Lapset sukeltavat tietokoneiden maailmaan – Ruoholahteen suunnitteilla teemaleikkipuisto

Tietokoneteemainen puisto ja sen toiminta suunnataan sekä leikki-ikäisille että alakoululaisille. Suunnittelussa huomioidaan myös vanhemmat kävijät.
”Maailman toimivimmassa kaupungissa koko kaupunkia voidaan rohkeasti hyödyntää oppimisen tilana. Uudessa leikkipuistossa lapset pääsevät tutustumaan kekseliäällä tavalla tietokoneiden maailmaan, kun luomme jokaiselle helsinkiläiselle saavutettavan ja avoimen paikan oppimiselle ja leikkimiselle. Tällaiset teemapuistot ovat omiaan edistämään Helsingin innovatiivista kokeilukulttuuria ja moninaista kaupunkikulttuuriamme”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Suunnittelua tehdään yhdessä käyttäjien kanssa
Leikkipuiston suunnittelussa ovat asiantuntijoina Linda Liukas, Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä sekä puiston tulevat käyttäjät lapsista leikkipuiston henkilökuntaan ja alueen muihin toimijoihin. Yhteistyö käynnistyy ensi syksynä.
Linda Liukas tunnetaan parhaiten kymmenille kielille käännettyjen ja palkittujen Hello Ruby -kirjojen luojana. Puisto onkin saanut ideansa Hello Ruby: Matka tietokoneeseen -kirjan tarinasta, jossa päähenkilö Ruby tipahtaa tietokoneen sisään.
”Mitä jos tietokoneiden toiminnasta voisi oppia kiipeilemällä ja kierimällä? Entä jos ohjelmoinnillisen ajattelun perusteisiin pääsisi tutustumaan trampoliinilla? Mitä jos teemaleikkipuisto tekisi teknologiasta lähestyttävämpää, leikkisämpää ja tutumpaa?" Liukas pohtii.
”Teemaleikkipuisto ammentaa Helsingin vahvasta leikkipuistokulttuurista tuoden siihen ripauksen tarinallista teknologia-ajattelua. Tavoitteena on tuoda uusia ilon, oivalluksen ja yhdessäolon hetkiä kaikille yhteiseen kaupunkitilaan”, jatkaa designjohtaja Hanna Harris.
Puisto tulee hyvien yhteyksien ääreen Ruoholahteen
Teemaleikkipuisto tulee nykyiseen Leikkipuisto Ruoholahteen Ruoholahdenkanavan etelärannalle (Laivapojankatu 8). Sinne pääsee helposti metrolla, raitiovaunuilla ja pyöräillen.
Puistoa voi tulevaisuudessakin käyttää lähileikkipuistona. Siellä riittää tilaa myös perinteisille leikkivälineille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Designjohtaja Hanna Harris
p. 040 5958 172, hanna.harris@hel.fi
Helsingin kaupunki
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Detaljplanen för Hamntunneln är klar – reviderat planförslag till beslutsfattande17.10.2025 11:10:41 EEST | Pressmeddelande
Detaljplanläggningen av Hamntunneln från Västra hamnen till Västerleden är nu inne på slutrakan. Tunneln förbättrar trafikflödet på Busholmen och i södra Helsingfors samt frigör områden i Södra hamnen för stadsbornas användning. Stadsmiljönämnden behandlar det reviderade planförslaget den 21 oktober.
Satamatunnelin asemakaava on valmis – tarkistettu kaavaehdotus päätöksentekoon17.10.2025 11:10:41 EEST | Tiedote
Länsisatamasta Länsiväylälle kulkevan Satamatunnelin asemakaavoitus on edennyt loppusuoralle. Tunneli parantaa Jätkäsaaren ja eteläisen Helsingin liikenteen sujuvuutta sekä vapauttaa Eteläsataman alueita kaupunkilaisten käyttöön. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tarkistettua kaavaehdotusta 21. lokakuuta.
Kottby idrottspark blir en plats även för evenemang16.10.2025 11:13:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill utveckla Kottby idrottspark till en ännu mångsidigare idrotts- och evenemangspark med både bättre idrottstjänster och möjlighet att ordna storevenemang. Just nu utarbetas en allmän plan för idrottsparken. Stadsborna kan dela med sig av sina tankar och idéer om utvecklingen av parken genom en webbenkät och en workshop.
Käpylän liikuntapuistoon koti myös tapahtumille16.10.2025 11:13:33 EEST | Tiedote
Käpylän liikuntapuistosta halutaan kehittää entistä monipuolisempi liikunta- ja tapahtumapuisto, jossa on parempien liikuntapalvelujen lisäksi mahdollista järjestää suurtapahtumia. Liikuntapuistolle tehdään parhaillaan yleissuunnitelmaa. Kaupunkilaiset voivat kertoa ajatuksiaan ja ideoitaan puiston kehittämisestä verkkokyselyssä ja työpajassa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 9.10.20259.10.2025 18:37:33 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 9.10.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 23.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme