusliitto 2021). Syrjinnän ja kiusaamisen kokemukset ovat lasten ja nuorten keskuudessa valitettavan yleisiä.
On tärkeää, että lapset ja nuoret voivat itse osallistua keskusteluun siitä, mikä vahvistaa tai nakertaa turvallisuutta. Aikuiset eivät aina näe, mitä lasten maailmassa tapahtuu, eivätkä ymmärrä reagoida tai löydä toimivia keinoja. Lapsi voi kokea turvattomuutta ulkoisesti turvallisessakin ympäristössä ja päinvastoin: turvaton ympäristö voidaan kokea turvalliseksi. Aina lapsilla ei ole sanoja kokemuksiensa kuvailuun. Jokaisen lapsen lähellä on oltava aikuisia, joilla on sekä aikaa että herkkyyttä kuunnella. Tämä turvataan arvostavalla kohtaamisella ja lapsi- ja perhepalveluiden riittävillä resursseilla.
Meidän on pystyttävä varmistamaan lasten ja nuorten turvallisuus sekä suurilla, poliittisilla päätöksillä että arjen kohtaamisissa. Jos emme tähän kykene, rakennamme yhteiskuntaa huteralle pohjalle. Jokainen lapsi tarvitsee rakkautta ja arvostusta, ja jokainen aikuinen voi osaltaan tehdä lasten maailmasta turvallisemman.
Turvallisuus on, että sinulla on turvallinen olo lähellä olevien ihmisten kanssa,
eikä tarvitse pelätä, että tapahtuisi jotain pahaa.
10-vuotias kirjoittaja Turvallisuus on… -julkaisussa (LSKL, 2022)
Miten lasten turvallisuutta voidaan lisätä?
- Perheiden hyvinvointia voidaan parantaa matalan kynnyksen palveluilla, tukemalla vanhempien työllistymistä ja kehittämällä sosiaaliturvaetuuksia lapsilähtöisesti.
- Lasten ja nuorten mielen hyvinvointia voidaan parantaa helpottamalla pääsyä tuen piiriin, harjoittelemalla mielenterveystaitoja koulussa ja varhaiskasvatuksessa sekä vahvistamalla turvallista vanhemmuutta.
- Lasten turvallista arkea rakentaa myös matalan kynnyksen harrastustoiminta, jossa on mukana turvallinen aikuinen ja jossa toiminta on arvoiltaan lapsen hyvinvointia tukevaa.
- Lasten kokemukset väkivallasta on otettava vakavasti. Lapsiuhritutkimuksen 2023 tulokset on vietävä päätöksenteon eri tasoille ja tutkimuksen jatkuvuus on turvattava.
- Syrjinnän tunnistamista ja siihen puuttumista on vahvistettava ja syrjintää kokeneita lapsia ja nuoria tuettava.
- Lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa voidaan vahvistaa ja ilmastohuolta lievittää tekemällä johdonmukaista politiikkaa hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamiseksi.
- Vanhempien on saatava riittävästi ja ajoissa tukea parisuhteen kriisitilanteissa, jotta he voivat paremmin edistää perheen sopuisaa ilmapiiriä ja lasten psyykkistä hyvinvointia. Vanhempien tietoisuutta kannustavasta kasvatuksesta on vahvistettava.
- Lasten ja perheiden erilaiset tuen tarpeet on tunnistettava. Päiväkodeissa, kouluissa ja muissa palveluissa on oltava riittävästi osaavaa henkilökuntaa.
- Erotilanteissa on varmistettava lapsen turvallinen ja tasapainoinen arki ja lapsen mielipidettä on kuultava. Lapsella on oikeus viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempien kanssa silloin, kun molemmat voivat tarjota lapselle turvallisen kodin.
- Osallisuus ja kuulluksi tuleminen on osa turvallisuutta. Lapset ja nuoret on otettava mukaan keskusteluihin siitä, mikä luo tai heikentää turvallisuutta. Turvallisuuden kokemusta lisätään kohtaamalla lapsi arvostavasti, antamalla aikaa sekä kuuntelemalla hänen ajatuksiaan ja huoliaan.
