Lapsettomuushoidoista on tullut tavallinen tie vanhemmuuteen, mutta miltä ne tuntuvat?
7.10.2021 12:56:29 EEST | Kustantamo S&S | Tiedote

Jatulintarha – Lisääntymisemme oudot polut kertoo kahden naisen, itsellisen ja parisuhteessa elävän, tarinan lapsettomaksi tulemisesta, äidiksi haluamisesta ja selviytymisestä lapsettomuushoitojen sokkeloissa. Jatulintarhan polun etappeja ovat muistojen, haaveiden ja tunteiden lisäksi lapsettomuusklinikan toimenpidehuoneet ja naistensairaalan vastaanotot, joissa naiskehon lisääntymispotentiaalia ja -elimiä kannustetaan ylisuorituksiin, tutkitaan, piikitetään, kuvataan, imetään, runnotaan ja kaavitaan. Jatulintarhassa kuljetaan matka lapsettomuuden synkästä yöstä haaleaan aamunkajoon, jossa on luovuttu ja päästetty irti paljosta, mutta löydetty takaisin valoon, tavalla tai toisella.
Vaula Helin on helsinkiläinen sosiaalipsykologi ja tutkija, joka ei saanut neljän vuoden lapsettomuushoidoissa puolisonsa kanssa yhtään elävää lasta.
Paula Ojanen on helsinkiläinen opettaja, sanataiteilija ja aktivisti, joka kärsi elämäntilannelapsettomuudesta kuuden vuoden ajan.
Vaula Helin & Paula Ojanen: Jatulintarha – Lisääntymisemme oudot polut, 384 sivua.
Julkaistaan 15.10., pdf saatavilla.
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: johanna.forss@sets.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna ForssViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:0505717522johanna.forss@sets.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Camila Sosa Villadan uusi romaani paljastaa perheen ja rakkauden vallankäytön19.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Argentiinalaisen tähtikirjailijan Camila Sosa Villadan toinen suomeksi ilmestyvä romaani Kesytysteoria (suom. Emmi Ketonen) on raaka, hellä ja järisyttävän kirkas kertomus rakkaudesta, joka muuttuu kesyttämiseksi. Kansainvälisesti ylistetty teos kysyy, mitä joudumme uhraamaan, jotta kelpaisimme perheeseen, parisuhteeseen ja yhteiskuntaan.
Kadonneet kirjallisuuden lajit – tutkimusmatka unohdettuihin aarteisiin5.2.2026 10:27:47 EET | Tiedote
Miltä näyttää kirjallisuuden historia, kun katse suunnataan siihen, mitä ei enää ole? Kadonneet kirjallisuuden lajit avaa ovet kirjallisuuden hämärään historiaan ja tuo päivänvaloon 30 lajia, jotka ovat hiljalleen liukuneet unohduksiin – antiikin papyruskääröistä 1800-luvulle saakka. Teos on lumoava konvehtirasia kirjallisuuden ystäville: tiiviitä, tarinallisia lukuja täynnä menneisyyden kaikuja.
Kustantamo S&S esittelee kesän 2026 kirjat4.2.2026 14:12:09 EET | Tiedote
S&S:n kesän listalta löytyvät muun muassa kuuma kotimainen lätkäromanssi, uuden Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan avausosa sekä kiehtova tietokirja eläintutkijoiden ja -ammattilaisten maailmasta. Näiden lisäksi Malin Klingenbergin huikea Gibatin tarinoita -trilogia tulee päätökseensä ja Virginia Woolfin klassikko Orlando saa uuden suomennoksen Kaisa Katteluksen kynästä.
Vahva ja herkkä romaani vanhenemisesta ja rakkaudesta: Kristiina Wallinin Laituri ilmestyy helmikuussa 20263.2.2026 13:10:26 EET | Tiedote
Kristiina Wallinin romaani Laituri tutkii luopumista, ikääntymistä ja elämänmittaista rakkautta. Taiteilija-runoilijapari Hanna ja Einar ovat eläneet koko aikuisikänsä meren äärellä talossa, josta on tullut osa heitä. Nyt voimat hiipuvat – ja edessä on hetki, jolloin kaikesta rakkaasta on päästettävä irti.
Virginia Woolfin Rouva Dalloway saa uuden elämän Kaijamari Sivillin tulkintana13.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Virginia Woolfin Mrs Dalloway täyttää sata vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi teos ilmestyy täysin uutena suomennoksena nimellä Rouva Dalloway. Suomennoksesta vastaa muun muassa kirjallisuuden valtionpalkinnon saanut kääntäjä Kaijamari Sivill. Teoksen jälkisanoissa Sivill jakaa otteita työpäiväkirjastaan ja tarjoaa lukijalle harvinaislaatuisen mahdollisuuden kurkistaa kääntäjän työprosessiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