- Jokainen aikuinen voi näyttää lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä arvostavalla kielenkäytöllä ja turvallisella käytöksellä.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin hyväksytty ihmisoikeussopimus. Sopimus tuli Suomessa voimaan 1991. YK:n Lapsen oikeuksien päivä 20.11. on Suomessa vakiintunut liputuspäivä. Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 14.–20.11.2022 ja sen teema on lapsen oikeus turvallisuuteen.
Lisätietoja:
Ira Custódio, erityisasiantuntija, ira.custodio@lskl.fi, p. 050 591 8525
Juuli Hurskainen, johtaja (viestintä ja vaikuttaminen), juuli.hurskainen@lskl.fi, p. 050 353 3480
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Armfeltintie 1
00150 HELSINKI
+358 (0) 9 3296 011https://www.lapsenoikeudet.fi
Kansalliseen lapsen oikeuksien viestintäverkostoon kuuluu valtion ja kirkon toimijoita sekä lapsi- ja nuorisojärjestöjä. Verkostoa koordinoi Lastensuojelun Keskusliitto ja ohjaa lapsiasiavaltuutettu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto / Lapsen oikeudet
Lapsen oikeuksien viestinnän vuoden 2023 teema on oikeus hyvinvointiin29.3.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Lapsen oikeuksien viestinnän teemana on tänä vuonna jokaisen lapsen oikeus hyvinvointiin. Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 20.–26.11.2023 varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja vapaa-ajalla. Toiminnallinen teemaviikko tarjoaa jälleen jokaiselle tietoa, oppimateriaaleja ja keskustelunavauksia.
Lapsen oikeuksien viikko kutsuu pohtimaan turvallisuutta10.11.2022 06:59:24 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 14.–20.11.2022. Viikon teemana on jokaisen lapsen oikeus turvallisuuteen: #MunTurvallisuus #SunTurvallisuus.
Jokaisella lapsella on väliä – Lapsen oikeuksien sopimus takaa oikeuden hyvään kohteluun17.11.2021 07:28:55 EET | Tiedote
Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdelluksi hyvin ja saada osakseen huolenpitoa sekä suojaa väkivallalta ja välinpitämättömältä kohtelulta. Kiusaaminen, syrjintä ja kouluväkivalta ovat edelleen liian yleisiä ongelmia, joilla on vakavia seurauksia lapsille ja nuorille sekä kustannuksia myös yhteiskunnalle. Lapset ja nuoret eivät aina ole tietoisia omista oikeuksistaan, eivätkä välttämättä tunnista, jos heitä kohdellaan väärin.
Lapsen oikeuksien viikolla puhutaan hyvästä kohtelusta10.11.2021 07:00:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä vuonna 15.–21.11.2021. Viikon teemana on jokaisen lapsen yhdenvertainen oikeus hyvään kohteluun: #MullaOnVäliä #SullaOnVäliä. Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. myös liputetaan lapsille.
Lapsilla ja nuorilla on oikeus tulevaisuuteen18.11.2020 07:00:00 EET | Tiedote
Poikkeusoloissa ja niiden jälkeisissä toimissa lasten ja nuorten oikeudet ja heidän erityinen asemansa jäävät helposti sivurooliin. Pandemian hillitsemiseksi tehdyt päätökset vaikuttavat kuitenkin merkittävästi heidän oikeuksiensa toteutumiseen. Erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten tilanne voi vaarantua merkittävästi. Päätöksiä tehtäessä on huolehdittava siitä, että lasten ja nuorten usko ja oikeus tulevaisuuteen säilyy. Lapsen oikeuksien viestintäverkosto on julkaissut tänään kannanoton lasten ja nuorten oikeudesta tulevaisuuteen ja tulevaisuususkoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme